Veera ja minä | Sylvi

Milla Paloniemi: Veera ja minä
Sammakko 2013

 star-3979634star-3979634star-3979634half_star-4192982 

Rääväsuisen piikkipallon Kiroilevan siilin tekijä Milla Paloniemi taitaa myös koiran ja ihmisen yhteiselon kuvauksen.

Keväällä 2013 ilmestynyt Veera ja minä -sarjakuvateos valottaa Milla Paloniemen omaa arkea hänen karvaisen ystävänsä Veera-koiran rinnalla. Sekarotuinen Veera-hauva tuli alkujaan yleisölle tutuksi Lemmikki-lehdestä, jossa sen seikkailuja julkaistiin vuosina 2007–2012. Nyt Paloniemen rakas lemmikki on päässyt ensi kertaa esille kokonaisen albumin verran.

Paloniemi kuvaa sarjakuviensa kautta oivaltavasti seikkoja, joita moni koiraa omistamaton tuskin huomaisi tai arvaisikaan nelijalkaisesta ystävästämme. Koiran elämän hienovaraiset ja usein huvittavat yksityiskohdat kun pystyy kuvittamaan ja kertomaan vain eläimen likellä tiiviisti elävä. Tässä Paloniemi onnistuu hienosti.

Kuvissa valaistaan esimerkiksi sitä, kuinka rakkaat hauvat joskus piilottelevat herkkuja ympäri ämpäri kotia ja pihapiiriä, ja omistaja on varma siitä, ettei niitä koskaan tule piilopaikoista löydettyä. Teoksesta löytyy myös tarina monelle koiranomistajalle tutusta tilanteesta: ylpeänä kehutaan kotiin tuleville vieraille, kuinka hauva osaa monta hienoa temppua, mutta kun pitäisi niitä näyttää, eläin läähättää hämmentyneenä paikallaan ja hädin tuskin havahtuu perinteisiin ”istu!”- ja ”maahan!” -käskyihin.

Rakkaasta lemmikistä toden totta luullaan usein liikoja: Paloniemi kuvaa, kuinka hän toisinaan kuvittelee, että Veera yrittää opetella puhumaan, kun hauva päästelee välillä niin uskomattomia ääniä suustaan. Tai juuri kun omistaja luottavaisin mielin tuumii, ettei oma ihanan kunnollinen koira karkaa lenkillä ja päästää tämän vapaaksi, eläin juurikin silloin säntää jonkun hajun tai toisen koiran perässä karkuun.

Vaikka kuvat kertovat edellisen kaltaisista koiranomistajalle tutuista karvaistakin sattumuksista, Paloniemen teos on kauttaaltaan lämmin kuvaus ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä liitosta. Veera on vauhdikas, rakas ja kunnollinen karvakorva, mutta teoksen kustantajan Sammakon mukaan albumin puffaamisessa oli eläinystävän kultaisuudesta huolimatta hankaluuksia: aamutelkkarit kun olisivat halunneet Veerankin paikalle studioon, mutta Paloniemi ei uskonut lemmikin osaavan käyttäytyä kameroiden edessä…

468_400_ra_sylvi-7964605