Hyvä kurkku:
Kin Sushi, Helsinki

"Suosikkeihin tämä ravintola ei siten valitettavasti noussut, mutta ihan hyvä paikka lounasmätölle tämä on. Ja koska misokeittoa saa ravintoloissa niin harvoin, jo sen takia saatan vielä palata uudelleen."

5.12.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Sen jälkeen kun löysin Tampereelta erinomaiset sushiravintolat Umami ja Maka Sushi, en ole juuri innostunut etsimään uusia paikkoja. Sushi on niitä ruokalajeja, joissa laatu on kovin olennaista, kuten totesin taannoin Tampereen Marusekissa käydessäni ja pettyessäni. Keskinkertaistakaan ei oikein kiinnosta käydä syömässä edes arkilounaaksi – pidän sushin mieluummin harvinaisena herkutteluna. Helsingin to eat –listallani on kuitenkin iso joukko minulle vinkattuja sushipaikkoja. Tällä kertaa päätin testata ydinkeskustan Kin Sushin, josta olin kuullut paljon kehuja. Vegaaniruokaa hakeva saisi hyvää palvelua.

Vinkit olivat osuvia. Tarjoilija selitti minulle avuliaasti, mikä kaikki tarjolla oleva olisi vegaanista. Hän myös kysyi, haluaisinko erikseen vegaaniseksi räätälöidyn sushisetin korvaamaan valikoiman pienuutta. Tottahan toki! Joskaan valikoima ei mielestäni ollut kovin rajattu muutenkaan. Misokeitto oli vegaanista, mikä on erittäin harvinaista Suomessa. Lämpimän ruuan puolella olisi paistettuja nuudeleita – nekin ovat ääriharvoin vegaanisia – sekä home style tofu –tyylinen ruoka parsa- ja kukkakaalilla. Kevätkääryleitäkin oli, mutta ne vaikuttivat valmistavaralta. Kevätkääryleiden rakastajaa ne eivät kovasti innosta. Susheissakin oli kiitettävästi valikoimaa: wakame-gunkan, avokadonigiri, tofunigiri ja kurkkumakeja. Otin kaikkea.

Misokeitto ei ollut erityisen hyvää, mutta ei suinkaan huonoakaan. Se lämmitti mukavasti talvipäivänä, ja keiton päälle ripoteltava tuore purjosilppu toi kivaa tuntumaa pehmeän levän rinnalle. Nuudelit ja tofu olivat perusruokaa, mutta mielestäni normaalia lämpöallasatriaa parempaa: tofussa oli mehevyyttä ja paistopintaa, ja kaaleihin oli jätetty tarpeeksi rapsakkuutta, että ne eivät muuttuneet mössöksi. Tarjolla oli soijachiliä, joilla ruokaan sai lisää vivahteita.

Pian eteeni kannettiin myös hienon näköinen sushiannos: kaksi gunkania maissilla ja haudutetulla sipulilla, inari ja neljä uramaki-tyylistä sushia, joissa tosin ei muistaakseni ollut nori-levää, mutta en mene vannomaan.

Valitettavasti täytyy sanoa, että tästä loistavasta palvelusta huolimatta sushiriisin heikko laatu häiritsi kokemusta. Riisi oli kuivakkaa ja melko mautonta. Aiemmin olisin varmaan pitänytkin siitä, mutta edellä mainitut ravintolat ovat poispilanneet minut. Silti pari uramakia, joihin oli laitettu ohuita kasvissuikaleita törröttämään hauskan näköisesti, olivat kiva yllätys, koska niissä oli monipuolinen koostumus.

Suosikkeihin tämä ravintola ei siten valitettavasti noussut, mutta ihan hyvä paikka lounasmätölle tämä on. Ja koska misokeittoa saa ravintoloissa niin harvoin, jo sen takia saatan vielä palata uudelleen. Pari tofu- ja nuudelilautasellistakin olisi pitänyt minut tyytyväisenä. Samaa kaartia kuin Kaisaniemen Happiness, mutta siellä sushi oli selvästi parempilaatuista.

Kin Sushi
Lönnrotinkatu 2
Helsinki

ma–pe 11–15, 17–22
la 12–22
su 12–18

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi