(Leviafan, Venäjä 2014)
O: Andrei Zvyagintsev
N: Aleksei Serebryakov, Elena Lyadova, Roman Madyanov, Vladimir Vdovichenkov
K12
Ensi-ilta 17.4.2015
Suurin hirviö kaikista on ihmisen luoma ja vailla ruumista.
Vuonna 1651 julkaistiin Thomas Hobbesin yhteiskuntateoreettinen teos Leviathan. Sen mukaan jokainen ihminen on luonnontilassa sodassa toista vastaan, kunnes solmitaan yhteiskuntasopimus. Kirjassa perustellaan seikkaperäisesti, miksi yksinvaltius on välttämätön hallintomuoto, ja yksilö luovuttaa vallan vapaaehtoisesti järjestyksen hyväksi hallinnolle.
Sittemmin Leviathan on kuulunut muun muassa espanjalaisen Francisco Francon ja eräiden eteläamerikkalaisten diktaattoreiden lempilukemistoon.
Venäläinen elokuva Leviathan voisi tapahtua (mielen)maisemansa puolesta islantilaisessa kalastajakylässä, Pohjois-Korean Kaesongissa tai Iisalmen juna-asemalla. Se on kuitenkin kuvattu Barentsin meren rannalla Murmanskissa. Siellä Kolja (Aleksei Serebryakov) yrittää pelastaa kotitalonsa ja tonttinsa joutumasta Leviathanin syömäksi, mutta uppoaa votkapaukku kerrallaan syvemmälle epäonniseen elämänjatkumoon.
Valta saa kasvot vähemmän ihmistä ja enemmän taikinanaamaista hirviötä muistuttavasta kaupungin pormestarista (Roman Madyanov), joka on käyttänyt vaikutusvaltaansa, uhkailua ja lahjontaa läpi kaikkien hallinta- ja tuomioelinten saadakseen mitä haluaa. Halun kohde on Koljan maallinen omaisuus, mutta ahneus kasvaa syödessä. Kun Koljan asianajajaystävä Dimitri (Vladimir Vdovichenkov) saapuu Moskovasta auttamaan perhettä, johon kuuluvat vaimo Lilia (Elena Lyadova) ja poika Roman, sotku syvenee. Votkaa kuluu jo pulloittain.
Putinin valvovan muotokuvan alla toimiva pormestari saa epäsuoran siunauksen toimilleen kirkollisilta elimiltä, mikä tekee tilanteen etenemisestä ja käsittämättömyydestä yhä vastenmielisemmän. Kun Kolja keskustelee munkin kanssa Jumalan poissaolosta, saa hän vastaukseksi tarinan Jobin koettelemuksista. ”Onko tuo joku satu?” Kolja sammaltaa. ”Ei, se on Raamatusta”, munkki vastaa, ilmeettömänä.
Koko elokuvan lopussa ollaan jumalanpalveluksessa, jossa katse kiinnittyy ylettömiin rikkauksiin, kultaan ja turkiksiin. Vauras kirkkorakennus jää hohtamaan taakse, kun oligarkit sopivat seuraavien luksusasuntojen sisustuksesta ja maisemoinnista. Mustien citymaastureiden jono on kaukana siitä tilanteesta, johon Kolja lopulta päätyy, ilmeettömänä ja henkisesti murrettuna.
On katsojaa kohtaan julmaa kuvata jotain niin kovin moraalisesti vinoutunutta niin kauniissa pohjoisen maisemissa. Ohjaaja Zvyagintsevin tapa hyödyntää Mikhail Krichmanin karuja kuvia on psykologisesti eheää, ja yksittäiset asetelmatkin istuvat luonnollisesti narratiiviin.
Päänäyttelijöiltä näyttää puuttuvan esittämisen taito kokonaan. He ovat yhtä kuin Kolja, Lilia, Dimitri ja pormestari Madjanov, jotka ovat kokonaisia ihmisiä eri elämisen tilanteissa ja ääripäissä. Madjanovinkin vinoutunut vastenmielisyys esitetään lopulta niin, että mieli etsii selitystä ihmisen sielulliselle kieroonkasvamiselle.
Hobbes otti teoksensa nimen Raamatusta, jossa muutamissa kohdissa, myös Jobin kirjassa, esiintyvä Leviatan on vakiintunut merkitsemään valtavaa merihirviötä. Syntymänsä kiroavalla Jobilla on elämällään onnellinen loppu, Kolja ei sellaista saa. Tämän päivän byrokraattiset hirviöt eivät ole jumalien suitsittavissa.
Jaa:
