(USA 2013)
O: Jason Moore
N: Anna Kendrick, Brittany Snow, Anna Camp, Rebel Wilson, Skylar Astin
K7
Ensi-ilta 8.3.
Laulu raikaa ja katu-uskottavuus rakoilee.
Beca-rukka. Nuori naisparka joutuu collegeen, koska isäpappa ei suostu maksamaan hänen hengaamistaan Los Angelesissa. Silmien kajalrajauksista jo tietää, että musiikkituottajaksi pyrkivä nainen (Anna Kendrick) on erilainen.
Kapinalliskuvauksena Pitch Perfect on naurettavan sovinnainen ja keskiverto-Amerikkaa kosiskeleva. Onneksi sillä on muita avuja. Beca miksailee vapaa-aikanaan luurit päässä biisejä, mutta ajautuu myös osaksi a cappella –ryhmä Bellasia. Kokonaan naisista koostuvaa ryhmää johtaa kontrollifriikki Aubrey (Anna Camp), jonka valitsemat kappaleet ovat vuosikymmenten takaisia sievistelyjä.
Broadwaylle musikaaleja aiemmin ohjanneen Jason Mooren esikoiselokuvan parasta antia ovat musiikkikohtaukset. Eivätkä nekään varsinaisesti loista esillepanollaan tai luovuudellaan, ainakaan tarpeeksi häkellyttääkseen Glee-faneja. A cappella –battle on kuitenkin hauska versio tanssielokuvien ryhmämittelöistä.
Kampuksen kovin a cappella –ryhmä Treblemakers koostuu pojista, ja kahden ryhmän välillä on niin inhoa kuin tykkäilyäkin. Ja molemmat pyrkivät tietenkin yliopistojen suureen a cappella –kilpailuun, johon elokuvan jännite pitkälti pohjaa. Ei yllätyksiä siis tarinankaan kohdalla.
Myös ystävyyden kuvaus ontuu. Ryhmän lesbohahmo (Ester Dean) kuvataan kuin heteromiehet pahimmillaan, kuolaavana tissimaanikkona. Fat Amy (Rebel Wilson) taas, no, on saanut etuliitteen fat. Eikä laulujoukkion suhteista muutenkaan aisti lämpöä, vaikka loppurutistus siihen muka nojaakin.
Harvoin mitättömän sivuosaroolin haltija pesee muun köörin kuusi nolla, mutta tällä kertaa niin käy. Hana Mae Lee näyttelee pienellä äänellä artikuloivaa Bellas-ryhmän Lillyä. Hänen kommenttinsa (”söin kaksoissisareni kohdussa”) menevät yleensä ohi ryhmän muilta jäseniltä, mutta eivät katsojalta. Hana Mae Lee tarjoilee pienen palan kreisiä sovinnaisen keskellä.