Paatunut rock-mimmi menetti räpkeikkaneitsyytensä Laineen Kasperille ja Palavalle Kaupungille.
Elämääni on mahtunut neljä rap-biisiä: Blondien Rapture, Tom Tom Clubin Wordy Rappinghood, Sexual Harrasmentin I Need A Freak ja Salt-N-Pepan Push It. Ne, jotka edellä mainitut biisit tietävät, yhtynevät mielipiteeseeni: en ole kovinkaan kummoinen räppiskenettäjä.
Olen nähnyt suomalaisen rap-artistin Asan keikkaa viitisen minuuttia vuonna 2009 ollessani Pitkä kuuma kesä -festivaalilla Helsingissä, jonne menin Flaming Lipsien vuoksi. En ole ollut edes sattumalta paikan päällä missään klubilla tai kapakassa rap-keikan aikaan. Olen kyllä nuorempana ajautunut räppibattleen erään nykyisin ilmeisen ammattilaistasoisen räppärin kanssa. Se tapahtui taksissa. Ei lasketa.
Sain nyt hulluhkon idean: räppikeikkaneitsyydestäni on päästävä eroon. Kyseessä olisi ainutkertainen kokemus, sillä voit mennä ensimmäiselle räppikeikallesi vain kerran elämässäsi. Olikin mietittävä huolella, mikä artisti saisi kunnian olla osallisena tässä ainutlaatuisessa kokemuksessani. Tämän kunnian sai Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, joiden levyjulkkarikeikalle Kuudennelle linjalle itseni hellästi tyrkkäsin.
Kutosen keikka kuudes kuudetta tuntui yhdistelmänä hivenen pahaenteiseltä – onkohan edessäni saatanallinen ilta? Ystäväpiiriänikään ei voi räppiorientoituneeksi joukoksi kuvailla, joten joutuisin menemään tuohon tapahtumaan yksin. Pakko myöntää: pelotti.
Rap-artisti Laineen Kasperi kuvaa musagenrensä olevan ”ripitipihipitihopi-itäfunkfunkia”. Tämäpä hyvä! Pidän asetelmasta, ettei minulla ole harmainta hajuakaan, mitä kolmen kutosen ilta tuo tullessaan. Tämä Lappeenrannasta kotoisin oleva artisti näyttää julkaisseen runsaasti musiikkia. Facebook-sivujensa mukaan hänen ensimmäinen julkaisunsa Extacy East näyttää olevan vuodelta 1998. Ei siis voi olla kyse mistään teinihorisijasta. Hienoa!
Nyt on menty askel uuteen suuntaan, sillä 29. toukokuuta julkaistulla levyllä Laineen Kasperi & Palava Kaupunki on kaikki biisit toteutettu oikeilla soittajilla, eli Palava Kaupunki -kokoonpanolla. Bändissä soittavat Sami Hyrynkangas (basso), Petro Niiniluoto (kitara), Waltteri Pääkkönen (koskettimet), Aki Ojala (puhaltimet), Ville Väätäinen (rummut), Pekka Luostarinen (DJ) ja Pekka Varmo alias Lataaja Wormisto (perkussiot). Loistavaa, sillä en mitään tietokone-räpätysyhdistelmää neitsyyteni viejäksi kelpuuttaisikaan!
Kuudes linja oli jo sisääntullessani tupaten täynnä juhlahumuista kansaa. Aluksi seisoskelin jossain nurkassa. Aika ikävää ihmisparven seassa itsekseen patsastella. Sitten siirryinkin salin puolelle. Oli pakko juntata itseni yleisön eturivistöön, jotta näkisin jotain. Odotusta. Odotusta.
”Sullon ihanat haalarit!”, kiljaisi joku tyttö. ”Kiitos”, vastasin. ”Oot ku missi, sull’on hyvät tissit!”, räppäsi joku nuorikko minulle. Voi ei! Alkaisivat jo soittamaan, ennen kuin pääni kärvähtää.
Keikka oli tarkoitus pyöräyttää käyntiin näyttämällä kokoonpanon tuore musiikkivideo. Tekniikka teki kuitenkin tepposensa ja musisointi starttasi suoraan täydellä tehollaan. Ja millainen musisointi! Suuni loksahti auki, kun Palava Kaupunki alkoi jamittelunsa. Mikä poppoo, täyttä rautaa. Vaikka Palava Kaupunki on kuin suurkaupunki konsanaan kaikkine jäsenineen, en voinut kuin ihailla tuota täydellistä yhteensulavuutta. Jokaisella instrumentilla on oma tärkeä paikkansa, kaupunginosansa, tuossa äärimmäisen mukaansatempaavassa kokonaisuudessa. Tuohon erilaisten äänien sulatusuuniin solahti täydellisesti myös Laineen Kasperin sanataide. Hänen sanailunsa ei tuntunut lainkaan päälleliimatulta, vaan se oli upea instrumentti muiden joukossa.
Olin nähnyt edellisyönä painajaista Elastisesta. Unessa myötähäpesin hänen muovista sanailuaktiaan lavalla. Onneksi ei ollut kyse enneunesta! Laineen Kasperin avatessa sanaisen arkkunsa tuli kotoinen, lämmin fiilis. Hänellä kuulostaa olevan ainutlaatuinen taito kertoa ympäröivän maailmamme ilmiöistä ja asioista epäkohtineen ja hauskoine hetkineen siten, että välistä tuntui kuin hänen suustaan olisi tulvahtanut oman päiväkirjani satoa. Mitähän se Kasperi seuraavien biisien välissä kertoo? Noitakin hetkiä odotin jo kuumeisesti kunkin kappaleen lopputahtien aikana, välispiikkinsä kun olivat tarinankerrontaa parhaimmasta päästä.
Yleisö hoilotti kappaleita yhteen ääneen hymyt suissaan. Vieressä tanssailevan herran hiet lentelivät naamalleni säännöllisin väliajoin hänen huiskutellessaan päätään. Enpä välittänyt! Tunnelma oli tiivis ja jollakin tapaa olohuonemainen, kuin perhekokoontuminen konsanaan. Harmitti, etten osannut kappaleiden sanoja, olisihan ollut mukavaa ulvoa mukana! Muutama kappale tosin kuulosti noviisikorviini etäisesti tutulta. Olin minä tätä antia siis jossain jo aikaisemminkin kuullut.
Uusi kappale Suomi-räppiä Ismo Alangon fiittauksineen räjäytti yleisössä pankin ja kylläpä omat lanteenikin letkeitä tahtejaan mukaillen keinuivat. Suomessa ei juuri tällä hetkellä tuntunutkaan paskemmalta olla.
Itselleni keikan kohokohta oli, kun 7 miljardia soluttautujaa nerokkaine lyriikkoineen kajahti ilmoille:
Voi vitun ihmiskunta, mitä se täällä tekee
Tää on miun maa muitten pitäis muuttaa veke…
Biisi on julkaistu muutama vuosi sitten ja on ajankohtaisempi kuin koskaan. Jälleen kerran Laine nostaa tekstissään esille yhteiskuntamme epäkohtia nerokkaan humoristisella ja sarkastisella otteellaan. Skarppi mies. Tuntui kappale kolahtavan muuhunkin yleisöön. Bändin sovitus biisistä oli korvia hivelevä. Erityisesti bassottelu yhdistettynä perkussion ja rumpujen jytkeeseen tuntuivat vatsanpohjassani saakka. Näillä eväin olisin voinut tanssailla tuntitolkulla!
”Hullu ooon, kun tänne tullut oooon”, pauhasi korvissani vielä kotiin kävellessäni. Onneksi olin tarpeeksi hullu ja menin keikalle yksikseni. Ensi keikalla hoilottelenkin kappaleita yhdessä muiden kanssa. Räppikeikkaneitsyyteni menetys oli mitä miellyttävin kokemus. Minusta tuli fani.
Kirjoitellessani kuuntelin Soft Moonia.
Laineen Kasperi: 7 miljardia soluttautujaa
Kuvat: Kirsi Kissmyassinger