(Lo imposible, Espanja 2012)
O: Juan Antonio Bayona
N: Naomi Watts, Ewan McGregor, Tom Holland
K12
Ensi-ilta 4.1. 2012
Koskettaako tsunami enemmän, jos aallon alle jää Naomi Watts?
Katastrofielokuvan alkuperäisnimi tarkoittaa mahdotonta. Siltä alkuasetelma vaikuttaakin, ainakin jos odottaa onnellista loppua. Kyseessä on tositarina vuoden 2004 tsunamista. Viisihenkinen perhe lomaili Thaimaan rantakohteessa, jonka meri ahmaisi kitaansa ja sylkäisi ulos.
Maria Bennett (Naomi Watts) ja Henry Bennett (Ewan McGregor) ovat mukava pariskunta, jolla on kolme poikaa. Koko perhe hengaa lomakohteen uima-altaalla, aivan rannan vieressä, kun valtava vesimassa vyöryy heidän päällensä. Määrittelemättömän ajan jälkeen Maria ja vanhin poika Lucas (Tom Holland) havahtuvat kohti mannerta hyökyvästä vedestä ja ponnistelujen jälkeen löytävät toisensa. Mutta välittömän uhan väistyttyä he ovat edelleen kaksin, pahasti haavoittuneita ja epätietoisia muun perheen kohtalosta.
Espanjalaisen Juan Antonio Bayonan (Orpokoti) ohjaama katastrofidraama kuljettaa katsojan uskomattoman lähelle tuhon tuntua. Vielä likemmäksi joutuvat näyttelijät, jotka vaikuttavat kirjaimellisesti huuhtoutuvan vesimassan mukana, paiskautuvan vedessä lojuviin romuihin ja haukkovan henkeään. Tehosteet ovat harvoin paremmassa käytössä.
Tähtien käyttäminen koskettavan tositarinan rooleissa on sen sijaan kaksipiippuinen juttu. Naomi Wattsin raahautuessa läpi rojuvellin hänen takareidestään roikkuu valtava, verinen palkeenkieli. Se on erityisen vaikuttavaa, koska saman reiden on valokuvissa nähnyt verhoutuneena Valentinoon tai Calvin Kleiniin. On traagista, että tuo hyvään tottunut Hollywood-jalka kokee noin kovan kohtalon. Se itkettäisi, vaikka asialla ei olisi mitään tekemistä tavallisen perheenäidin tarinan kanssa. Eikä sillä enää juuri olekaan.
Mutta hyvää työtä näyttelijät toki tekevät. Suoraviivainen elokuva antaa saman tilan Wattsin tuskaisille kasvoille kuin upeille mutta väkivaltaisille luontokuville. Ja koska kyseessä ovat juuri Wattsin kasvot, katsoja uskaltaa heittäytyä niiden tuskaan mukaan: tähden jalkaa voidaan ehkä murjoa, mutta ei kai häntä sentään tapeta.
Siinä missä tavallisille ihmisille tapahtuvat katastrofit tuntuvat järjettömiltä, valkokankaalla tragedioilla on yleensä tarkoitus. Niin tälläkin. Koettelemuksen jälkeen ydinperhe on entistä vahvempi ja ihmiset avuliaampia. Sanomassa ei ole mitään yllättävää, mutta kuitenkin jotain kaunista.