Metsän hengetär | Sylvi

Norjalaisnäyttelijä Silje Reinåmo teki oikean urasiirron lähtiessään ystäviensä nollabudjetin filmiin. Kuvauksissa ei ihan aina tuntunut siltä.

Kuvat: Riitta Supperi

Meneillään olevan Night Visions -festivaalin kiinnostaviin uutuuksiin kuuluu norjalaisen esikoisohjaajan Aleksander Nordaasin kengännauhabudjetilla tekemä, paikallista kansanperinnettä hyödyntävä ja viehättävän omalaatuinen Thale. Siinä rikospaikkasiivoojina työskentelevät kaverukset löytävät väkivaltaisesti kuolleen vanhuksen metsämökin kellarista jotakin perin yllättävää, naisennäköisen otuksen, jolla kuitenkin on häntä.

Silje Reinåmon esittämä Thale on huldra, norjalaisen mytologian metsänneito. Nordaasin Thale tosin etäännyttää nimihenkilönsä metsänneidon perinteisestä eläimellis-eroottisen viettelijän roolista. Reinåmon nimihahmo on yhteisöstään vieroitettu ja kaltoin kohdeltu, säikky otus.

Englannissa näyttelemistä opiskellut, musiikkiteatterissa aloittanut ja nyt ensimmäisen elokuvapääosansa tekevä Silje Reinåmo istahti hetkeksi puhumaan Sylville roolistaan ja urastaan.

Elokuvaanne on esitetty nyt jo monessakin maassa festivaaleilla. Oliko teillä tällainen tavoitteenanne jo aloittaessanne Thalen kuvaukset?

Ei, tavoitteemme oli ennemminkin saada tämä elokuvalevitykseen edes Norjassa. Mutta filmin vastaanotto on ollut nimenomaan ulkomailla parempaa. Moni Norjassa jotenkin odotti meiltä suoraa kauhuelokuvaa ja pettyi. Thalehan on ennemminkin fantasiaa muilla genreillä höystettynä.

silje_007-403x450-3729040

Millainen kokemus Thalen kuvaaminen oli?

Niin, leffa tehtiin juuri niin kuin ei pitäisi. Meitä oli vain viisi tai kuusi koko kuvausryhmässä. Meillä ei ollut mitään budjettia, ei siis todellakaan lainkaan rahaa. Muutimme lisäksi käsikirjoitusta koko ajan ja kuvasimme elokuvan lyhyissä pätkissä kahden vuoden aikana. Olimme niin kärsimättömiä, ettemme jaksaneet odottaa elokuvasäätiönkään rahoituspäätöstä. Teimme vain. Mutta tuli siinä koettua paljon myös turhautumista, kun ei ollut mitään tietoa saammeko tätä sitten mihinkään teattereihin. Jouduin olemaan Thalena niin paljon alasti, että tuli mietittyä, etten vain tee tätä ihan turhaan. Kahden vuoden ajan. En jaksanut ihan koko aikaa uskoa koko projektiin.

Ohjaaja Aleksander Nordaas on vanha tuttusi jo kouluajoilta. Vaikuttiko tämä siihen että jaksoit lopulta kuitenkin?

Toki. En olisi lähtenyt kenen tahansa halpikseen, jossa on vielä tosiaan näin paljon alastomuutta. Tosin juuri alastonkohtauksissa olisi ehkä ollut helpompaa, jos ei olisi tuntenut kuvausryhmää niin hyvin. Ehkä se oli hiukan outoa. Ryhmä oli vielä niin pieni, sekin oli jotenkin vaivaannuttavaa. Porukan jätkät olivat erityisen hyviä ystäviä keskenään ja saattoivat siinä sitten kikatella valmistautuessani riisuutumaan. Tosin kyllä he siitä häipyivät kun komensin…

Näyttelijänurallesi tämä saattoi kuitenkin olla lopulta merkittävä rooli, olet saanut sen jälkeen ainakin ison roolin amerikkalaisessa pikkubudjetin scifi-leffassa Patriot Act.

Kyllä, odotan sitä todella. Pieni budjettihan siinä tosiaan amerikkalaiseksi scifiksi on, mutta Norjassa tuon hintainen elokuva olisi valtava.

Thale Night Visionsissa La 3.11 16.00 Maxim 2

Sylvin arvio elokuvasta täällä. silje_086-468x353-2004094

468_400_ra_sylvi-2156576