Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku
Ntamo 2014
152 s.
Vimmaisen rosoista runoutta parisuhdeväkivallasta
Maaria Päivisen (s. 1982) ura on hieno osoitus siitä, miten kustantamisen marginaaleista voi nykyään nousta kirjallisuuden kärkikastiin. Päivisen neljä teosta – kolme romaania ja yksi runokokoelma – ovat kaikki ilmestyneet tarvepainanteina Leevi Lehdon pyörittämältä Ntamolta, mutta Päivisestä on siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi!) tullut yksi kiinnostavimpia nuoria kirjailijoitamme.
Saksassa asuva Päivinen oli viime vuonna Runeberg-palkintoehdokkaana romaanillaan Pintanaarmuja, joka kertoi ylenpalttisella ja vimmaisen rosoisella tyylillä epätoivoisesta rakkaudesta ja parisuhdeväkivallasta.
Samoista teemoista ammentaa myös Päivisen esikoisrunokokoelma Sinun osasi eivät liiku. Sekin on ylenpalttista ja vimmaisen rosoista kertomaa parisuhteisiin ja rakkauksiin tunkeutuvasta väkivaltaisuudesta. Rosoisuus muuttuu itsekin kuvaksi väkivallan yllättävyydestä ja kaikenkattavuudesta.
Teos pitää lukijan koko ajan varpaillaan: koskaan ei voi olla varma, että näkökulma pysyy samana, että tehokeinot, rytmiikka, säejako, tematiikka pysyvät samoina. Varmaa ei ole myöskään, että koko ajan on puhe samoista ihmisistä:
”Matkustan metrolla itään
muutkin suunnat muistan
kun huomaan etteivät sinusta
liiku osat; että palelet takkini alla
minä takkisi untuvatäyte
sinä vauva, isoäiti”
Runo on jatkuvassa liikkeessä: ”miten muka pysähdyksistä voi kirjoittaa kirjoja; / katso nyt tätäkin; Mellunmäki”.
Toisteisuus, rikkonaiset rivit, väärät sijamuodot ja epätäydelliset lauseet estävät lukijaa pääsemästä maailman sisään tai tekevät sen ainakin vaikeaksi. Muutaman runon keskeyttävät saksankieliset lauseet, samoin sulkumerkkien sisälle piilotetut sarkastiset huomiot (”mutta kuka nykyään imee verenkierron sormista?”).
Sinun osasi eivät liiku ei ole kokonaisuutena helppoa luettavaa. Sen ruumiillisuus voi kirjallisempaan ilmaisuun tottuneilta vaatia totuttelua. Päivinen asettuu roolirunoissaan myös toisen osapuolen nahkoihin, mutta kuva väkivaltaisesta miehestä tuntuu paikoitellen stereotyyppiseltä.
Karsinta olisi saattanut tehdä teokselle hyvää, sillä jotkut runot eivät toimi yksittäin, vaan ainoastaan osana kokoelmaa. Teosta onkin syytä lähestyä runoelmana, ei runokokoelmana.
esikoisrunokokoelma, Maaria Päivinen, parisuhdeväkivalta, runot, Sinun osasi eivät liiku