Taivaalta tippuvat asiat

"Lukiessani nauran välillä ääneen, vaikka samalla myötäelän henkilöhahmojen syvää menetystä. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, kun sen on pakko."

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Gummerus 2015
223 s.

 ★★★★½ 

Jäälohkare. Lottovoitto. Salama. Tällaisia asioita voi pudota taivaalta ihmisen niskaan ja muuttaa hetkessä kaiken.

Selja Ahavan neljään lukuun kirjoitettu Taivaalta tippuvat asiat on hieno romaani. Alussa esitellään Saara, jonka äiti on kuollut kesken puutarhatöiden jäälohkareen pudottua taivaalta hänen päällensä. Annu-tädin lottovoitto tuntuu tipahtavan sieltä jostakin. Toisessa osassa Annu-täti käy kirjeenvaihtoa Lewisin saarella asuvan kalastajan Hamish MacKayn kanssa, joka on selvinnyt hengissä, vaikka ukkonen on monta kertaa yrittänyt hänet tappaa. Annua ja Hamishia yhdistää sattuma. Kaksinkertainen lottovoitto ja salamaniskuista selviäminen yhä uudelleen. Kolmannessa luvussa äänen saa Krista, Saaran isän uusi naisystävä. Viimeisessä luvussa palataan jälleen Saaran näkökulmaan.

Selja Ahava (s. 1974) on ammatiltaan dramaturgi. Taivaalta tippuvat asiat on Ahavan toinen romaani. Esikoisromaani Eksyneen muistikirja on kerrottu fragmentein. Siinä muistisairaan Annan muistot, haaveet ja menetykset sekoittuvat hänen nykyisyyteensä, jossa muisti alkaa karata kantajaltaan.

Näytelmällinen ajattelu näkyy Ahavan teksteissä, paljon paljastetaan rivien välissä, lukijalle annostellaan tapahtunutta vähitellen. Dialogi on sujuvaa ja kertoo henkilöistä paljon hienovaraisin vihjein. Kieli on omintakeista ja luovaa.

Mielikuvitus ja maaginen ajattelu valtaa tilaa Taivaalta tippuvissa asioissa hieman hillitymmin kuin Eksyneen muistikirjassa, jossa Annalla on kuusi mielikuvituslasta ja Jumala vakivieraana vanhainkodissa. Tosin Ahavan uudessakin romaanissa esiintyy Saaran juttukaverina Hercule Poirot. Myös äidin haamu tulee viimeisessä luvussa sängyn vierelle kolistelemaan.

Romaanissa parhainta ovat Saaran osuudet. Lapsen maailma on hienosti tavoitettu. Surun keskelle ilmaantuu huumorin sävyjä lapsille ominaisten, tarkkojen havaintojen myötä. Kieli on oivaltavaa, kerronta soljuu eteenpäin vaivattomasti. Pienen ihmisen suru ja romahtanut maailma on rivien välissä: ”Kun äiti kuoli meiltä jäi satu kesken.”

Lukiessani nauran välillä ääneen, vaikka samalla myötäelän henkilöhahmojen syvää menetystä. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, kun sen on pakko. Isän suru lapsen havainnoimana ja hämmennys sen keskellä välittyy huumorin kautta, mutta satuttavasti: ”On kiva, että isä vihdoin tekee jotain ja että sillä on päivävaatteet taas päällä, mutta minusta se tekee nyt tätä tietokonejuttua vähän liikaa.”

Saaran osuuksissa kieli on niin sujuvaa ja näkökulma niin luonteva, että toisen osan alussa tulee heti ikävä Saaraa. Ratkaisun jakaa romaani neljään osaan ymmärtää kokonaisuuden kannalta, kun on lukenut tarinan loppuun. Muutkin luvut ovat kiinnostavia eikä tapahtumia olisi voitu valottaa riittävästi pelkästään Saaran kerronnan kautta. Silti olisin voinut lukea enemmänkin Saaran äänen välittämänä.

Haikeus, hyvästit, ajan eteneminen ja kipu näytetään lukijalle kuvin: ”Mietin viidakon keskellä seisovaa Sahanpurukotia ja olohuoneen seinää, jossa paneelin alla hymyilee minun kuvani. Siellä se seisoo ja odottaa, yhteen remonttipäivään kaksi vuotta sitten jähmetettynä. Raitapaita ja turkoosit sukkahousut päällä, selkä vasten nokista tapettia ja olohuoneen lautapaneeli peittona. Eikä kukaan ole kertonut, että me olemme lähteneet. Eikä kukaan tiedä, milloin tulemme takaisin.”

Selja Ahava on todella taitava tarinankertoja. Jään odottamaan hänen seuraavia kirjallisia töitään.

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi