Newyorkilainen melurockbändi A Place To Bury Strangers ja texasilainen garage-psykerockia soittava The Black Angels starttasivat tämän syksyisen yhteisen Euroopan kiertueensa Helsingin Tavastialla. Hykerryttävää! The Black Angels saapui esiintymään maahamme nyt ensimmäistä kertaa, A Place To Bury Strangers on vieraillut Suomessa jo muutamaan otteeseen.
Tavastialle on saapunut mukavan paljon porukkaa. A Place To Bury Strangers soittaa bändeistä ensimmäisenä. Bändin jäsenten kitaristi-vokalisti ja basisti Oliver Ackermannin, basisti-kitaristi Dion Lunadonin ja rumpali Lia Simone Braswellin ilmestyessä lavalle käy jo keikan ensimmäisillä sekunneilla selväksi, ettei tämä bändi jätä kuulijoitaan kylmäksi. Melurock-kolmikko esiintyy vimmaisen energisesti. Äänimaisema on täynnä rajuja säröjä, sähinää ja pauketta. Bändi onnistuu loihtimaan ympärilleen vaarallisen tunnelman, aivan kuin tuhannen tuulimutkan hurrikaani olisi iskeytynyt Tavastian lavalle. Ackermann ja Lunadon sätkivät täysin ennalta-arvaamattomasti ja antavat myös soitinten sinkoilla sinne tänne. Strobomaisesti sykkivä valotykitys on kuin piste iin päälle tässä täysin hulluihin sfääreihin kohoavassa rokkishow’ssa.
Huomioni keskittyy rumpali Braswelliin. Hänen brutaali ja harvinaisen intensiivinen rumpujen hakkaus saa sydämen läpättämään silkasta ihastuksesta. Braswellin palavat silmät porautuvat yleisöön ja hänen soittama alkukantainen jytke villiinnyttää. “I love you, I fucking love you!”, joku miekkonen lähelläni huutomantraa. Tunnelma on villi. Yksi fanittelijoista intoutuu lavasukeltelemaan pariin otteeseen. Keikan päätteeksi Ackermann ja Lunadon rynnivät katsomon keskiosaan soittamaan sekopäisen metelikimaran. En näe tuosta episodista juuri mitään – paitsi monien edessäni välkkyvien kännykkäruutujen välityksellä.
Keikan jälkeen kroppani tärisee ja korvissa soi niin, etten kuule edes puhetta. Mietin, voiko mikään tuntua juuri koetun rymistelyn jälkeen enää miltään. Huomaan huoleni olevan täysin turha, kun illan seuraava esiintyjä The Black Angels aloittaa huumaavan soittonsa. Hymyttömän bändiviisikon lähes puolitoista tuntia kestänyt setti ei jätä kylmäksi sekään. Psykedeeliset, junnaavat rokkisaundit Bob Mustachion loihtimien happoisten taustavisujen vilistellessä silmissä humalluttavat. Kuulija lähelläni vaipuu taputustranssitilaan. Joku toinen hokee Texas-sanaa. Monet bändin soittamista biiseistä on tänä vuonna julkaistulta Death Song -albumilta. Kuulijat hytkyvät onnellisen näköisinä musiikin tahtiin. Päävokalisti Alex Maas ja muut bändiläiset esiintyvät tasaisen varmasti ja sen suuremmin höyryilemättä.
Silmäni ruuvautuvat rumpali Stephanie Baileyn lavatyöskentelyyn. Hän paiskoo ilmoille rytmejä varmoin, henkeä salpaavin ottein. Bailey pitää koko bändin soiton kasassa ilmekään värähtämättä. Hän ei ota juurikaan katsekontaktia yleisöön, vaan pysyttelee omassa rytmikuplassaan. Keikka etenee sulavasti alusta loppuun, sisältäen juuri sopivan annoksen koukuttavaa psykerokkitaikaa.
Talsin hurmaavan illan loputtua kotiin korvat kiljuen ja silmät kuvista yhä villisti säkenöiden. Illan keikka-annin aiheuttama endorfiinimyrsky ei varmasti laannu moneen päivään.
A Place To Bury Strangers, Alex Maas, Bob Mustachio, Dion Lunadon, Fullsteam Records, Lia Simone Braswell, Mustachian Light Show, noise rock, Oliver Ackermann, psykedelia, psykerock, Stephanie Bailey, Tavastia, The Black Angels