Medusan perintö | Sylvi

(The Bourne Legacy, USA 2012)
O: Tony Gilroy
N: Jeremy Renner, Rachel Weisz, Edward Norton
K12
Ensi-ilta 21.9.

 star-4064098star-4064098star-4064098 

Amerikkalaista actionia terävöittänyt elokuvasarja loppui. Ja nyt se jatkuu.

Jeremy Renner ei jatka Matt Damonin työtä. Siinä missä Jason Bourne halusi horjuttaa instituutioita, löytää totuuden ja itsensä, Aaron Cross haluaa ainoastaan oman vapautensa.

Kolmessa ensimmäisessä elokuvassa pääosassa seikkaili muistinsa menettänyt, valtion kalliisti kouluttama tappaja Bourne (Damon). Etenkin Paul Greengrassin ohjaamissa ensimmäisessä ja toisessa jatko-osassa Medusan isku (2004) ja Medusan sinetti (2007) toiminta oli iskevää ja väkivalta akuuttia, mutta kaiken läpäisi Bournen hautoma melankolia.

Robert Ludlumin romaanien pohjalta aiemmat leffat käsikirjoittanut Tony Gilroy varasi tällä kertaa myös ohjaajan penkin itselleen. Pääosapestin sai Jeremy Renner. Hänen näyttelemänsä Aaron Cross on jälleen yhden valtion salaisen tutkimusprojektin tuloksena geneettisesti paranneltu ammattimurhaaja, joka tarvitsee jatkuvaa lääkitystä pitääkseen yllä erikoiskykyjään.

Jälleen kerran valtion salaiset elimet joutuvat myös katumaan projektiaan, minkä seurauksena he haluavat eliminoida sen tulokset. Toimintaa johtaa johdonmukaisen tunteeton eversti Byer (Edward Norton). Hävitettävien listalla ovat myös todistajat, kuten projektiin osallistunut tutkija Marta Shearing (Rachel Weisz), joka olosuhteiden pakosta muodostaa tiimin Aaronin kanssa.

Vaikka Gilroy ei osaa hengästyttää kuten Greengrass, toiminta on edelleen vetävää. Sen takana ei ole kuitenkaan samaa surua, samaa identiteettiään etsivän hätää kuin aiemmissa elokuvissa. Rennerillä ei ole samaa alavireistä häkellystä kasvoillaan kuin Damonilla, eikä Crossilla samoja painavia motiiveja kuin Bournella.

Hiukan huvittavastikin Cross tunnustaa toimintansa päämääräksi myös sen, että hän haluaa pysytellä fiksuna. Se on ominaisuus, joka hänelle on siunaantunut vasta koekaniiniksi ryhtymisen myötä.

Elokuvan loppu olisi sellaisenaan tyylikäs – itse asiassa kokonaisuuden tyylikkäin kohtaus – ellei kyyninen mieli karkaisi ajattelemaan, että tässä sitä pedataan jo seuraavaa jatko-osaa.