Them Bird Things kuoriutuu uudestaan – Uusi Sylvi

Tulevana lauantaina Lepakkomiehessä Sylvi-klubilla esiintyvä Them Bird Things valmistautuu julkaisemaan kolmannen levynsä ensi vuoden alussa. Jean Ramsay salakuunteli tipuhöyhenistään omille siivilleen nousseen yhtyeen uusimpia lauluja ja kuulumisia.

Kuva: Tiina Jutila

Suomessa yhtyeet syntyvät ja kuolevat yleensä saman näköisinä. Johtuuko sitten soittajien verrattaisesta vähyydestä vai jonkinlaisesta pettuleipääsyöneestä fundamentalismista, mutta jos yksikin jäsen lähtee, yhtye yleensä hajoaa (paitsi jos kyseessä on rumpali).

Toki on poikkeuksiakin, jopa vokalistin lähdöstä selvinneitä yhtyeitä. Nightwish ja Amorphis tulevat mieleen noin heti kärkeen, mutta nämäkin ennemminkin vahvistavat säännön kun poikkeavat siitä.

Sitten on Them Bird Things.

Amerikkalaisen tuottaja/musiikkikirjoittaja Will Shaden ja vokalisti Salla Dayn kohtaamisesta alkusysäyksensä saanut yhtye tuntuu operoivan täysin omilla säännöillään. Yhtyeen kolmannella levyllä on ensimmäisestä kokoonpanosta jäljellä Salla Dayn lisäksi vain kitaristi Timo Vikkula. Tämä ei kuitenkaan ole heikentänyt yhtyettä, pikemminkin päinvastoin.

Kehitys on ollut orgaanista ja tarpeenmukaista.

Kahdella ensimmäisellä levyllään yhtye herätti henkiin obskuurin 60-luvun alun fratrock/garage-obskuriteetin Mike & The Ravensin pääasiallisten lauluntekijöiden Mike Brassardin ja Steve Blodgettin levyttämättömiä kappaleita, joihin garage-entusiasti Shade oli tutustunut tuottaessaan yhtyeen ensimmäistä albumia, 45 vuotta debyyttisinglen jälkeen.

Asiat johtivat toisiin, ja pian Day ja Shade jo värväsivät soittajia projektia varten. Shadowplayssa ja Kauko Röyhkän lamavuosien Combossa soittaneen kitarataituri Timo Vikkulan ja Kevinistä ja Superista tutun rumpali/kitaristi/laulaja Ville Särmän myötä yhtyeestä tuntui muotoutuvan aiemmin Branded Womenissa koskettimia soittaneen Salla Day taakse eräänlainen 90-luvun suomalaisen indien superbändi. Basson varteen valikoituitunut ensikertalainen Esa Jussila tasapainotti tilannetta hieman.

Alusta asti yhtye vaikutti pikemminkin aficionadojen intohimoiselta arkistoprojektilta kuin nuoruuden kapinapäissään pystyyn pistetyltä jengiltä. Se oli toki myös yhtyeen valttikortti, jotain joka erotti sen kilpailijoista. Aikuista musiikkia aikuisille, miltei vieras konsepti suomalaisessa populaarimusiikissa.

Debyytti Fly, Them Bird Things, Fly (Playground, 2009) sai osakseen suitsutusta ja viiden tähden arvioita. Levy aiheutti jonkinmoisen kollektiivisen shokin suomalaisessa musiikkimediassa: Täällä ei oltu totuttu näin pitkälle mietittyyn ja korkealaatuiseen pakettiin. Tekstit ja kappaleet olivat virheettömiä ja autenttisia tavalla josta täkäläiset englanniksi operoivat yhtyeet voivat vain haaveilla, ja taitavat soittajat puhalsivat niihin henkeä kokemuksellaan ja ammattitaidollaan.

Kakkoslevy Wildlike Wonder (Playground, 2010) muutti kurssia multi-instrumentalisti Arttu Tolosen (mm. Giant Robot, Black Audio, Gunswamp, Riitaoja) liityttyä remmiin. Yhtyeen siirtymistä hieman homeisen garagen autotalleista americanan mutaisille sorateille varmastikin avitti Tolosen 90-luvulla Seattlessa sessiomuusikkona keräämä kokemus perinnemusiikista. Puhumattakaan mandoliinista, huuliharpusta, banjosta ja muista Tolosen yhtyeen palettiin lisäämistä sävyistä, tietenkin.

Pari viikkoa sitten Siltasessa kokeli siipiään yhtyeen kolmas inkarnaatio. Tolosen myötä yhtyeeseen on Keviniin keskittyneen Särmän tilalle tullut suomalaisen populaarimusiikin legenda Affe Forsman (lukuisia yhtyeitä välillä Pen Lee ja Sielun Veljet), jonka kanssa Tolnen soittaa suomenkielisessä yhtyeessään Riitaoja.

Jotain muutakin on muuttunut: Brassard ja Blodgett ovat poissa. Kaikki uuden levyn kappaleet ovat yhtyeen omista kynistä.

Pikkulinnut ovat tosiaan nousseet omille siivilleen.

Edellislevyjen opit eivät ole kuitenkaan unohtuneet. Ote on yhä oppineen harkittu ja teksteissä on yhä syvyyttä enemmän kuin kaikkien viime vuoden aikana Suomessa julkaistujen englanninkielisten levyjen teksteissä yhteensä.

Osasyynä on varmasti yhtyeen salainen ase, Will Shade. Daylle ilmeisen tärkeän sparrauspartnerin rooli tuntuu korostuneen omien melodioiden ja tekstien astuttua kuvaan. Lukeepa jopa levyn takakannessa ensi kertaa “A Will Shade Production”. Shade näyttäytyykin omillaan ensi kertaa lentävässä yhtyeessä ohjaajana, tuottajana, eräänlaisena auteurina.

Kun tammikuussa julkaistavan levyn nimi on Pachyderm Nightmares (=paksunaihkaisia/paksunahkaisten painajaisia), odottaa kuulija ymmärrettävästi jotain synkkää ja hapetonta. Kuolema on toki yksi levyn kantavista teemoista, mutta kuten blues-musiikissa aina, valjastetaan synkeät asiat voimavaraksi, eräänlaiseksi elämän äärimmäiseksi koetikiveksi, jonka kautta valaistuminen on mahdollista.

Levyn nimikappale on malliesimerkki tästä.

Tolosen leikkisän slideriffin kuljettama kappale on kuin psykedeelinen päivitys yhtyeen usein livenä esittämästä coverista, Bobbie Gentryn Ode To Billie Joesta. Funkmaisen jäntevästi keinuvan kappaleen tarina on yhtä traaginen kuin Gentryllä, joskin kyseessä ei ole yhteisön ulkopuolelle jäänyt nainen, vaan elefantti.

Kappale ottaa innoituksensa todellisesta tapahtumasta, Erwinin kaupungissa Tennesseessa vuonna 1916 mestatusta elefantista. Kuten Billie Joe, myös tämä Mary-niminen elefantti joutuu eräällä tavalla silmätikuksi ja sijaiskärsijäksi: hoitajansa kohtelustaan raivostuneena tappanut elefantti hirtetään niinkuin vaan syvässä Etelässä voi odottaa.

Salla Day lähestyy aihetta lempeästi, ymmärtävästi; ei näe Maryä pelottavana, vaan luonnollisena, oman luontonsa mukaan toimivana (“Big Mary ain’t scary / quite to the contrary / she’s a little flower”). Hirtetyn elefantin rinnastaminen kukkaseen paljastaa sen herkkyyden, mutta myös ihmisten julmuuden.

Kuten kertosäe toteaa, Mary on isompi kuin taistelulaiva ja korkeampi kuin torni, jopa Rooman valtakuntaa voimakkaampi (viittaus Hannibaliin ja tämän norsuihin), mutta tämäkään ei estä sitä joutumasta lynkatuksi. Mary onkin eräänlainen kahlitun luonnon symboli, surullinen vertauskuva siitä mitä ihminen tekee kanssaeläjilleen ja ympäristölleen.

Nämä linnut eivät enää laula sulostuttaakseen maailmaa, vaan kertoakseen siitä meille jotain. Linnulaulun sävy on muuttunut, ja se resonoi aivan uusilla tasoilla. Siinä kaikuu omakohtaisen kokemuksen rikkaus ja surussa karaistuneiden sielujen voima.

Odotan tulevaa levyä innolla, enkä jättäisi väliin mahdollisuutta kuulla näitä uusia kappaleita livenä.

Menkää, ystävät!

Them Bird Things, First Times ja Drag City Royals Sylvi-klubilla Lepakkomiehessä LA 8.12. Liput 6e.

Alf Forsman, Arttu Tolonen, Branded Women, Kevin, Mike & The Ravens, Mike Brassard, Salla Day, Steve Blodgett, Sylvi-klubi, Them Bird Things, Ville Särmä, Will Shade