Kaappari | Sylvi

Suomi 2013
O: Aleksi Mäkelä
N: Kari Hietalahti, Aake Kalliala, Jussi Vatanen, Hannu-Pekka Björkman
K7
Ensi-ilta 18.1.
 

 star-2379311star-2379311star-2379311 

1970-luvun Suomessa konekaappari ei ollut terroristi vaan reppana.

Ohjaaja Aleksi Mäkelällä on pokkaa. Kaapparin taustalla oleva tositarina ei ole varsinaisesti porautunut kansalliseen muistiin, eikä elokuvaa kiinnosta kaapattujen murhenäytelmä tai poliisien jämpti toiminta. Kaappari kertoo romahduspisteessä olevasta miehestä, joka haluaa tulla otetuksi vakavasti, mutta jota edes elokuvan tekijät eivät ota vakavasti.

Bisneksissään töpännyt Aarno Lamminparras (Kari Hietalahti) tärkeilee ja ärhentelee ulkomaailmalle. Vain vaimon (Pirjo Määttä) kanssa Aarno voi rentoutua ja avautua. Mutta nyt vaimo usuttaa Helsinkiin töitä hakemaan. Mitä siinä voi mies muuta tehdä, kun kaapata koneen ja lentää sillä Helsingin ja Oulun väliä lunnaita odotellen.

Jotain tämänsuuntaista itse asiassa tapahtui Oulusta Helsinkiin lentävässä koneessa vuonna 1978. Alkoholia nauttinut ja hiljattain konkurssin tehnyt tosielämän Lamminparras pääsi aseineen ohjaamoon ja kaappasi koneen juuri ennen sen laskeutumista Helsinki-Vantaalle. Elokuva seurailee tapauksen kulkua melko uskollisesti, mutta sen asenne ei ole totisen historiankirjoittajan vaan nostalgiakorteilla pelaavan viihdekonkarin.

Kari Hietalahti on nappivalinta kaapparin rooliin. Kun epätoivoisen miehen hikiset kasvot nähdään lähikuvassa, on niitä pakko vähän rakastaa, koska kyseessä on Hietalahti. Ja kun Lamminparras tiuskii ase kädessä pelokkaalle lentoemännälle (Elina Keinonen), miestä jaksaa silti sympata. Ja se on toki tarkoituskin. Pintansa alla lentokonekaappausjännäri puhuu surkuhupaillen suomalaisen miehen tuskasta, siitä kun kaikki menee pieleen vaikka sitä haluaisi vain kuunnella Sävelradiota vaimon kanssa.

Suuren maailman meininki puuttuu myös matkustajien joukosta, lukuun ottamatta itseriittoista laulutähteä Mineaa (Pirjo Lonka) ja tämän säveltäjä-manageria (Juho Milonoff), joiden tosielämän vastineet olivat Monica Aspelund ja Aarno Raninen. He vaativat huomiota siinä missä muut matkustajat eivät ymmärrä edes käydä hysteerisiksi. Kaikkein kivikasvoisimpia ovat kuitenkin lentäjä (Aake Kalliala) ja perämies (Jussi Vatanen), joiden sankaruus on vähäeleistä velvollisuuden täyttämistä, odottelua että tästä pääsisi jo saunaan.

Huumorilla sopivasti yli vedetyt hahmot toimivat mainiosti, samoin Lauri Porran musiikki. Hetkittäin sliipatuksi äityvä kameratyö ja hiukan irralliset kohtaukset politiikan eliitin toilailuista tuntuvat sen sijaan kokonaisuuden kannalta turhilta, vaikka hetken hupia tarjoavatkin.

Kaapparin tarjoamassa huumorissa on jotain vapauttavaa. Terroristien aikakaudella sitä harvoin uskaltaa nauraa konekaappaukselle, edes elokuvissa.