Kirjoittaminen on tutkimusretki – Uusi Sylvi

Kuvat: Tomi Reunanen

Kevätaurinko puskee kirkkaana ja vaativana sisään. Se saa olon levottomaksi; tekisi mieli lähteä jonnekin, tunkea muutamat alkkarit ja pari kirjaa reppuun ja vain kadota.

Istumme Hannele Mikaela Taivassalon kanssa Helsingin keskustassa, pienen valkoisen pöydän ääressä ja puhumme halusta lähteä, halusta olla matkalla. Taivassalon neljäs romaani In transit ilmestyi syksyllä 2016, ja siinä kaiken keskiössä on malttamattomuus, jatkuva liike.

”Juurettomuus, halu olla matkalla jonnekin ja halu päästä pois jostakin ovat vahvoja teemoja paitsi kirjoissani, myös omassa elämässäni. Minulla on tarve liikkua, ja siksi siitä kirjoittaminenkin on minulle luontevaa. Mielestäni liike on kirjalle hyvin dynaaminen tila.”

In transitissa liikutaan maasta ja maanosasta toiseen. Päähenkilöksi nousee Galadriel-niminen nainen, joka etsii paikkaansa kuumeisesti, mutta ei osaa eikä halua asettua minnekään. Galadrielin mukana pääsemme muun muassa Bombayhin, Lontooseen, Kaliforniaan, Huippuvuorille – ja pieneen suomalaiseen kylään, keltaiseen taloon.

Taivassalo kertoo matkustaneensa itsekin paljon kirjoittaessaan In transitia. Tyypillisiä kirjoituspaikkoja olivat esimerkiksi lentokentät ja -koneet.

”Välillä on hyvä päästä pois omasta arjesta, irtautua velvollisuuksista. Olla muukalainen vieraassa kaupungissa”, Taivassalo sanoo. ”Matkalla ollessani voin olla mahdollisimman paljon sisällä fiktiossa. Uskon, että uusi ympäristö tuo kirjoittamiseen aina jonkin uuden näkökulman.”

In transitin ideakin syntyi matkalla.

”Olin kuusi vuotta sitten residenssissä Intiassa. Sinne mennessäni minulla ei ollut mitään ajatusta kirjasta, mutta sitten se tuli ja aloin kirjoittaa vimmalla.”

Siitä käynnistyi pitkä mutta mieluisa projekti. ”Kiinnyin kirjan henkilöihin syvästi. Ehkä siksi prosessi kestikin näin pitkään; en halunnut päästää heistä irti.”

Taivassalo piti In transitin kirjoittamisesta myös puolentoista vuoden tauon ja julkaisi siinä välissä Nälkä-vampyyriromaanin (ilm. 2013).



Kirjallisuus on paikka, missä ajattelen – ei paikka, missä saarnaan

Galadriel, tuttavallisemmin pelkkä G, on nykyajan lapsi. Hän matkustelee huolettomasti, lentää sinne tänne, maapallo on hänelle hyvin pieni.

”Tälle ajalle on leimallista se, että lähteminen on hirveän helppoa. Lentoliput ovat halpoja, ja melkein kaikki paikat ovat saavutettavissa. Halusin kirjoittaa juuri tästä ajankuvasta.”

Valtaosa Taivassalon saamasta palautteesta on ollut myönteistä, mutta muutamissa palautteissa on ihmetelty sitä, ettei Taivassalo problematisoi runsasta matkustamista mitenkään: G saa lentää ilman tunnontuskia.

Lisäksi G haparoi ihmissuhteissaan. Hän pettää ja on toisaalta myös se kuuluisa toinen nainen. Uskottomuuskin kuvataan kirjassa melko kepeästi; kukaan ei kadu mitään.

”Jotkut lukijat ovat toivoneet, että olisin ottanut selvemmin kantaa. Mutta minulle oli tärkeää, ettei kirjani ole moraliteetti. Tämä pätee paitsi matkustamiseen, myös siihen, miten kirjoitin seksuaalisesta halusta. Halusin antaa G:lle halun ilman syyllisyydentunnetta.”

Mitä Taivassalo sitten ajattelee näkemyksestä, jonka mukaan taiteen – ja siten myös kirjallisuuden – pitäisi olla aina yhteiskunnallisesti kantaaottavaa?

”Minulle fiktio on fiktiota: se on paikka, missä ajattelen – ei paikka, missä saarnaan. Jos kirjailija kirjoittaa aate tai sanoma edellä, lopputulos on usein jotain muuta kuin taidetta. Taiteen on saatava olla vapaata.”

Taivassalolle kirjallisuus on tila, jossa voi ihmetellä, keskustella, olla, tuntea. ”Hyvä kirjallisuus esittää kysymyksiä, mutta ei anna valmiita vastauksia. Jo se on yhteiskunnallisesti tärkeää.”

”Toki on myös niin, että se, kuka olet ja missä hetkessä kirjoitat, näkyy aina jollain tavalla tekstissäsi”, Taivassalo pohtii. ”Minulta on esimerkiksi kysytty, onko In transit feministinen kirja, ja vaikka en sitä varsinaisesti näekään feministisenä, on se sitä varmasti jossain määrin, koska oma elämänkatsomukseni on feministinen.”

In transit on fragmentaarinen, lyhyistä luvuista koostuva, pienissä hetkissä viipyvä romaani. Aikatasot liikkuvat ja hyppelevät, muistot kietoutuvat nykyhetkeen.

In transit pakenee jo rakenteeltaankin perinteistä eeppistä proosaa, ja se ehkä kummastuttaa lukijoita, jotka kaipaavat romaanilta selkeää tarinaa ja vahvaa juonenkuljetusta. Minusta tuntuu, että nämä lukijat ovat osittain samoja, jotka odottavat romaanilta myös kantaaottavuutta.”



Halulla mässäilyä

Fyysisyys on voimakkaasti läsnä In transitissa ja myös Taivassalon aiemmissa teoksissa. Henkilöhahmot ovat jopa korostetun kehollisia, ja tiloja ja miljöitä kuvataan tarkasti.

”Haluan olla kirjoittaessani ihan iholla”, Taivassalo myöntää. ”Fyysisyys kielenkin tasolla on aina kiinnostanut minua. Pienet hetket ja yksityiskohdat ovat minulle tärkeämpiä kuin suuren tarinan kulku. Esimerkiksi se, miten joku henkilö juo kahvia, syö aamupalaa tai polttaa tupakkaa, voi olla suurta draamaa!”

Taivassaloa kiinnostaa myös, mitä ei tapahdu ja mitä ei sanota. ”Sekä lukijana että kirjailijana kiinnitän huomioni asioihin, jotka ovat läsnä, mutta joista ei puhuta.”

Seksin suhteen Taivassalo ei kuitenkaan kitsastele. In Transitissa hän kirjoittaa halusta ja seksistä paljon, jopa toisteisesti. ”Muutamissa kritiikeissä on todettu, että vähempikin olisi riittänyt”, Taivassalo hymähtää.

”Minulle se toisteisuus oli kuitenkin hyvin oleellista: halusin mässytellä ja antaa kaikki ne kerrat Galadrielille”, Taivassalo selittää ja nauraa hersyvästi.

Hän kertoo nauttineensa seksikohtausten kirjoittamisesta, mutta myöntää, että seksistä kirjoittaminen voi olla myös riskaabelia.

”Vaarana on, että tekstistä tulee liian graafista, jolloin se ei ole enää kielellisesti kiinnostavaa, tai sitten teksti on niin poeettista, että se muuttuukin pelkäksi seksin metaforaksi.”

Joskus riski kannattaa kuitenkin ottaa: In transitissa Taivassalo onnistuu kuvaamaan upeasti kehon halua, seksuaalista vetovoimaa, odotusta ja sen kaiken välttämättömyyttä. Lukijan ei tarvitse kiemurrella kiusaantuneena.



Tärkeintä on kieli. Ja rytmi.

Palataan alkuun. Matkalla oloon. Siihen, että päänsä sisällä kirjailija on aina jollain tavoin matkalla, liikkeessä, poissa sieltä, missä on fyysisesti.

”Kirjoittaminen on itsessäänkin matka. Se on uteliaisuuden prosessi. Se on etsimistä ja hakemista. Se on tutkimusretki. En juurikaan suunnittele kirjoittamista etukäteen, sillä haluan tulla itsekin yllätetyksi.”

In transitia kirjoittaessaan Taivassalo yllättyi muun muassa siitä, että juuri Galadriel nousi lopulta kirjan päähenkilöksi. Oli nimittäin myös aika, jolloin hän oli ajatellut poistavansa koko hahmon.

Vaikka In transit on kirjoitettu monen henkilön näkökulmasta ja vaikka sen rakenne on katkelmallinen ja poukkoileva, Taivassalo kirjoitti kirjaa alusta loppuun. Rakenne syntyi nimenomaan kirjoitusprosessin aikana, ei etu- eikä jälkikäteen.

”Rakenne keskustelee mielestäni vahvasti kirjan teeman kanssa. Siinä on sama levottomuus, nälkä ja malttamattomuus kuin kirjan ihmisissä.”

Taivassalo painottaa kirjoittavansa aina kielestä käsin.

”Joka ikinen lause on minulle tärkeä. Keskiössä on rytmi, ei tarinankulku.”

”Yritän välttää termiä poeettinen proosa, koska olen huomannut, että se herättää ihmisissä usein vain epäkiinnostusta ja mielikuvan vaikeasta kirjallisuudesta. Mutta ehkä silti esimerkiksi In transitia voisi kuvailla poeettiseksi tai lyyriseksi proosaksi. Teos vaatii, että lukija antautuu tekstille ja suostuu liikkumaan sen sisällä odottamattomiin suuntiin.”

”Minua kiinnostaa ennen kaikkea se, millaisen tunnelman tai tunnetilan pystyn luomaan. Ajattelen, että In transit on eräänlainen emotionaalinen eksistentialismi; se pohtii elämää – sitä, mitä elämä on – ja rakentaa samalla tunnetilan.”