Maailma luottaa meihin,
KokoTeatteri, 8.4.–15.5.2015
Kiellot eivät estä tunteita ja nykyhetkeä tapahtumasta.
Okko Leon kirjoittama näytelmä Maailma luottaa meihin vie ekokatastrofin jälkeiseen maailmaan 2070-luvulle. Tässä maailmassa sataa lähes aina. Toiseus, muistot ja rakkaus ovat kiellettyjä. Puhua saa ainoastaan konditionaalissa tai futuurissa.
Kaikki eivät kuitenkaan ole omaksuneet Yhteisövaltion puheeseen liittyviä sääntöjä uudelleenkoulutuksesta huolimatta. Yksi tällainen henkilö on Joanna Haartin taitavasti esittämä entinen perheenmurhaaja Riina, joka edelleen puhuu preesensissä.
Milka Ahlroth on Tanja, freelancer-tutkija ja visionääri, joka osasi ennustaa maailman tuhon. Hän on vapautunut uudelleenkoulutuksesta ja tekee Riinasta assistenttinsa tutkiakseen rakkautta salaa.
Riinan tehtävä on kuunnella miehen (Marc Gassot) ja naisen (Minna Puolanto) yöllisiä tapaamisia ja raportoida niistä tutkijalle. Vaikka nämä kieltävät tunteensa, rakkaus elää ja kuplii pinnan alla. Videopätkät näyttävät miehen ja naisen onnelliset kasvot sateenvarjon alla ja toimivat kiellettyjen tunteiden välittäjinä. Ajoittain pariskunta ottaa tanssiaskelia. Ehkä tanssi kuvaa tunteita, jotka etsivät ilmaisumuotoja kieltojen välissä.
Joonas Heikkilä on mainio kalakauppias, joka on seksuaalisten viettiensä orja. Heikkilä esittää myös kertojaa ja sosiaalityöntekijää. Kertoja lausuu henkilöiden tunteita, tekstin parenteeseihin sijoitettuja huomioita. Heikkilän ja Haartin hahmot tuovat näytelmään komiikkaa, jota ilman se saattaisi olla turhan raskas.
Okko Leon hahmottelemassa scifi-tragediassa rakkaus, tunteet ja vietit ovat kiellettyjä juuri siksi, että niitä pidetään syynä maailman tuhoon. Näytelmä kuvaakin juuri sitä, että ihmistä ei voi kontrolliyrityksistä huolimatta saada tukahduttamaan tunteitaan ja halujaan. Ihmiset kohtaavat toisensa määritellyistä rajoista huolimatta. Aina on joku toisinajattelija, joka kyseenalaistaa.
Kiellot eivät estä tunteita ja nykyhetkeä tapahtumasta. Elämä futuurissa on kylmää, nykyhetki tuo lämpöä ja synnyttää muistoja, kiellettyjä tai ei. Riina lausuukin näytelmän loppupuolella tutkijalle: ”Minä haluan muistaa sinut”. Mikä kuvaisikaan paremmin rakkautta kuin halu muistaa toinen? Etenkin maailmassa, jossa se on kiellettyä.
Teksti ja esitysdramaturgia: Okko Leo Ohjaus: Kaisa-Liisa Logrén Tekstin dramaturgit: Pipsa Lonka ja Laura Ruohonen Rooleissa: Milka Ahlroth, Joanna Haartti, Minna Puolanto, Marc Gassot, Joonas Heikkinen Lavastus ja valosuunnittelu: Anna Pöllänen Pukusuunnittelu: Emilia Eriksson ja Kaisa Rasila Äänisuunnittelu: Tuomas Fränti Videot: Cvijeta Miljak Koreografiat: Minna Puolanto
Tuotanto: Työryhmä/ KokoTeatteri
Jaa:
