(De rouille et d´os, Ranska 2011)
O: Jacques Audiard
N: Marion Cotillard, Matthias Schoenarts, Corinne Masiero, Jean-Michel Correia, Bouli Lanners.
K 16
Ensi-ilta 16.11.2012
Jacques Audiardin fantastisen karu melodraama saattaa olla vuoden paras elokuva.
On hienoa katsella rakkausdraamaa, jonka henkilöt eivät ole kaavamaisia, millään muotoa. Siitä on ensiksikin se hyöty, että ennakkoon on vaikea tietää, miten elokuva päättyy. Vielä suurempikin ilo Jacques Audiardin (Profeetta) uusimman filmin ihanasta rosoisuudesta silti seuraa. Päähenkilöt tulevat lähelle, tuntuvat sekä koskettavan että inhottavan että pelottavan tosilta. Luihin ja ytimiin tosiaan heittelee katsojaansakin äärimmäisestä kivusta äärimmäiseen nautintoon.
Stephanie (Marion Cotillard) treenaa työkseen tappajavalaita. Elokuvan ensimmäisessä todella dramaattisessa käännekohdassa eläinten luonto ei pysykään niille varatussa altaassa. Stephanie joutuu vakavaan onnettomuuteen, jonka seurauksena hiukan turtan oloisen hedonistin elämä menee uusiksi. Stephanie joutuu pyörätuoliin, hänen jaloistaan on jäljellä vain tyngät.
Niin lattealta kuin näin kuulostaakin kirjoittaa, onnettomuudesta seuraa myös hyvää. Stephanie on jo aiemmin tutustunut holtittoman ja aggressiivisenkin oloiseen Aliin (Matthias Schoenarts), pienen pojan yksinhuoltajaisään. Nyt Stephanie uskaltaa soittaa Alille, ja Alikin uskaltaa näyttää haavoittuneen naisen edessä herkempää puoltaan. Parin välille syntyy jotain ystävyyden ja rakkaussuhteen väliltä. Alilla on muitakin, mutta seksi on hyvää ja Stephaniesta tulee Alin jonkinsorttinen managerikin, tämä kun käy tappelemassa rahasta hyvin epävirallisen oloisissa vapaaottelutapahtumissa. He hoivaavat toisiaan.
Audiardin kaksituntisen elokuvan rytmi on hidas. Kerronta ajelehtii silti mieleen polttomerkittävästä kohtauksesta toiseen; Stephanien onnettomuus, yhteinen uimareissu, loppupuolen kohtaus, jossa Ali hakkaa nyrkkinsä tohjoksi lammen jäähän. Elämä tuntuu olevan Stephanielle ja Alille ennen kaikkea fyysinen koettelemus. Nainen ei ole valinnut tilaansa, mies taas puhuu tunteistaan lähinnä ruumiin kielellä. Samaan tapaan kuin tappajavalaan luonnonenergia ei ole vangittavissa altaaseen, samaan tapaan ryöpsähtelevät yli äyräidensä myös Stephanien ja Alin emootiot.
Yli äyräiden ryöpsähtelee myös Audiardin omalaatuinen melodraama. Elokuvalle on mahdoton naulata yhtä selkeää sanomaa tai tarkoitusta. Äärimmäisyysihmisten tarina kertoo rakkaudesta, mustasukkaisuudesta, lämmöstä, vihasta, väkivallasta, toivosta ja pelosta. Muun muassa.