Giuseppe Verdi: Nabucco
Tampereen ooppera, Tampere-talo 14.–28.2.2015
Vilppu Kiljusen ohjauksessa lavalle marssitetaan kaksi uskonnollista traditiota, joiden julmuudella ei tunnu olevan mittaa eikä määrää.
Tampereen oopperan tänä keväänä lavalle tuoma Nabucco on taattua Giuseppe Verdiä. Kuoro tekee työnsä lujaa, ja tarjolla on suuria tunteita ja dramatiikkaa. Näissä puitteissa nähdään sotaa, isä-tytär-suhteen kipuilua, poliittista juonittelua ja dramaattista uskonnollista rajanvetoa.
Juoni kulkee seuraavasti: heprealaiset ovat vetäytyneet temppelinsä suojiin Assyrian kuningas Nabuccon (Tommi Hakala) valloittaessa Jerusalemia. Heprealaisilla on kuitenkin valttikortti, vangittuna oleva Nabuccon tytär Fenena (Tiina Penttinen), jonka surmaamista ylipappi Zaccaria (Tuomas Pursio) vaatii. Ismaele (Mati Turi) on rakastunut Fenenaan, mutta Ismaelen sydämestä kamppailee myös Nabuccon toinen tytär Abigail (Mlada Khudoley). Katsojalle tarjotaan oopperagenrelle epätyypillinen onnellinen loppu.
Toteutustapa on jossain määrin uutta ja vanhaa yhdistelevä. Vaikka kulissit ovat hyvin vanhatestamentilliset ja tuovat mieleen Disneyn Aladdinin aavikkokaupunkien puitteet, on esityksessä muutamia mieleenpainuvia, nykyajasta muistuttavia yksityiskohtia. Baalin ylipapin roolissa loistavan Jouni Kokora dragihtava ulkoasu tuo elävästi mieleen legendaarisen John Watersin pitkäaikaisen yhteistyökumppani Divinen iltapuvun tuodessa esiin upean ampiaisvyötärön.
Jehovan ylipappi Zaccaria taas on sen oloinen, että hän on eksynyt lavalle pois Stanley Kubrickin Eyes Wide Shutin kuvauksista, sen verran julmuutta toteutustavassa hehkuu. Jos Kubrick kuvasi elokuvassaan julmia lihan nautinnoille omistautuneita yläluokkaisia lahkolaisia väärin päin soitetun ortodoksisen liturgian tahdissa, niin Vilppu Kiljusen ohjauksessa lavalle marssitetaan kaksi uskonnollista traditiota, joiden julmuudella ei tunnu olevan mittaa eikä määrää. Erityisesti Zaccarian julmuus valkoisen kasvomaskin takaa tuntuu jopa pelottavalta. Valkoisen meikin takaa kauhistuttava vaikutelma tuo mieleen Clive Barkerin naulakasvoisen Pinheadin, jota Pursion loistava ääni välittää pitkin Tampere-talon lehtereitä.
Nabucco vetää yhteen monia genrejä aina kauhusta romantiikkaan ja uskonnolliseen paatokseen. Mieleenpainuvan nykyaikaista on Fenenan, Abigaillen ja Nabuccon kovin epäterveellisen oloinen perhesuhde. Nabucco on ylitsepursuavan hallitseva isä, joka ei esityksen alkupuolella tunnu haluavan kuunnella muiden mielipiteitä saati kohdella tyttäriään aidon välittävästi. Fenenan ja Abigaillen välinen sisarkateus tulee esiin etenkin Abigaillen laulamassa toisen näytöksen alussa olevan aariassa, joka tuo mieleen Lady Gagan kaunaisimmat kappaleet, kuten Paper Gangstan.
Mikäli Abigaillen performanssi on 2000-luvun aggressiivinen on-off-feministipoppi, niin Fenenan rooli tuo voimakkaasti mieleen vanhan Madonnan, erityisesti True Blue -levyn Live to Tell -kappaleen pehmeinä äänineen ja valkoisine pellavapukuineen. Fenenan äkkikääntyminen pois Baalista kohti Jehovaa on kuin suoraan herästyskristittyjen kertomuksista katuojasta pois ryömivistä entisistä narkomaaneista. Hurmoksellisen pelastumisen teema ei olekaan oopperan maailmassa kovin harvinainen.
Rinnastuksista nousee esiin kysymys, onko Tampereen Nabucco peräti liian helposti lähestyttävä, liian nautinnollinen? Tässä piilee monien 1800-luvun lopulla työnsä aloittaneiden vanhojen mestarien teosten tyypillinen piirre. Välillä tuntee katselevansa, etenkin Abigaillen kohdalla, Kauniitten ja rohkeitten kaikkein rakastetuinta arkkivihollista, Sheila Carteria. Perhettään laiminlyövä suuruudenhullu Nabucco on kuin Dallasin J.R Ewing. Mutta tullessaan katsomaan Verdiä oopperan ystävä tietää, mitä on tilaamassa.
Rooleissa: Tommi Hakala (Nabucco), Mlada Khudoley (Abigaille), Tuomas Pursio (Zaccaria), Tiina Penttinen (Fenena), Mati Turi (Ismaele), Jouni Kokora (Baalin pappi), Tero Harjunniemi (Abdallo), Suvi Väyrynen (Anna) Musiikinjohto: Alberto Hold-Garrido Ohjaus: Vilppu Kiljunen Lavastus: Antti Mattila Puvut: Piia Rinne
Valosuunnittelu: Jussi Kamunen
Kuva: Petri Nuutinen / Tampereen ooppera
Jaa:
