Helsinkiläinen elokuvaohjaaja Inderjit Kaur Khalsa tekee maailmasta parempaa paikkaa.
Miamin ohjaaja Zaida Bergroth arvostaa elokuvia, joissa näkyy tekijän allekirjoitus.
Sarjakuvataiteilija Apila Miettinen rikkoo rajoja – niin strippien kuin esittämisenkin rajoja.
Pariskunnan kuvasarja Lähikaupalla nostaa kaupalle sattuneet ihmiset tähdiksi.
”Olympian tehtävänä oli vahvistaa Natsi-Saksan identiteettiä, yhtenäisyyttä ja voimaa.”
Julle Jalava löysi 1970-luvun Valkeakoskella harrastuksen: paikallisen jalkapallojoukkueen stalkkaamisen.
Blandine Barthélemy kiertää Eurooppaa potkulaudalla. Aluksi matkaaminen merkitsi pakoa, nyt se tarkoittaa ajattelun vapautta.
Raju kasvojenkohotus 4-vuotiaalle Sylville!
“Ironista on, että minut valittiin koululiikunnassa joukkueeseen aina viimeisten joukossa. Nyt teen töitä asian parissa, missä minun annettiin ymmärtää olevani huono.”
Joskus sen vaan tietää, kun joku tulee tekemään jotain tärkeää. Tyttö on kolmen vanha ja sillä on silmät, jotka näkevät omieni taakse jonnekin, missä tuskin olen itse käynyt.
Olisi ihanaa ja vapauttavaa, jos me kaikki saisimme pariutua, rakastua ja perheellistyä juuri itsemme näköisesti ilman ulkopuolisia paineita ja odotuksia.
“Kun energia loppuu kropasta, on löydettävä se voima millä jaksaa sen jälkeen.”
Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon Seksistä ja matematiikasta -romaanillaan voittanut Iida Rauma pohtii Sylvin haastattelussa romaaninsa suuria teemoja: ihmisen ja luonnon suhdetta, ihmisen suhdetta eläimiin, inhimillisyyttä, ja kauhua.
”Olen matkalla Punavuoreen tapaamaan Jouko Korkeasaarta ja Ville Häkkistä. Tänä iltana aiomme viinitellä aikoinaan niin pahamaineisessa Rööperissa, talossa, jossa on joskus tapahtunut selvittämätön henkirikos.”
”Rinnat tuottavat iloa ja mielihyvää, niillä voi ruokkia omaa lastaan ja ovathan ne kauniita katsella. Mutta entä kun rinta muuttuu viholliseksi?”
”Olen itse asiassa Woody Allenin lempikoomikko.” Voi luoja, miltä se sitten tuntuu?
”Mä mietin et miks mimmit sun biiseis on niin tyhmii / Ei kai se vaan istu mun viitekehysryhmiin”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music