Sylvin hiljalleen jo vakiintuva ruokatoimittaja kirjoittaa ravintoloista vegaaninäkökulmasta. Hän on kovin, kovin nälkäinen.
Jaa-a, edellisestä oli aikaa. Olin käynyt Rossossa viimeksi varmasti Tammerkosken kupeessa olevassa klassikkoravintolassa useita vuosia sitten. Parikymmentä vuotta sitten siellä tuli käytyä useinkin, sillä focaccia-tyylinen juustoton pannupizza oli harvoja toimivia ja halpoja vegaaniannoksia kiinalaisen ruuan lisäksi. Sittemmin visiitit jäivät pariin juustottoman pizzan kokeiluun, mutta koska parempaa ja yhtä halpaa saa tamperelaisesta pizzeria Napolista (paikan täytelistalta löytyy jopa herkkutattia!), Rosso jäi.
Syynsä oli siinäkin, että vegaanisten annosten kanssa joutui yleensä säätämään. Ensimmäisiä vegaaniravintolajärkytyksiäni koin Helsingissä 90-luvun puolivälissä, kun en saanut Rosson pizzaan mitään muuta juuston tilalle, vaan olisin joutunut maksamaan ”lisätäytteistä”. Rossolla oli tuolloin muutenkin hämmentävä ”annoksia ei muuteta” -linja. Sittemmin ravintolassa tultiin kyllä järkiinsä eikä ruokavalioista tai allergioista suoranaisesti rankaistu.
Luin kuitenkin taannoin lehdestä, että Rosso oli ottanut uusille ruokalistoilleen vegaaneille suunnatut papupyörykkäannokset. Jossain välissä niitä oli kokeiltava, ja kaupunkireissu vaimon ja anopin kanssa tarjosi siihen tilaisuuden.
Listalla on kaksi vegaanista annosta: papupyörykät kasvislisukkeiden kanssa ja papupyörykät tomaattikastikespagetilla. Ainakin tällä kertaa pyöryköitä olisi ollut myös tarjolla yhdistelmälounaslistassa valinnaisten perunoiden ja kastikkeen kera (tomaattikastike taisi olla ainoa vegaaninen). Tilasin joka tapauksessa lounasalennuksessa olevan spagettiannoksen ja lasillisen talon punaviiniä.
Rosson raastepöytä oli aikamatka. Eihän siinä mitään vikaa ole, sitä saa mitä tilaa. Raastetta. Kirsikkatomaatteja lukuun ottamatta kaikki oli myös melko hyvälaatuista. Pöydässä odotti lasi viiniä, joka maistui alkuun järkyttävän huonolta, mutta hengittäessään viini itse asiassa muuttui ihan juotavaksi ja toimi ruuan kanssa tarpeeksi hyvin.
Pasta-annoksessa oli kolme isoa papupyörykkää, jotka mitä ilmeisimmin paistetaan tilauksesta valmiista massasta parilalla. Niissä oli mukava käristynyt paistopinta. Itse papumassa oli hieman jauhoista mutta ihan mukavaa, ja sille antoi vastapainoa rouhittu paahdettu manteli. Kaiken kaikkiaan pyörykät olivat positiivinen yllätys: eivät herkkua, mutta aivan tarpeeksi hyviä tarkoitukseensa. Kokojyväspagetin tomaattikastikkeesta sen sijaan puuttui suolaa ja muutenkin makua, ja sitä piti parannella oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.
Jälkiruuaksi söimme jäätelöpallot. Tarjolla on soijajäätelöä, ja vieläpä Tofulinen uutta vaniljaa, jossa on vaniljansiemeniä. En jaksanut tarkistaa kastikkeiden vegaanisuutta, joten söin jäätelön pelkältään – ja tämä vaniljajäätelö toimiikin mielestäni hyvin ilman lisukkeita.
Eli kuten saattoi odottaa, kokemus ei ollut mieleenpainuva, mutta olin silti paljon tyytyväisempi kuin ennakkoon olin odottanut. Pasta oli hieman mautonta, mutta ei missään nimessä huonoa verrattuna moniin kokemuksiin ”italialaisista” ravintoloista. On ylipäätään hienoa, että tällaisella ravintolalla on listallaan kelvollista arkista vegaaniruokaa ilman säätämistä ja väärien annosten pelkoa.
Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Pori, papupyörykät, Pori, raastepöytä, Rosso, tomaattikastikespagetti