Tiedekahvila, huhtikuu 2012 – Uusi Sylvi

Tällä palstalla Manu Haapalainen ja Julle Jalava kirjoittavat ravintoloista vegaaninäkökulmasta. Emme ole ruokatoimittajia, olemme ainoastaan nälkäisiä.

Minun oli tarkoitus aloittaa tämä arvio anteeksipyynnöllä Tiedekahvilan henkilökunnalle.

Epäilen nimittäin olevani hankala asiakas toistuvine ”onko tässä maitoa” ja ”sisältääkö tuo munaa” -kysymyksineni.

Olen kuitenkin jo selitellyt ja pyydellyt ihan liikaa anteeksi. Miksi minun pitäisi olla pahoillani siitä, että välitän kanssaeläjistäni niiden lajista riippumatta?

Sitäpaitsi Tiedekahvilan työntekijät vaikuttavat aina niin hyväntuulisilta, että heitä tuskin edes saisi harmistumaan kovin helposti.

Tiedekahvilan lounaalla on tarjolla keittoa ja salaattia niin paljon, kuin jaksaa (ja kehtaa) syödä. Viikon keittomenu on tarkistettavissa etukäteen kahvilan internetsivuilta. Silloin tällöin tarjolle sattuu vegaaninenkin keitto, esimerkiksi mainiota sipuli- ja linssikeittoa olen lautaselleni santsannut.

Päivittäin vaihtuva salaattipöytä on kuitenkin se, joka houkuttelee minut aina uudelleen Tiedekahvilaan lounaalle. Lehtevä vihreä salaatti kuuluu vakiokattaukseen ja joskus se on minulle ihan riittävä. Muu valikoima ulottuu raasteista tapastyyppisiin herkkuihin, joista yleensä vähintään pari on vegaanille sopivia. Usein tarjolla on kuskusia eri tavoin laitettuna, paistettuja tai marinoituja kasviksia sekä viininlehtikääryleitä. Vegaaniruokailija yllättyy erityisen iloisesti eksoottisemmista herkuista kuten chilikastikkeen kanssa tarjoilluista kasvisnyyteistä tai tofu-kasvis-nuudelisalaatista. Jälkimmäiselläkin täytin lautaseni kolmesti. Salaattikeot viimeistellään kurpitsan- ja auringonkukansiemenillä sekä paistetulla sipulirouheella.

Tuoreet hedelmät maistuvat jälkiruoaksi. Kahvi sisältyy hintaan, mutta soijamaitoa ei Tiedekahvilassa valitettavasti tarjoilla.

Helsingin Kruununhaan Tieteiden Talossa sijaitseva Tiedekahvila täyttyy puolen päivän aikoihin lähialueen virkahenkilöistä. Mikäli talossa on meneillään useita seminaareja, kannattaa varautua pitkään jonottamiseen tai suunnitelmaan B.

Ja Manulle tiedoksi: Olen nähnyt kylmäkaapissa olutta ja siideriä, joten liityhän joskus seuraan!

Suositellaanko vegaaneille: Mitä parhain vaihtoehto, jos salaattia tekee lounaaksi mieli.

Lounas: klo 11.00-14.00
Hinta: 8,90 € (Salaatti+keitto) 7,40 € (pelkkä salaatti)
Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki
puh. (09) 228 69280
www.tiedekahvila.fi

Helsinki, Hyvä kurkku