Silvana Imam, Kuudes linja, 5.12.2015 – Uusi Sylvi

Kuvat: Emma Suominen

 star-7034850star-7034850star-7034850star-7034850 

Ah det är dags att någon sätter standard, sanoo musiikkimaailman nouseva tähti Silvana Imam, ja yleisö on samaa mieltä.

Loistavan räppiduo SOFA:n lämmiteltyä huimalla energiallaan yleisön ei jäänyt epäilystäkään, etteikö Kuudes Linja tulisi roihahtamaan liekkeihin Silvana Imamin noustessa lavalle. Yleisö odotti queer-feminististä ja antirasistista räppäriä hartaasti, ja toisti IMAM-nimeä samannimisen kappaleen koukkumelodialla uudelleen ja uudelleen.

4-468x312-1952896

Imam pistikin täpötäyden paikan palamaan aloittamalla settinsä vahvasti Jag är en fakkin gee -kappaleella. Pussy riot -hengen mukaisesti Silvana oli vetänyt naamalleen kommandopipon, ja vaati kappaleen sanoituksen kautta yleisöä heräämään apatiastaan – josta tosin ei ollut tietoakaan, sillä uskollinen yleisö eli vahvasti mukana heti alusta asti.

Keikan aikana kuultiin kappaleita Imamin kahdelta uusimmalta EP:ltä, sekä uusin single Knark. Imamin Rekviem-esikoisalbumilta (joka julkaistiin Playground Music -levy-yhtiön kautta vuonna 2013) ei sen sijaan kuultu yhtäkään kappaletta. Tämän vuoksi keikan pituus jäi hieman lyhyeksi.

5-468x312-2668036

Mutta viis keikan mitasta – intensiivinen artisti lunasti odotukset. IMAM Cobain -kappaleen Imam esitteli sanomalla sen olleen ”liikaa” Tukholman Prideille. Kyseisen ”vaihtoehtoisen Pride-kappaleen” liveversio sisälsi musiikkimaailman seksismiä käsittelevän samplen Kurt Cobainin haastattelusta. Myös Feministiskt initiativ -puolueen perustajiin kuuluvan Gudrun Schymanin ääntä kuultiin samplena.

”On vain yksi ainoa oikea poliitikko, ja se on Gudrun”, julisti Imam ennen kuin vaati patriarkaatin tuhoa kappaleellaan I min zon.

3-468x312-3199958

Silvana huudatti yleisöä kappaleidensa lyyrikoilla, jotka yleisö osasikin suurimmaksi osaksi ulkoa. ”Te olette upeita”, huusi Silvana ja kiitti yleisöään tuesta. Imamin yhteys yleisöönsä oli käsinkosketeltavaa.

Imamin kenties tunnetuin kappale Svär på min mamma räjäytti pankin, eikä hikisessä tilassa ollut yhtäkään kättä, joka ei olisi heilunut ilmassa kappaleen biitin tahtiin. Imam esitti kappaleen lopulta myös encorena, yleisön vaadittua sinnikkäästi ”en gång till”.

2-468x312-3905264

Imam rakentaa poliittisuudesta ja bailuaineksista tehokkaan molotovin cocktailin, joka tällä kertaa jätti sopivan nälkäiseksi. Onneksi seuraavaa annosta ei tarvitse odottaa kauan, sillä Silvana Imam tulee ensi kesänä jälleen Suomeen, tällä kertaa Provinssirockiin.

I min zon, Knark, Silvana Imam, Svär på min mamma