Sylvi Saimo on kaikkien aikojen Sylvi | Sylvi

Keskiviikkona 8.8. vietetään Sylvin nimipäivää. Sen kunniaksi toimitus laati absoluuttisen totuudellisen listan kaikkien aikojen merkittävimmistä Sylveistä. Eilisessä ensimmäisessä osassa paljastimme Top 20 -listan jälkipään, nyt paljastuu top 10.

diskotikkari-468x306-853889910) Sylvi-yhtye. Salaperäinen, 1990-luvun suomalaiselle vaihtoehtorockväelle ainakin Pieksämäen Läsnä-rockin keikoistaan tuttu diskobändi mainostaa itseään Suomen ensimmäisenä gay-yhtyeenä ja saattaahan se niin ollakin.

Rock-honchosta sittemmin kirjailijaksi heittäytyneen Raimo Pesosen Riemu-levyt julkaisi Sylviltä vuonna 2000 albumin Diskotikkari, jonka biisilista ei juuri jätä epäilyille sijaa. Diskotikkarin hittiviisuihin kuuluvat muun muassa Mailapoika, Omoinfo ja (Do The) Homotion.

Onko kaikki sitten tosiaan merkittävämpää kuin tansanialaisten käännyttäminen kristinuskoon (Sylvi Mömmö, listamme sijalla 20) tai Suomen vankeinhoitojärjestelmän uudistaminen (sijan 11 Sylvi Inkeri Anttila), te kysytte.

On se, me vastaamme sillä listamme on absoluuttinen ja ainoa totuus!

Tässä vakuudeksi todiste homo-Sylvin livekunnosta vuonna 2011:

9) Sylvi Kilpi. Kuka voisikaan olla merkittävämpi kuin yhtye joka toi homoseksuaalisuuden Suomeen? No ainakin Sylvi Kilpi (1899-1987), kulttuurivaikuttaja, poliitikko ja SDP:n kansanedustaja.

Kulttuuriperheen ja Helsingin Sörnäisten kaupunginosan tyttö osallistui Kansalaissotaan punaisten puolella hallintotehtävissä. Poliittinen ura urkeni ensin SDP:n lehtiä toimittamalla, ja jo vuonna 1934 Kilpi valittiin eduskuntaan. Jatkosodan jälkeen hän loikkasi SKDL:n ryhmään.

kilpi-2064939Sylvin siskoja olivat kirjailijat Elvi Sinervo ja Aira Sinervo, aviomies taas vuodesta 1920 saakka Eino Kilpi. Hän kirjoitti 1960-luvulla tarkkanäköisen Sörnäisten tyttö -muistelmatrilogian. Myös kirjallisuus- ja teatterikriitikkona sekä Suomi-Neuvostoliitto-Seuran puheenjohtajana vaikuttaneen Sylvi Kilven suuri saavutus oli silti Suomessa vainottujen juutalaisten auttaminen turvaan maailmansodan jälkikuohoissa. Schindler-Sylvi!

8) Sylvi Palo (1911-1987). Moni muistaa Suomen kansallisteatterin pitkäaikaisen näyttelijättären ennen kaikkea avioliitosta Tauno ”Suuri” Palon kanssa, mutta Sylvistä kun on kyse, Pertti ja Matti Palon äiti ehti luoda myös komean oman uran.

kansallisteatteri-1933-468x360-1232619

Sylvi Palo kuvassa alhaalla oikealla.

Merkittävimmät elokuvaroolinsa näyttelijä-Sylvi kirjautti Hannu Lemisen melodraamassa Suurin voitto (1944), Risto Orkon ohjauksessa Ja alla oli tulinen järvi (1937) sekä ilotyttönä draamakuningas Teuvo Tulion versiossa aiheesta Laulu tulipunaisesta kukasta (1938).

7) Sylvi Kunnas (1903-1971) eli myöhemmältä koko nimeltään komeasti Sylvi Alice Kunnas-Vehmas oli taidemaalari ja eri lehdissä sekä kirjankustantamoissa työskennellyt kuvittaja. Hän kuului 20-luvulla suomalaisten taidekäsityksiä tuulettaneeseen Tulenkantajien ryhmään.

valtatiet-6339420Kunnaksen tunnetuimpia kirjankansia on Mika Waltarin ja Olavi Paavolaisen yhteinen runokokoelma Valtatiet (1928). Piirtäjä-Sylvin voi katsoa olleen Suomessa kymmeniä vuosia aikaansa edellä ja taiteilleen Tulenkantajien miesten rinnalla täysin tasavertaisena tekijänä.

Sylvi Kunnaksen ensimmäinen puoliso oli taidemaalari Väinö Kunnas, kirjailija Kirsi Kunnas on heidän tyttärensä.

6) Sylvi Visapää. Ja nyt jotain aivan muuta! Ilahduttavan Aku Ankka -henkisellä nimellä siunattu Sylvi ”Visa” Visapää (1902-1995) kuuluu kaikkien aikojen suomalaisiin partioihmisiin. Hän nousi 1950-luvun alussa kerrassaan Partiotyttöjen maailmankomitean puheenjohtajaksi. Suomen visapaa-136x200-3098349partiotyttöjärjestön ylijohtajana tomera-Sylvi toimi lähes kymmenen vuoden ajan.

Partiohommien lisäksi Visapään suuri sydän lämpeni lähetyssaarnaamiselle. Hän vei sanaa Kiinaan jo ennen partiojärjestöaikojaan, 1930-luvulla, vain hiukan Sylvi Mömmöä (listan sija 20) myöhemmin.

5) Sylvi-myrsky. Tasan kaksi vuotta sitten eli 8.8. 2010 Suomea riepotteli neljäs hirmumyrsky kymmenen päivän sisään. Sylvi-myrskyn aineellisiksi tuhoiksi on arvioitu 15,1 miljoonaa euroa. Vielä ikävämpää on, että Sylvin iskiessä Porin Sonisphere-festivaaleille 40 ihmistä joutui sairaalaan ja näistä yksi menehtyi.

myrskyn-tuhoama-lentsikka-468x351-4093013

Sylvi rikkoi lentokoneen.

Myrsky-Sylvi ei siis ole listamme Sylveistä miellyttävin tai hauskin, mutta sen silkka voima riittää siltikin sijalle viisi.

4) Sylvi Salonen (1920-2003) oli Tampereen Työväen Teatterin suuri diiva vuodesta vuodesta 1949 aina vuoteen 1985 saakka. Niin teatterikansaa kuin suomalaiset ovatkin, vielä TTT:n lukuisia roolejakin paremmin Salonen muistetaan syystäkin rakastetun Tankki täyteen -tv-sarjan tömäkkänä Emmi Vileninä.

Myös Tuliportaiden Sylvi (!) Kaitalana ja Heikin ja Kaijan Lahtiskana ikuisesti sydämissämme asustava Salonen teki näyttämöllä niin Lady Macbethit kuin Leppäsen Aunetkin.

Ja hei! Sylvi Salonen saa listauksessamme vielä erikoismaininnan. Hän julkaisi vuonna 1991 albumillisen musiikkia ”Boss Orkesterin” säestämänä. Ja kyllä, levynkin nimi on Sylvi! Oikein!

sylvi-salonen-453x450-3627196

3) Minna Canth: Sylvi. Vuonna 1893 valmistunut murheellinen aviodraama kuuluu suomalaisen näytelmäkirjallisuuden suurnaisen Minna Canthin myöhäistuotantoon.

Vahvasti yhteiskunnallinen teksti ottaa kantaa ennen kaikkea naisen asemaan. Nuorena orvoksi jäänyt nimihenkilö-Sylvi suostuu ottamaan miehekseen holhoojansa Akselin. Ibsenin Nukkekodista ilmeisiä vaikutteita saanut draama ei voi päättyä hyvin. Sylvi rakastuu lapsuudenystäväänsä Viktoriin, Aksel ei anna eroa, Sylvi myrkyttää hänet, mutta tulee tietenkin myös Viktorin hylkäämäksi.

Surullinen tarina, eikä Sylviä varmasti voi pitää maailmankirjallisuuden vahvimpana tai emansipoivimpana naisena. Toisaalta, myrkyttäminen on turhan vähälle huomiolle jäänyt niksi ja ratkaisu aviossa ikävän, pahan tai väkivaltaisen miehen kanssa elämisen ongelmaan.

Teuvo Puro filmasi Sylvin vuonna 1913. Nimiroolissa näytteli Aili Rosvall-Somersalmi. sylvi-sc3a4rkkc3a4-141x200-7338498Toivo Särkän vuonna 1944 ohjaamassa versiossa Sylvi oli Helena Kara, Aksel Edvin Laine ja Viktor Leif Wager. Huh huh!

Koska on seuraavan Sylvi-remaken aika, kysymme.

2) Sylvi Kekkonen (1900-1974) oli vuodesta 1926 kuolemaansa saakka tasavallan presidentti Urho Kekkosen puoliso. Siinäkin oli varmasti kestämistä, mutta kunnon Sylvin tavoin Kekkosenkin Sylvistä oli myös paljon muuhun kuin valtiovierailemiseen, Urhon kiukunpuuskien tyynnyttelyyn ja suurmiehen kotikriitikkona toimimiseen.

kekkonen-6909376Sylvi Kekkonen oli intohimoinen kirjallisuusihminen. Hän julkaisi vuonna 1949 ihastuttavasti nimetyn mietelmäkokoelman Kiteitä ja vuonna 1952 eräänlaisen muistelmateoksen Kotikaivolla. Hänen pääteoksensa on kuitenkin vuonna 1958 ilmestynyt romaani Amalia, jonka päähenkilö joutuu luopumaan omista haaveistaan ja kamppailemaan omanarvontuntonsa kanssa.

Vuodesta 1949 alkaen sympaattinen merkkinainen pyöritti omaa kirjallista salonkiaan, jonka vieraisiin kuului isoja nimiä Marja-Liisa Vartiosta Eeva Joenpellon kautta Kaari Utrioon. Jos Sylvi eläisi vireää keski-ikäänsä nyt, hän vetäisi kirjallisuuskeskusteluja Yle Teemalla.

Sylvi Kekkosen hauta Hietaniemen hautausmaalla on rakastettu ja pidetty paikka, kuten vielä myöhemmin tänään (8.8.2012) ilmestyvässä jutussamme kerromme.

Loppuun vielä mietelmä-Sylvin liiankin lähelle kotia osuva aforismi Kiteitä-teoksesta.

”Mielettömämmin kuin viinan villitsemä käyttäytyy valtansa sokaisema.”

1) Sylvi Saimo (1914-2004)

Kyllä. Ennen suomalaisetkin osasivat urheilla, niin miehet kuin naisetkin.

Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 melonnan olympiakultaa voittanut Sylvi Saimo on ensimmäinen suomalainen naispuolinen kesäkisojen kultamitalisti. Hänen jälkeensäkin saatiin vastaavaa odotella Heli Rantasen Atlantassa voittamaan keihäskultaan saakka.

saimo-4665396

Urheilu-urallaan Saimo saavutti olympiakullan ja kahden melonnan maailmanmestaruuden lisäksi SM-pronssia sekä hiihdossa että suunnistuksessa.

Talvi-ja jatkosodassa lottana toiminut Saimo kiinnostui  pian urheilu-uran päätyttyä politiikasta. Hän edusti Maalaisliittoa / Keskustaa parlamentissamme vuodet 1966–78.

Siellä kulta-Sylvistä tuli myös emansipatorinen muoti-Sylvi, jonka kuvien perään olisi kuolattu Hel Looks -sivustollakin. Saimo pukeutui housuihin, mikä oli naisedustajien keskuudessa ennenkuulumatonta, varmasti Suomessa hätkähdyttävää muutoinkin.

Sylvi Saimo ehti hoitaa johtohommia niin Kanoottiliitossa kuin Alkossakin. Vahva peruskunto kantoi pitkälle; Saimo jaksoi hoitaa omaa maatilaansakin pitkälle 1990-luvulle saakka.

”Paistaa se päivä risukasaankin” on Sylvi Saimon ilmeisesti olympia-palkintojenjaon yhteydessä lanseeraama sananparsi. Onnea Sylville, paistaapa todellakin!

Jaa:
facebook-1553246twitter-4081408google-1735563pinterest-8910725