Karmeat satumaailmat yhdistävät elokuvia, jotka vaikuttivat vahvimmin nuoreen Zaida Bergrothiin.
Skavabölen poikien (2009) ja Hyvän pojan (2011) ohjaajan mieleen ei nouse yhtä erityistä elokuvaa, joka olisi saanut hänet haluamaan elokuva-alalle. Tärkeä oli kuitenkin hetki, jolloin Bergrothin äiti, kuvataiteilija Marjatta Tapiola, näytti lapsilleen Alfred Hitchcockin Psykon. Bergroth oli ala-asteiässä.
Pelottavien kohtausten kohdalla äiti pysäytti elokuvan ja pyysi kuvittelemaan kuvausryhmän kuvaussihteereineen ja äänittäjineen kuvanrajauksen ulkopuolelle.
”Tuntui ihmeelliseltä, kuinka oli voitu luoda niin todenmukainen kohtaus. Minua alkoi kiehtoa, miten ihmiset osaavat leikkiä tällaisten asioiden kanssa. Tuli halu kuvitella itsensä työryhmään tekemään niitä asioita”, Bergroth muistelee.
”Elokuvasta ei järkyttynyt, kun siitä tietoisesti vietiin vähän magiaa, mutta elokuvanteosta innostuin. Se oli vielä ihmeellisempää kuin olin osannut kuvitella.”
Mieleenpainuvimmat elokuvakokemukset ovat Bergrothille olleet sellaisia, joihin elokuvan ohjaaja on osannut luoda alusta asti eheän, omalakisen maailman.
”On paljon elokuvia, jotka voisivat olla kenen tahansa ohjaamia. Rakastan niitä, jotka ovat selkeästi jonkun allekirjoittamia”, Bergroth summaa.
Frank Oz ja Jim Henson: Tumma kristalli (1982)
”Lapsuuden äärimmäisen vahva kokemus, pelottava ja kiehtova nukkeanimaatio. Karmeat satumaailmat kiehtovat yhä.”
Ingmar Bergman: Fanny ja Alexander (1982)
”Vaikuttava perhekuvaus, ja vaikka kyseessä on lasten näkökulma, niin ohjaaja ei ole pehmennellyt mitään. Tuntui tärkeältä ja ihanalta, että lasten kokemuksiin suhtauduttiin niin kunnioittavasti.”
Akira Kurosawa: Seittien linna (1957)
”Kurosawan Macbeth-sovituksen hurjat kuvat ovat jääneet mieleen: liikkuva metsä ja sotapäällikön kuolema nuolisateessa, metsässä aavemainen noita.”
Billy Wilder: Piukat paikat (1959)
”Mulla oli Marilynin julisteita seinät täynnä ja Billy Wilder on mun mielestä tosi hieno ohjaaja. Tuhanteen kertaan katsomani elokuva, vauhdikas ja hauska.
Mä myös ihastuin Marilyniin, se on tosi taitava siinä mitä tekee. Katsoin kaikkia Marilyn-elokuvia hirveästi.
Vaikka hän on siinä sivuroolissa, niin kyllä Piukat Paikat on mulle Se Marilyn-elokuva.”
Billy Wilder: Auringonlaskun katu (1950)
”Yksi elokuvahistorian hienoimpia loppuja. Gloria Swansonin hahmo on kauhea ja koskettava. Tämä elokuva on kyllä jollain tapaa läsnä oikeastaan kaikissa omissa töissäni. Siinäkin on joku sadunkaltaisuus ja tietty kauhutunnelma.”
Alfred Hitchcock: Psyko (1960)
”Psyko on minusta koskettava elokuva. Pojan ja kuolleen äidin suhteen ympärille viritelty kauhujuttu, ahdistava ja kiehtova.”
Lukas Moodysson: Fucking Åmal (1998)
”Elokuva, joka aikanaan todella kolahti. Harvinaisen aito ja samastuttava nuorisokuvaus. Se oli kaikessa rosoisuudessaan, lämmössään ja realismissaan yhtäkkiä lähellä oman elämänpiirin tapahtumia.
Siinä missä Tumma Kristalli, Seittien Linna ja Psyko on kaikki kohotettuja, etäisiä, ihmeellisiä tarinoita, niin Fucking Åmalissa oli varmaan merkityksellistä se, että voi tehdä tarinoita ihan läheltä ja silti ne voivat olla yhtä elämyksellisiä. Ei tarvitse luoda etäistä satumaailmaa, josta ikään kuin lähdin.
Fucking Åmal varmasti vaikutti tosi paljon mun lopputyöelokuvaan.”
(Bergrothin lopputyöelokuva TaiKin elokuvataiteen ohjauslinjalle oli lyhytelokuva Lasileuka vuonna 2009.)
Sofia Coppola: Virgin Suicides (1999)
”Omanlainen, vahva uusi estetiikka. Värit, musiikki ja huumaavat tunnelmat ovat juonikuljetusta tärkeämpiä. Huomaan, että tässäkin elokuvassa minua kiehtova sadunkaltaisuus on vahvasti läsnä.
Mietin pitkään, mikä Coppolan elokuvista on mulle se läheisin. Pidän kaikista, mutta mikään niistä ei ole mielestäni varsinaisesti eheä mestariteos. Rakastan sitä että Coppolalla on niin uniikki, oma, kompromissiton tyyli. Tietää aina, kuka on elokuvien takana. Nautin siitä hirveästi, silloin tulee läheinen yhteys elokuvan kanssa.”
Lynne Ramsay: Rat Catcher (1999)
”Täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka saavat sydämen murtumaan. Ihmeellisen hieno ja tarkka tapa nähdä ihmisten liikuttavat halut, toiveet ja pelot. Ihailen tällaista katsetta, itselläni on ollut tarve tuoda mukaan tiettyä tyylillistä etäännytystä ja mustaa huumoria. Ehkä joskus vielä yritän tehdä jotain näin kirkasta ja raakaa.”
Andrea Arnold: Fish Tank (2009)
”Tässä voisi olla myös joku Ken Loachin tai Dardennen veljesten elokuva: realistisia, vähäeleisiä, rehellisiä ja koskettavia elokuvia.
Esimerkiksi Loachin Kes on järkyttävän hieno. Se on enemmänkin elokuva jota ihailen, mutta myös jotain muuta kuin mitä osaan.
Dardennen veljeksillä taas on oma tyylinsä. Heidän hahmonsa ja elokuvansa ovat armottomia, puhtaita ja kirkkaita.
Tunnen vetoa siihen suuntaan mutta en tiedä, osaisinko samaa, tai että onko se ihan mun juttunikaan.
Arnold ja Ramsay tuntuvat jollain tavalla läheisemmiltä. He ovat ohjaajia, jotka kannustavat omaäänisyyteen. He eivät ole sellaisia palkittuja ohjaajia, jotka tekevät tilauksesta vain jonkun työn. Molemmat tekevät ainoastaan sellaisia juttuja, jotka he voivat täysin allekirjoittaa.”
Zaida Bergrothin kuvat: Riitta Supperi
Auringonlaskun katu, elokuvanumero, elokuvaohjaajat, elokuvat, Fanny ja Alexander, Fish Tank, Fucking Åmål, numero0001, Piukat paikat, Psyko, Rat Catcher, Seittien linna, Tumma kristalli, vaikutteet, Virgin Suicides, Zaida Bergroth