Suuri näyttämö, Kansallisteatteri
Tabu on näky, välähdys ihmisyyden ytimeen. Se on raju ja kaunis, raadollinen ja vastenmielinen.
Tabusta on vaikea kertoa mitään, koska toivoisin jokaisen katsojan menevän katsomaan näytöksen tyhjältä pohjalta. Yksityiskohtien paljastaminen tuntuu siltä kuin avaisi koko elämystä liikaa.
Tabu on minulle eräs vuoden merkittävimmistä taiteellisista elämyksistä. Se on rohkea, avoin ja tinkimätön. Samalla se on sisäänpäinkääntynyt ja kokonaisuutena sanallista kuvailua pakeneva. Se ei varmasti miellytä kaikkia, eikä sen tarvitsekaan. Joku lähteekin pois kesken esityksen. Avautuvan oven hetkellinen valokiila valaisee katsomon.
Olen usein sanonut, että arvostan taiteessa sitä kuinka se voi viedä minut ennalta tuntemattomille, vieraille alueille, jotka ovat pelottavia, uhkaaviakin. Tabu tekee juuri tämän ja paljon muuta.
Näin viimeksi ohjaaja Kristian Smedsilta Paul Austerin romaaniin perustuvan Mr Vertigon. Se oli eräs taidokkaimmista ja ihmellisimmistä näytelmistä, joita olen koskaan teatterin lavalla todistanut. Olin lumoutunut ja jäin kaipaamaan lisää. Odotukseni Tabun suhteen olivatkin varsin korkealla. Toisaalta en kuitenkaan odottanut juuri mitään, koska en oikein tiennyt mitä odottaisin. En tahtonut asettaa näytelmälle merkittäviä odotuksia, sillä luotan Smedsiin.
En tiennyt Tabusta etukäteen muuta kuin että Seela Sella esittää toista pääosaa ja että näytelmä perustuu jollain tavoin Timo K. Mukan samannimiseen romaaniin. Mukka on minulle läheinen ja merkittävä taiteilija. Pohdin ennen esityksen näkemistä, miten Tabu nivoutuu Mukan teokseen ja hänen romaaneistaan heijastuvaan vahvaan, kuumeisena hohkaavaan ja raadollisen, mutta kauniiseen sisäiseen maailmaan.
Esityksenä Tabu on visuaalisesti häkellyttävä. Teemu Nurmelinin valosuunnittelu luo lavalle hetkittäin lähes epätodellisen maailman, hämmentävän voimallisia vaikutelmia ja tiloja, joihon katsojakin tuntee astuvansa. En muista aiemmin liikuttuneeni näin valosuunnittelun kauneudesta!
Alue, jolla Tabu esityksenä kommentoi nimikkokirjansa maailmaa on vaikeasti hahmotettavissa ja samalla vahvasti läsnä. Esitys rakentuu voimakkaan visuaalisuuden ja mielikuvien varaan. Yhdistän tämän mielessäni Mukkaan, jonka romaaneissa on aina läsnä eräänlainen käsinkosketeltavan maaginen taso. Samoin Tabu on esityksenä kiihkeän itsenäinen teos, joka kommunikoi Mukan kanssa kuin lasisen seinän takaa. Esitys on kiehtova ja hyvin rohkea tapa toteuttaa romaanin nimeä kantava näytelmä.
Ainut konkreettinen yhtymäkohta Mukan Tabuun onkin esityksessä ääninauhalta kuuluva ote Tabu-romaanista.
Minä otin sydämeni omaan käteeni
Omilla silmilläni tutkin teitäni
omilla huulillani suutelin haavani
lääkitsin kipuni
Sinua jumala
en tahdo tuntea
en tavata
en rakastaa
Seela Sella ja Tero Jartti tekevät intensiiviset roolityöt esityksessä, jossa ei Mukan sitaatin lisäksi ole lainkaan puhetta. Kokonaisuus on taidokas ja etenee hallitun kaoottisesti säilyttäen samalla kuitenkin merkillisen, lähes klaustrofobisen, harmoniansa. Katsojan tunneskaalaa liikutellaan esityksessä kuin kädestä vedettyä lasta kauhusta ja ahdistuksesta pyhyyteen ja herkkään hurmokseen.
Tabun voi tulkita hyvin monella tapaa tai olla tulkitsematta. Minulle se kertoo ihmisen kaipuusta ihmisyytensä ytimeen, niin raadollisena ja ristiriitaisena kuin se voikin näyttäytyä. Tätä samaa aihepiiriä Mukkakin käsitteli tuotannossaan ja tuli usein väärinymmärretyksi. Tabun merkittävin leikkauskohta Mukkaan onkin Smedsin ja Mukan tapa lähestyä ihmistä ja ihmisyyttä. Uskon hahmottavani, miksi Smeds valitsi juuri Mukan. Kiitänkin häntä yhdestä vuoden omaleimaisimmasta ja väkevimmistä näytelmistä.
Ohjannut: Kristian Meds
Lavalla: näyttelijät Seela Sella ja Tero Jartti, muusikko Pekka Kuusisto
Teksti: Timo K. Mukka
Ohjaus ja dramaturgia: Kristian Smeds
Neuvonantaja: Kimmo Modig
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Jaa:
