Miehet – onko tunteita? Toim. Juha-Heikki Tiihinen, Hannele Salminen & Terhi Siltala
Arktinen banaani 2014
157 s.
Tunteista ja miehistä
Miehet ja tunteet tai miehet ja tunteista puhuminen tai tunteista puhumisen vaikeus. Kuulostaako kliseiseltä tai stereotyyppiseltä? Miesten tunne-elämää jaksetaan lähestyä ongelmana, asiana joka tulee ratkaista. Ironisesti todettuna sitähän vaatii jo kansantalouskin, sillä tunne-elämän vaikeudet heijastuvat myös siihen.
Tekstikokoelma Miehet – onko tunteita? lähti alun perin liikkeelle taideprojektista, jonka tuloksena syntyneet ajatuksia herättävät kuvat ovat myös kirjassa mukana. Lopputulos ei ole lainkaan kliseinen saati stereotyyppinen.
Kirja käsittelee 11 tunnetun kirjoittajan voimin ja taidoin miesten tunne-elämää koskevia kysymyksiä. Kirjoitukset edustavat monia näkökulmia: ne käsittelevät kiehtovasti niin lapsettomuutta, taidetta ja taiteen kuluttamista, populismia ja perussuomalaisia kuin kuolemaakin.
Kirja tavoittaa myös monia tunteellisia tilanteita. Katariina Lillqvist muistelee tärkeitä miehiä Pispalasta ja Matti Huhta tutkii kuluneiden vuosikymmenien lyriikkaa miesten tunne-elämän tai sen ilmaisemisen vaikeuden näkökulmasta.
Tekstien rikkaus syntyy juuri stereotypioiden kaihtamisesta. Juha-Heikki Tiihinen kirjoittaa tekstissään Onko taidepuhe = tunnepuhe? Entä miehen tunteet? näin:
”Soveliasta maskuliinisuutta on määritelty mitä erilaisimmin tavoin ja voikin olla mahdotonta löytää sellaista, joka täyttäisi sekä queer-teoriaorientoituneen aktivistin että vanhoillislestadiolaisen saarnamiehen käsitykset miehekkyydestä ja sen oikeasta suunnasta. Toinen kysymys taas on, miksi moista pitäisi yrittää löytää? Minkä vuoksi juuri edellinen vastakkainasettelu ja sen harmonisoiminen olisi kaikkein tärkeintä mieheyden ymmärtämisessä? Miksi alun perinkin kriisissä oleva maskuliinisuus tulisi ratkaista kaikkia tyydyttävällä tavalla? Ehkä asialla ovat samat henkilöt, jotka haluavat juoda maustettuja teejuomia, joissa teen maku on peitetty kauravaniljakirsikka-aromin kaltaisella tuotteella ja joka ei oikeastaan olekaan teetä, mutta jota voi juoda teentapaisesti ja puhua siitä teenä, jos niin haluaa.”
Sukupuolistereotypiat haetaan monta kertaa menneisyydestä, tosin siten, että tosiasiassa menneisyyttä, josta stereotypiat yritetään hakea, ei koskaan edes tapahtunut. Tämän tuloksena stereotypia on konstruktiota, jonka tarjoama tila on ahdas ja tukahduttava. Johanna Korhonen kirjoittaa tekstissään Pelkäävien karjujen kulttuurissa – mieheyden muutokset populistisen politiikan käyttövoimana uuskonservatiivisen, populistisen perhepuheen stereotypioiden valheellisuudesta:
”Näissä muistoissa tai valemuistoissa ei ole viinapulloa, remmiä eikä lapsen yksinäisiä rangaistustunteja pimeässä kellarin portaikossa. Niissä ei ole rahahuolia, väsynyttä ja kiukkuista äitiä, itsemurhaa suunnittelevaa isää eikä tuulen vinkunaa asunnon koleissa nurkissa. Populistien ihanneperhe on suoraan takavuosikymmenien amerikkalaisesta tv-sarjasta mutta Suomen menneeseen aikaan siirrettynä. Ihanneperheen nainen todella on Nainen ja mies on Mies, eikä siitä ole mitään epäselvyyttä kenelläkään.”
Stereotypioiden lisäksi kirjoituskokoelman kantavia teemoja ovat tunteet. Antti Nylén kirjoittaa, ettei oikein ylipäätään pidä tunteista ja toteaa kaiken menevän ”sotkuksi nimenomaan silloin, kun tunteita aletaan kakistaa ulos. On lähes mahdotonta olla valehtelematta, kun rupeaa puhumaan tunteistaan”. Nähdäkseni Nylén tavoittaa jotain erittäin olennaista kirjoittaessaan tunteiden olevan ”pikemminkin tiloja tai toimintaa kuin aivokemiallisia tiloja”.
Tunteiden ollessa tiloja ja toimintaa tunteet typistyvät tai laajentuvat asioiksi, joita on helppo kuluttaa kapitalistisen systeemin rattaissa. Jos ajatellaan esimerkiksi ystävänpäivää, niin helmikuun kylmän (tai viime vuosina yhä useammin loskaisen) päivän suurimmaksi tunneilmaisun purkaukseksi kulminoituu suklaarasian käpälöiminen tai tavaratalon tila, jossa riehuu päivää varten räätälöity ale.
Tunteita on niin paljon, että niistä on suorastaan ylitarjontaa – myös Tiihinen kirjoittaa tästä. ”Mielestäni koko Suomessa ei juuri muuta tehdäkään kuin jaaritellaan laiskanlaisesti siitä, miltä jostakusta tuntuu”, hän toteaa.
Kenties kapitalistisen systeemin toimivuus ei enää edellytäkään kylmää järkeä, vaan pikemminkin kulutettavia tunteita ja tunteiden vallassa tehtyjä kulutuspäätöksiä. Sosiologi Eva Illouzin mukaan tunne-älystä on tullut keskeinen hyve keskiluokkaiselle, pikkuporvarilliselle ammattilaiselle, joka tarvitsee tunteita ollakseen vallitsevalle systeemille hyödyksi.
Kenties on alettava varautua ei niinkään siihen, että mikään ei tunnu miltään, vaan siihen että kaikki tuntuu.
Antti Nylén, Johanna Korhonen, Juha-Heikki Tiihinen, miehet, Miehet – onko tunteita?, stereotypiat, sukupuoliroolit, tunteet