Suklaan maku – Uusi Sylvi

Care Santos: Suklaan maku
S&S 2016
Suom. Anu Partanen
412 s.

 star-2689022star-2689022star-2689022star-2689022 

Care Santosin Suklaan maku on historiallinen romaani, joka käsittää kolme eri aikatasoa. Tarinan eteneminen tapahtuu nykyajan Barcelonasta kohti historian syövereitä aina 1700-luvulle ja Ranskan kuningas Ludvig XV:n hoviin.

Eri aikatasoille sijoittuvat tarinat ovat toisistaan melkein irrallisia. Ainoa yhdistävä tekijä on vanha posliininen kaakaokannu, joka saa teoksessa lähes henkilöhahmon aseman. Kaakaokannun merkitys eri ihmisten elämässä on ollut näkymätön mutta vaikuttava.

Teos ei ole Pienen suklaapuodin kaltainen suklaaherkuilla kyllästetty namupala. Suklaa ei maistu tekstissä kuten voisi olettaa, vaan se häilyy vain teoksen taustatukena. Suklaan rooli on toimia hyvin vähäisesti korostettuna kuriositeettina.

Santosin kirjoitustyyli on vähäeleistä. Tämä korostuu etenkin teoksen ensimmäisessä herkkäpiirteisessä osiossa, jonka aiheena on perinteikäs kolmiodraama.

Nykyaikaan sijoittuvassa osiossa päähahmona on itsenäinen ja menestynyt naishahmo Sara. Tarinan lähtökohtana on pettäminen. Kaakaokannu särkyy, kun selviää, että Saran mies on koko ajan ollut tietoinen siitä, että vaimo on pettänyt häntä miehen parhaan ystävän kanssa. Kaakaokannulla on myös ominaisuus heijastella tarinan saamia sävyjä ja tunnelmia.

Toisessa osiossa eletään 1800-luvun espanjalaisessa sääty-yhteiskunnassa. Huomio kiinnittyy naisten asemaan eri aikakausilla. Osion päähahmona on palvelustytöstä lääkärinrouvaksi loikannut Aurora, jonka toiseutta korostetaan kerronnallisin keinoin. Tekstissä on käytetty yksikön toista persoonaa, jolloin teksti puhuttelee lukijaa; ikään kuin lukija asetettaisiin Auroran rooliin. Tehokeino on toki perusteltu, mutta se vaikuttaa jokseenkin päälle liimatulta ja häiritsee lukemista.

Sen sijaan rakenteesta tekevät mielenkiintoisen viittaukset oopperaan ja teatteriin. Teoksen osiot on nimetty näytöksiksi ja yhdessä osiossa teksti on kirjattu näytelmädialogiksi.

Viimeisessä osiossa selviää tietenkin kaakaokannun huikea syntytarina. Vaikka kirjan päätös on ennalta arvattavissa, teoksen kokonaisuutta osaa arvostaa vasta lopuksi, kun näkee, miten kirjoittaja on liittänyt teokseensa useita historiallisia henkilöitä – sekä tuntemattomia että tunnettuja – ja rakentanut uskottavan draamankaaren yhden ikivanhan kaakaokannun ympärille.

Care Santos, Espanja, historiallinen romaani, Suklaan maku