Anja Snellman: Pääoma
Otava 2013
299 s.
Intiimi kirja erilaisesta sisaruudesta
Pääoma on Anja Snellmanin 24. teos ja hänen tähänastisista kirjoistaan henkilökohtaisin. Snellman, eli silloinen Anja Kauranen, oli nuoruuteni lempikirjailijoita, ja jossain määrin hän palaakin Pääomassa minulle jo tuttuihin tunnelmiin ja sielunmaisemiin. Marusta eli Marjatta Hillevi Kaurasesta en tosin muista kuulleeni aiemmin.
Snellman kirjoittaa lyyrisesti, väkevästi, välillä hyvinkin rönsyillen. Toisaalta elämän voimakkaimpiin kokemuksiin liittyvät usein niin vahvat muistojen ja kokemusten verkostot, että niitä voi olla haastavaa tietoisesti karsia. Kuin yrittäisi katkoa juuria ja oksia vanhalta puulta. Tämän huomaa Pääomasta; hetkittäin teksti yltyy lähes kuumeiseksi, uuvuttavaksi lukea. Jotain kirjasta olisi mielestäni voinut jättää pois, sillä välillä sen kulkua on vaikea seurata. Toisaalta kirjan ansio on juuri siinä, että se välittää Marun tarinan lukijalle herkästi ja armottomasti ja samalla niin armollisesti.
Snellman kuvaa taidolla kokemustaan Marusta, erilaisesta sisarestaan. Kirjailijan kokemukset ja tunteet Marua kohtaan tulevat iholle, hetkittäin lähes kivuliaasti. Marun elämää ja arvoa ihmisenä on hyvä pysähtyä pohtimaan nykyajan hektistä elämänmenoa vasten. Marun arki on pienimuotoista ja yksityistä: arjen sattumuksia, hetkiä sisaren eli Anjan kanssa. Sellaisenaan arvokasta elämää.
Snellmanilla on kuitenkin oikeus kaikkiin tuntemuksiinsa, myös häpeään ja turhautumiseen. Marun puheesta on vaikea saada selvää, hän kerää katseita ja ihmetystä. Maru tarvitsee tukea ja on aina hieman sivullinen, omassa maailmassaan, yksinäinenkin. Snellman kuvaa hienosti ja rehellisesti oman elämänsä ja Marun elämän ristiriitoja ja yhteensovittamista, jatkuvaa hienovaraista tasapainottelua.
Pääoma on verevä romaani, mutta ehkä juuri kirjan henkilökohtaisuuden vuoksi näen sen jollain tavoin erillisenä Snellmanin muusta viimeaikaisesta tuotannosta. Siinä on samaa henkeä kuin Ihon aika -teoksessa (1993), jossa Snellman käsitteli äitinsä menneisyyttä ja kuolemaa. Pääoman arvioiminen on haastavaa, se on niin intiimi. Snellman on itse kutsunut kirjaa requiemiksi, sielunmessuksi. Maru jää mieleen pitkäksi aikaa.
Jaa:
