New Chinese Food, Tampere 12.11.2014 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Käyn nykyään syömässä tai hakemassa kiinalaista ruokaa paljon harvemmin kuin aikoinaan. Vegaanista ruokaa on tarjolla monipuolisemmin, ja peruskiinalainen (eli ei kovin kiinalainen) ruoka on harvoin erityisen hyvää. Tampereella käyn syömässä joko Lotus Gardenin suussa sulavan munakoisoannoksen tai Zhou’s Placen paahteisen szechuan-tofun. Gastropapu-blogissa kuitenkin mainittiin, että Tammelan vanha tuttu New Chinese Food tarjoaa vähintään kohtuullista tofuruokaa, joka on vielä erittäin halpaa noutoruokana. Päätin kokeilla sitäkin, koska Hyvää kurkkua varten arvioitavien paikkojen lista alkaa huveta.

Kävin Tampereella asuessani New Chinese Foodissa muutamia kertoja, ja ruoka oli silloin ihan kohtuullista ja edullista mutta ei mieleenpainuvaa. Silloin tosin tofua oli tarjolla kaupungissa huonommin, joten annoksia tuli haettua ihan sen takia.

Paikan nimi on vähintäänkin harhaanjohtava, sillä tarjottu ruoka on juuri sitä perinteistä peruskiinalaista, johon vuosikymmeniä sitten sai tutustua. Keskitasoa parempi tämä paikka kuitenkin on, sillä kastikkeet eivät ole liian rasvaisia, niissä ei ole sokerien tahmaisuutta eikä muutenkaan tule sellainen olo, että on syönyt kilon aromivahvennetta. Kuten ”Pikkukiinalaisen” arviossa totesin, sellaisellakin ruualla on paikkansa, etenkin edullisella sellaisella. Mutta oli mukavaa syödä melko iso tofuannos ilman, että sen jälkeen tunsi olonsa sairaaksi.

Tilasin tofua cashewpähkinöillä, koska annosta oli suositeltu Gastropavussa. Tofua oli runsaasti, samoin tuoretta paprikaa. Sen sijaan pakastevihannesseos (porkkanakuutioita, herneitä, tarhapapuja ja kukkakaalia) yllätti. Vihanneksia ei ollut kuitenkaan paistettu ihan mössöksi, eikä pakasteen maku häirinnyt liikaa. Pelkät pakasteherneet olisivat toimineet kuitenkin paremmin. Paprikaa ei ollut kypsennetty kauheasti: kirpeä maku toimi alussa, mutta pidemmän päälle alkoi toivoa pehmeämpää tuntumaa ja kypsennyksen tuomaa makeutta.

Kastike oli ihan mukavan makuista: neutraalia, ei missään mielessä vahvaa, mutta ihan onnistunut soijapohjainen soosi, jonka sakeutus ei ollut tuonut tahmeaa tuntua tai jauhoista makua. Tällaisissa paikoissa ruokaa joutuu yleensä maustamaan itse soijakastikkeella ja chilillä, mutta söin ruokaa alkuun ihan hyvällä halulla sellaisenaan. Ei tietenkään Zhou’s Placen kastikkeiden tasoa, mutta ihan okei.

New Chinese Foodin tofua on moitittu, eikä se kauhean hyvää ollutkaan. Pidän kyllä pehmeästä käsin tehdyn tuntuisesta tofusta tällaisissa annoksissa, eli mitään rapeaa paistopintaa en kaivannut. Mutta tofussa on sellainen hailakka maku, jonka saa aikaan tofua itse tehdessään, jos laittaa liikaa juoksutetta tai ei purista heraa kunnolla pois. Jos tofua osui haarukalliseen yhtään enemmän, eikä mukana ollut kunnolla kastiketta, maku oli lievästi epämiellyttävä. Vahvemman kastikkeen kanssa sivumaku ei haittaa niin paljon. Tofu mustapapukastikkeella -annos oli ainakin aikanaan vallan mukava, mutta mustapapukastike saakin kaiken maistumaan hyvältä.

Ei tänne kannata syömään tulla, koska vikoineen ruoka ei ole paikan päällä syötynä hintansa väärti. Mutta noutoruoka on niin halpaa, että kyllä se ihan asiansa ajaa. On kaupungissa, ja parin korttelin päässäkin kuitenkin parempaa kiinalaista ruokaa.

New Chinese Food
Tammelanpuistokatu 36
Tampere

ma–pe 11–22
la–su 12–22

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, mustapapukastike, New Chinese Food, Tampere, tofu cashewpähkinöillä