(Serbuan maut, Indonesia – USA, 2011)
O: Gareth Evans
N: Iko Uwais, Ananda George, Ray Sahetapy
Ensi-ilta 4.5. 2012
K 18
Rosvo ja poliisi tappeli, kumpi voitti?
Poliisin erikoisjoukoilla on mahdoton tehtävä. Heidän on vyörytettävä haltuunsa jakartalaisessa slummissa sijaitseva ränsistynyt tornitalo, jota on jo vuosia asuttanut paikallinen huumelordi-mafiapiru, hampaisiin asti aseistautuneine miehineen ja moderneine turvalaitteineen tietenkin.
Gareth Evansin erinomaisen vauhdikkaan ja elokuvallista osaamista pursuavan toimintaleffan juoni tuli kuvailtua tuossa jo melkein kokonaisuudessaan, mistä pahoittelut. The Raidin idea on yksinkertainen kuin tason toisensa jälkeen selvittämiseen perustuvan tietokonepelin.
Jotenkin sumeilemattoman raakaan ja nihilistisen yksinkertaiseen elokuvaan on kuitenkin saatu puristettua silkkaa elokuvallisuuden riemua, puhdasta kinetiikkaa.
Miten?
Vaikka lajityyppi on eri, vertailu viikon toiseen ensi-iltaan, Marko Mäkilaakson War of The Dead -zombifantasiaan avaa silmiä. Myös sen juoni on pelimäisen yksinkertainen, mutta Mäkilaakson elokuvassa yksinkertaisuutta sekä ennen kaikkea omaa osaamisen puutetta yritetään kätkeä hämärällä valaistuksella, suttuisella leikkauksella ja sekavalla kameranheiluttelulla. Mäkilaaksonkin elokuvassa on paljon taistelukohtauksia potentiaalisesti piinallisissa klaustrofobisissa tiloissa. Mutta kun niistä ei saa mitään selvää.
Evansin porukalla taas on osaamista ja resursseja. Suljetun paikan verilöyly toteutetaan kirkaassa valossa, ilman ylenmääräistä kamera- ja leikkauskikkailua, kuin silmää räpäyttämättä. Vaikutelma on äärimmäisen raaka ja ihmisvihainen, mutta samalla välittyy erehtymätön kineettinen briljanssi. Näiden kaverien ei tarvitse kätkeä osaamattomuuttaan sumuverhoihin.
Korostetaan nyt kuitenkin, ettei The Raid: Redemptionia puhtaalla omatunnolla voi suositella juuri kenellekään, muille kuin todella kovaksikeitetyn toiminnan ystäville siis. Ruumiita tulee koko ajan, eikä niitä synny mitenkään mieltäylentävin tavoin. Vaikka väkivalta on sarjakuvamaisen tyyliteltyä eikä ahdistavinta mahdollista kidutuspornoa, murtuviin luihin, verisuihkuihin, viidakkoveitsiin ja sinne tänne sojottaviin sääriluihin ehtii filmin edetessä kyllästyä, turtua ja turhautua. Kun elokuvan henkilöhahmoilta puuttuu kaikki syvyysulottuvuus ja tausta (paitsi sillä yhdellä kaverilla on raskaana oleva vaimo…), kokemus on pakostakin vähän yhdentekevä.
Aina joskus huolestun tällaisen pelimäisen yksiulotteisuuden vuotamisesta elokuvaan. The Raid on kuitenkin niin hyvin tehtyä liikuntaa, että hattuahan sille on nostettava.
Gareth Evans, Marko Mäkilaakso, väkivalta, väkivaltaelokuvat