Passio | Sylvi

Clarice Lispector: Passio. Rakkaus G.H:n mukaan.
Suom. Tarja Härkönen
Teos 2014
206 s.

 star-3777179star-3777179star-3777179star-3777179 

Torakan matkassa

Klassikko on aina klassikko, mutta klassikon asema ei tee klassikosta helppoa. Clarice Lispectorin Passio on lyhyt ja nopeasti luettava kirja, muttei todellakaan kevyt saati helppolukuinen. Tarina alkaa, kun kirjan kertoja eli yläluokkainen kuvanveistäjä G.H tutkii entisen kotiapulaisensa Janairin huonetta. Huoneesta paljastuu kaksi asiaa: seinämaalaus ja torakka. Torakka lumoaa G.H:n, vaikka se samanaikaisesti myös kauhistuttaa häntä. Torakka kuljettaa kertojan mystiselle, hengellissävytteiselle matkalle tämän omaan tietoisuuteen ja kokemusmaailmaan.

Vaikka Passio on siis melko nopealukuinen, se ehtii synnyttää joukon ajatuksia. Mitä torakka symboloi? Mitä kertoja tahtoo sanoa kahden naisen – kuvanveistäjän ja kotiapulaisen – suhteesta, joka tosin kotiapulaisen osalta näyttäytyy vain poissaolona? Mietin myös, että kertoja ottaa rohkean askeleen poispäin yläluokkaisesta asemastaan samaistuessaan torakkaan.

Torakan avaaman uuden kokemusmaailman myötä ihmisenä oleminen alkaa näyttäytyä helvettinä. Kertoja ilmentää inhoa ihmisenä olemista kohtaan kutsuen torakkaa ”loistavaksi” ja ”kauniiksi morsiameksi”. Lähentymällä torakkaa kertoja kertoo uhmaavansa Raamatun puhtaussääntöjä, jolloin hän nähdäkseni kieltää länsimaisessa kulttuurissa vallitsevan ajatuksen ihmisen ylivertaisuudesta. Kertoja ei enää halua taipua vallitseviin normeihin, hän halveksuu niitä:

”Olin tehnyt kielletyn teon, olin koskenut saastaista. Ja niin saastainen minä olin tuolla hetkellä jolloin yllättäen opin tuntemaan itseni, että avasin suuni huutaakseni apua. He sanovat kaikenlaista. Raamatussa, he sanovat kaikenlaista – mutta vaikka ymmärränkin mitä he sanovat, itse he kutsuvat minua hulluksi. Sellaiset kuin minä ovat sanoneet, ja kuitenkin se että minä ymmärtäisin heitä olisi minun tuhoni”.

Normien loukkaaminen herättää kertojassa pelkoa, halua huutaa apua, mutta kerran polulta poikettuaan hän ei voi enää palata takaisin normeihin – miesten maailman ahtaisiin normeihin. Päinvastoin torakka kuljettaa kertojaa yhä hillittömämpään ekstaasiin, pois ahdistavista normeista:

”Mutta sanon sille helvetillisen helpottuneena hyvästit. Se mikä torakan vatsasta pusertuu ei ole ylitettävissä – äh, en halua sanoa että se on kauneuden vastakohta ”kauneuden vastakohta” ei tarkoita mitään – se mikä torakasta tulee ulos on: ”tänään”, siunattu olkoon kohtusi hedelmä – haluan nykyisyyden ilman että se on koristeltu sen pian tehtävästään vapauttavalla tulevaisuudella tai toivolla – tähän asti toivo ei ole halunnut minusta muuta kuin loihtia nykyisyyden näkymättömiin.”

Aistillisessa kuvauksessaan Lispectorin tyyli lähentelee Jean Genet’n Querellea ja Kukkien Madonnaa. Torakkaa käy kuitenkin sääliksi. Passio ei liene eläinten oikeuksia liputtava romaani, sillä kertoja saa mullistavan kontaktinsa torakkaan rusentamalla sen kotiapulaisensa komeron oven väliin. Mitä Antti Nylén sanoisi Passiosta? Miksi elävän olennon vahingoittaminen on käytännössä ainoa tie, jolla kertoja voi ryhtyä purkamaan omaa yläluokkaista asemaansa? Myös suhde kotiapulaiseen herättää kysymyksiä: vaikka kertoja mahdollisesti tunteekin syyllisyyttä hänet hylänneen kotiapulaisen laiminlyömisestä, niin silti kotiapulaisen jättämä tyhjä tila on vain kenttä kertojan kokemalle mystiselle matkalle.

Vaikealukuisuus tulee kenties siitä, että juonen lisäksi myös kerronta tavoittelee mystistä otetta. Suomentaja Tarja Härkösen loppusanat ovat kieltämättä avuksi. Härkönen selittää auki monia Lispectorin teemoja tukeutuen muun muassa antropologi Mary Douglasiin ja semiootikko Julia Kristevaan. Teoksen klassikkoasema tulee myös hyvin esiin Härkösen loppusanoista. Härkönen valottaa muun muassa Lispectorin näkemystä inhosta sekä kertoo, miten kirjailija suhtautui omaan juutalaisuuteensa. Loppusanoissa selvitetään myös teoksen kirjoittamisaikana vallinneita olosuhteita brasilialaisessa yhteiskunnassa.

Kesäkirjaksi Passio on loistava valinta, vaikka sitä ei voikaan kuvata kevyeksi. Toisaalta, miksi kesäkirjan pitäisi edes olla kevyt?

Jaa:
facebook-2682833twitter-6983516google-7374631pinterest-8587020