Zarillo, Tampere 14.5.2014 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Muistatteko ajan, jolloin hampurilaisia ei tilattu ravintoloista vaan grillikioskilta tai pikaruokapaikoista? ”Hampurilaisateria” tarkoitti pussukkaa tikkuranskiksia ja virvoitusjuomapönikkää lättänän burgerin rinnalla. Joskus 90-luvun puolivälissä kapakoihin ja ravintoloihin alkoi kuitenkin ilmestyä erilaisia isoja burgereita muhkeine sämpylöineen, ja tikkuranskiksen tilalle tuli paksuja ja meheviä ”talon ranskalaisia” tai ”maalaisranskalaisia”.

Vegaanit eivät tietenkään saaneet nauttia tästä muutoksesta vähään aikaan – toisaalta eipä vegaanisia purilaisia saanut sitä ennenkään juuri mistään lukuun ottamatta Tullikamaria vastapäätä ollutta ihanaa grilliä, josta sai soijapihvejä, soijamajoneesia ja soijajuustoa aikana, jolloin ne olivat kaupassakin luksusta. Muistan, kun paikan eteen kerääntyi aktivistitapahtumien aikaan jonoja, joissa oli helposti toista sataa ihmistä. Sittemmin helsingissä Hakaniemessä oli hetken aikaa Factory, jonka listalla oli useita vegaanipurilaisia ja ennen kaikkea kunnon jenkkityylisinä aterioina.

Luultavasti ensimmäinen tamperelainen ravintola, jonka listalla oli varsinaisia vegaanisia hampurilaisaterioita, oli Otavalankadun edesmennyt Veganissimo. Joka tapauksessa sitä vastapäätä oleva Zarillo seurasi pian esimerkkiä. Sieltä oli saanut jo aiemmin kasvispurilaisia, jotka oli kai pystynyt muokkaamaan vegaanisiksi, mutta nyt päästiin ruokalistalle asti. (Zarillo saattoi olla myös ensimmäisiä ravintoloita Tampereella, josta sai ylipäätään näitä varsinaisia hampurilaisaterioita.)

Myöhemmin Soho lisäsi listalleen vegaanisia tai vegaaniseksi muokattavia vaihtoehtoja, ja välillä vegaani saattoikin valita Otavalankadulla kolmesta eri purilaisesta. Kilpailijat eivät kyllä pärjänneet Veganissimon seitanpurilaisille. Taso vaihteli siellä jonkin verran, mutta parhaimmillaan purilaiset olivat todella herkullisia. Kadulla oli tuolloin muutenkin melkoinen kilpailu asiakkaista, ja Zarillon huima tiistaitarjous (kaikki purilaisateriat 5,80€) on perua noilta ajoilta.

Nykyään vegaanipurilaisia saa Tampereella useasta ravintolasta, ja nämä tienraivaajat ovat menettäneet hohdettaan. Zarillossa (tai Sohossa) ei saa itse tehtyjä pihvejä tai pariloitua tofua, vaan kumpikin paikka käyttää valmispihvejä. Zarillossa käytetään falafelpihvejä.

Kävin Zarillossa syömässä pitkästä aikaa, ja pihvit olivat muuttuneet viime kerrasta: yhden tutun falafelvalmispihvin sijaan sämpylän välissä oli kaksi rapsakampaa hieman röstimäistä pihviä, joissa oli vihannesmaisempi maku kuin edellisissä. Kuulemma ne olivat falafeleja, mutta etenkin valmisruuissa reseptit vaihtelevatkin aika lailla. Mielestäni muutos oli hyvä, vaikka en ehkä kutsuisi tätä falafeliksi. Purilaisen välissä on lisäksi kirpeää salsaa ja maustamatonta silkentofua – makua jäkkimmäinen ei juuri anna, toisin kuin vastapäätä olevan Sohon annoksessa oleva talon hummus. Annokseen kuuluu myös pieni salaatti ja iso läjä grillimaustettuja ranskalaisia.

Luin käyntini jälkeen Gastropavun arvioita Zarillosta, ja kuulemma annosta saa joskus säädettyä. Täytyykin joskus kokeilla guacamolea, kun sekin on ilmeisesti vegaanista (joissain paikoissahan siinä on juustoa).

Tämä on ihan kiva ja ennen kaikkea edullinen purilainen, tiistaisin todella halpa ateria. Herkuttelusta se ei käy, mutta eihän sitä aina haekaan. Listalla on myös falafel-nachosalaatti, joka on ihan hauska etenkin yhteisenä baarinaposteltavana.

Zarillo
Otavalankatu 9
Tampere

ma 11–22
ti 10.30–23
ke–to 11-23
pe 11-24
la 12.30-24
su 12.30-21

Kotisivu: www.zarillo.fi
Facebookissa

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, purilainen, Soho, Tampere, vegaani, vegaanihampurilainen, Zarillo