Marc Jacobsin syyskuisesta muotinäytöksestä virinnyt rastakeskustelu on edelleen ajankohtainen. Näytöksessä valkoiset mallit käyttivät värikkäitä rastoja. Rastat ovat rastafarien ja monien muiden mustien uusien uskonnollisten liikkeiden symboli.
Yhdysvaltojen 11. vetoomustuomioistuin päätti syyskuussa, että rastojen perusteella tapahtuva työsyrjintä työpaikkaa haettaessa ei ole syrjintää. Kyseessä oli oikeusjuttu, jossa afrikkalais-amerikkalainen nainen oli haastanut työnantajansa oikeuteen, koska työnantaja oli irtisanonut naisen tämän kieltäydyttyä leikkaamasta rastoja. Päätökseen oltiin erittäin pettyneitä, koska todellisuudessa ainoastaan rodullistetut ihmiset kohtaavat syrjintää rastojensa perusteella. Valkoiset ihmiset saavat käyttää rastoja mielensä mukaan, vaikkei se liity mitenkään heidän uskontoonsa tai kulttuuriinsa.
Asiasta on keskusteltu myös Suomessa. Atlas Saarikoski avasi aiheen blogipostauksellaan Leikkaa rastasi valkoinen, ne eivät ole sinun Uudessa Suomessa vuonna 2011.
Jo tätä ennen Rana Kabbani kirjoitti teoksessaan Imperial Fictions: Europes Myths of Orient siitä, miten länsimaiset katsojat projisoivat omia piirteitään siirtomaihinsa. Eurooppalaiset intellektuellit olivat kyllä valmiita kauhistelemaan orjuutta, mutta Kabbanin mukaan orjuuden kauhisteleminen liittyi ennen kaikkea eräänlaiseen käänteiseen lainaamiseen: länsimaiden oma myrkyllinen historia ja Lontoon slummien kurjuus projisoitiin Lähi-itään.
Vastaava koskee Kabbanin mukaan orientalistisia kuvauksia haaremeista: siinä missä lännessä seksuaalisesti aktiivista naista pidettiin pahana, niin tämä seksuaalinen aktiivisuus projisoitiin vieraaseen orienttiin. Kabbani kirjoitti teoksensa jo 1980-luvulla, ja siitä on otettu uusintapainoksia.
Kyse on vallasta. Tästä voi luoda sillan kolonialismiin: belgialaista suklaata myydään muun muassa käsien muodossa. Käsillä on suuri merkitys: belgialaiset kolonialistit katkoivat käsiä paikallisilta kongolaisilta siirtomaa-ajalla. Nyt näitä käsien muotoisia konvehteja myydään suklaapuodeissa.
Kun valkoinen mies leikkasi kongolaisten käsiä irti, niin vastaavalla tavalla rastoja käyttävä valkoinen leikkaa symbolisesti rastat irti jokaiselta mustalta rastojen kantajalta samalla silpoen leikkauksen kohteena olevan identiteettejä.
Ehkä räikein esimerkki kulttuurisesta lainaamisesta on Hare Krishna -liikkeen Mayapuriin rakennettu kaupunki länsimaisia New Age -henkisiä turisteja varten. Krishnat korostavat kaupungin ”eurooppalaista tasoa verrattuna muuhun Intiaan”, osoittaen näin, että kulttuurisessa lainaamisessa on usein kyse valkoisen länsimaisen ihmisen tarpeiden tyydyttämisestä.
Cherokeefeministi Andrea Smith on kirjoittanut hengellisestä väkivallasta, jota noitakultteja harjoittavat feministit tekevät lainaamalla Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen pyhiä esineitä osaksi menojaan. Mayapurissa yhdistyvät pyhien symbolien kaupallistaminen ja diskursiivinen väkivalta. Krishnojen kaupunginkin kohdalla kyseessä on siis hengellinen väkivalta.
Filosofi Homi K. Bhabhan mukaan kolonialistinen diskurssi omaa runsaasti joustavuutta suhteessa toiseuden rakentamiseen: Krishna-liike on tästä hyvä esimerkki. Varakkaat, naiivit, Beatles-hengessä Mayapuriin matkustavat länkkärit tuovat oman joustavuutensa tähän kolonialismiin.
Ovatko rastat uskonnollinen symboli vastaavalla tavalla kuin Persianlahden maissa naisten käyttämä peittävä abaya? Kyllä, kyseessä on uskonnollinen symboli. Se perustuu Raamatun nasiirivalaan, jossa miehiä kielletään ajelemasta pääkarvoitustaan.
Rastafarien syrjintä on todellinen ongelma. Yhdysvaltain perustuslaki takaa uskonnon vapaan harjoittamisen, mutta rastafarien kohdalla tätä ei ole sovellettu. Rastafarit kohtaavat hiustensa tähden syrjintää työpaikoilla päivittäin. Tietyissä piirikunnissa rastafarit eivät saa mennä kouluun tai ajokorttikuvaan rastat päällä. Rastat eivät tosin ole osa pelkästään rastafarien kulttuuria vaan afroamerikkalaista kulttuuria ylipäätään.
Valkoisia rastojen käyttäjiä mainitut rajoitukset eivät koske.
Moni rastoja käyttävä valkoinen älähtää: ”Olen kasvattanut näitä kauan, nämä ovat osa identiteettiäni. Olen kuunnellut reggaeta koko ikäni, ja olen todella yhteydessä tähän asiaan.” Tässä on ongelmia. Identiteettiä rakennetaan tässä yhteydessä omimalla.
Kulttuurisen omimisen kohdalla yhteyden korostaminen johonkin hengelliseen asiaan on Smithin kuvaamaa hengellistä väkivaltaa.
Miksi rastoihin valkoisilla ei puututa? Jotkut syyt ovat ilmeisiä. Kyse on edunvalvontajärjestöjen voimattomuudesta. Islamilaisten maiden konferenssi OIC puuttuisi välittömästi asiaan, mikäli niqabista tulisi hipstereiden muoti-ilmiö ilman uskontoa. Samoin USA:ssa Anti-Defamation League puuttuisi asiaan välittömästi, mikäli muotitietoiset alkaisivat käyttää ortodoksijuutalaisnaisten peruukkeja.
Kyse on vallasta, jota rastoja käyttävillä mustilla ei ole. Brittien kolonialismia Intiassa tutkineen Oxfordin yliopiston tohtorin Maria Misran mukaan sorretulla valtaa on sitä vähemmän, mitä vähemmän tällä on vaikutusvaltaa. Misra käyttää esimerkkinä Belgian Kongoa (1908–1960, nyk. Kongon demokraattinen tasavalta): ”Kongolaisilla ei ole samaa vaikutusvaltaa kuin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilla tai juutalaisilla, jotta he saisivat kohtalonsa historian kirjoihin yhtenä maailman suurimmista holokausteista.”
Afrikkalais-amerikkalaisilla ei ole vaikutusvaltaa osoittaa rastoja käyttävien valkoisten kulttuurista omimista.
Kuva: Richard Masoner / Cyclelicious / CC
Muokattu 1.11.: ”Kulttuurinen varkaus” on muutettu muotoon ”kulttuurinen omiminen”.
Muokattu 1.11.: ”Ortodoksijuutalaismiesten” on muutettu oikeaan muotoon ”ortodoksijuutalaisnaisten”.
kolonialismi, kulttuurinen omiminen, Rastat, valta-asetelmat