Pelléas ja Mélisande | Sylvi

Claude Debussy: Pelléas ja Mélisande 
Kansallisooppera, ensi-ilta 23.3.2012, jäljellä näytös 22.10.2014
Ohjaus, lavastus ja valaistus: Marco Arturo Marelli
Musiikinjohto: Michael Güttler
Puvut: Dagmar Niefind
Rooleissa: Ville Rusanen, Jenny Carlstedt, Jean-Francois Lapointe, Jyrki Korhonen, Sari Nordqvist

 star-4233308star-4233308star-4233308star-4233308 

Rakkautta ja epätoivoa veden äärellä. 

Mélisande itkee metsässä lammen äärellä. Hän on heittänyt kruununsa lampeen eikä halua sitä enää takaisin. Leskeksi jäänyt Golaud on eksynyt metsästysretkellä ja harkitsee jo itsemurhaa, kun näkee kauniin nuoren naisen ja ihastuu heti. Kenties hän on kuningatar? Kruunu on ollut lahja Mélisanden aviomieheltä, jota hän ei halua enää koskaan tavata.

Mélisande ei suostu kertomaan itsestään mitään paitsi nimensä, mutta Golaud haluaa hänestä silti vaimonsa. Yhdessä he löytävät tien ulos metsästä. Onko rakkaus pelastanut kaksi kadoksissa ollutta?

Tämä on tarina suvusta ennen sen tuhoa. Puolen vuoden päästä aviopari Golaud ja Mélisande purjehtivat Golaudin suvun salaperäiseen linnaan. Linnassa Mélisande kohtaa muun muassa Golaudin nuoremman veljen Pelléasin. Kuten jo oopperan nimi Pelléas ja Mélisande osoittelevasti kertoo, Mélisande ja Pelléas tietysti ihastuvat toisiinsa.

Muusta maailmasta eristäytyneessä linnassa asuu yhtä aikaa neljä sukupolvea. Sairaus, yksinäisyys ja lamaantuminen painavat perhettä, joka asettaa toivonsa sukuun naituun vieraaseen Mélisandeen. Toinen ilopilkku perheessä on Golaud’in vauhdikas pikkupoika Yniold entisestä avioliitosta.

Ooppera perustuu belgialaisen, Nobel-palkitun kirjailijan Maurice Maeterlinckin (1862–1949) samannimiseen näytelmään, jonka säveltäjä Claude Debussy näki teatterissa vuonna 1893. Näytelmän musiikin oli säveltänyt Jean Sibelius.

Symbolistinen näytelmä käsittelee myyttejä, ihmisen sisäistä ja aistien tuolla puolen olevaa maailmaa ja ykseyttä luonnon kanssa. Näytelmässä on vahva vesiteema sekä voimakkaita vastakohtia kuten pimeys ja valo.

Tarinan henkilöt ovat voimattomia, eivätkä osaa ottaa kohtaloaan omiin käsiinsä. Leikkisä Mélisande on yhtä aikaa eloisa ja jähmettynyt: hän ei valitse veljien väliltä eikä myöskään osaa lähteä pois ahdistavasta linnasta. Mélisande edustaa tuntematonta, jonka miehet joutuvat kohtaamaan sekä naisessa että itsessään.

Allemonden – Kaikkienpaikkojen – linna on hämärä ja synkkä, mikä ahdistaa Mélisandea. Linna on oikeastaan tunkkainen sairashuone, koska veljesten isä on vakavasti sairaana ja isoisä taas liikkuu enää pyörätuolilla, usein tippaletku mukanaan.

Pelléasta ja Mélisandesta tulee mieleen Siniparta-kansansatu ja symbolistinen ooppera Herttua Siniparran linna, erityisesti pahaenteisestä linnasta. Mélisande myös hävittää ihmeitä tekevään lampeen kihlasormuksensa kuin nuori vaimo, joka Siniparran linnassa pudottaa kielletyn huoneen verilammikkoon taika-avaimen. Teko suututtaa aviomiehen kummassakin tarinassa. Mutta mitä symboloivat luolassa nukkuvat nälänhädän uhrit tai Ynioldin näkemät kuolevat lampaat? Ooppera jättää katsojalle paljon pähkinöitä purtavaksi.

elleas_120317_933_3490-468x298-8538675

Yleisö ei pääse nauttimaan oopperaan tavallisesti liitetystä glamourista, koska niin lavasteet kuin esiintyjien asut ovat harmaita ja arkisia. Kolkot lautalavasteet tuovat linnaa enemmän mieleen heinäladon – tai bunkkerin, kuten sveitsiläinen ohjaaja ja lavastaja Marco Arturo Marelli on lavastustaan kuvannut. Jokaisen kohtauksen, joita on noin viisitoista, välissä verhot vedetään lavan eteen ja yleisö saa odottaa pimeydessä lavasteiden vaihtamista.

Ainoat visuaaliset valopilkut ovat Mélisande valkoisessa mekossaan ja pitkissä punaisissa hiuksissaan sekä valkoinen soutuvene. Mélisande istuu usein ylösalaisin käännetyn soutuveneen päällä tai sitten soutelee sillä lammessa, kuin koko ajan valmiina lähtemään pois linnasta. Surua ja kauneutta yhdistävä loppukohtaus tarjoaa yllättäen naisellista väriloistoa.

Vaikka lavasteet ovat harmaat, niin eloa lavalle tuo iso vesiallas. Kansallisoopperan lavalla ei ole koskaan nähty näin paljon vettä: peräti 30 000 litraa! Oopperalaulajat liikkuvat kumialtaassa soutuveneellä ja kahlaavat vedessä, välillä kainaloita myöten. Vesielementti tekee lavastuksesta eläväisen ja suorastaan elokuvallisen.

Laulajat suoriutuvat työstään moitteetta. Claude Debussyn musiikki kimmeltää veden väreissä ja luo uhkaavaa ja salaperäistä tunnelmaa. Debussyn symbolistisessa musiikissa soinnut ja harmoniat ovat erityisen tärkeitä. Hänen musiikkiaan on usein kuvailtu runolliseksi ja vivahteikkaaksi. Pelléassa ja Mélisandessa musiikki seurailee tarkkaan henkilöiden tunteita korostaen niitä ja muuttuen aina jokaisen laulajan mukaan.

Kyseessä oli aikanaan musiikin puolesta aivan uudenlainen ooppera, jonka vertauskuvallisuus oli myös uutta. Osa aikalaisyleisöstä vihasi teosta, osa piti sitä ranskalaisen oopperan merkkiteoksena.

Harvoin esitetty Pelléas ja Mélisande on Debussyn ainoaksi jäänyt ooppera. Se sai ensi-iltansa vuonna 1902 Pariisissa. Kenraaliharjoitus ja ensi-ilta kohtasivat paljon sabotointiyrityksiä, koska Maurice Maeterlinck, jonka näytelmään ooppera perustui, oli raivoissaan. Debussy ei ollut valinnut päärooliin hänen puolisoaan, sopraano Georgette LeBlancia.

 Kuvat: Heikki Tuuli / Kansallisooppera

Jaa:
facebook-4579166twitter-9011667google-7661662pinterest-4171772