Night Visions Back to Basics 2018

Kummitustarinoista väkivallan ja poliittisten valheiden tekijöihin.

You Were Never Really Here
(USA 2017)
O: Lynne Ramsay

 ★★★½☆ 

Ilmastointiteippiä ja vasara. Joaquin Phoenixin näyttelemä palkkamurhaaja ja rahasta satuttaja Joe ei tee työtään erityisen siististi, hän ei pakene ammattinsa väkivaltaa automaattiaseiden tai kiiltävien pukujen taakse. Parrakas mies kulkee huppareissa ja käyttää vasaraa ja ilmastointiteippiä.

Skotlantilainen Lynne Ramsay (Poikani Kevin, 2011) palaa auteurin penkille Jonathan Amesin kirjaan pohjaavan tarinan kanssa. Vaikka tarina ei ole keskeisin elementti You Were Never Really Here -elokuvassa. Iäkkään äitinsä kanssa New Yorkissa asuva Joe saa tehtäväkseen pelastaa teini-ikäisen tytön ihmiskaupparingiltä, joten hän pakkaa vasaransa. Väkivaltaa seuraa puolin ja toisin. Teini-ikäinen tyttö (Ekaterina Samsonov) ei juuri puhu.

Ramsay käyttää tutun oloista juonirakennelmaa lähinnä purkaakseen väkivallan tekijän hahmoa. Joe on elänyt koko elämänsä väkivallan keskellä alkaen perheen sisäisestä väkivallasta jatkuen sotatantereelle, agentin ammattiin ja myöhemmin tappajan hommiin. Hän kärsii traumoista ja takaumista, haluaa satuttaa myös itseään.

Väkivaltadraama on voimakas kokemus ennen kaikkea taitavan ohjaajansa ansiosta. Jonny Greenwoodin levoton musiikki, kirskuvat äänet ja editointi, joka ei jätä valkokankaalle mitään ylimääräistä, tekevät kokonaisuudesta intensiivisen. Cannesissa palkittiin kuitenkin astetta tavanomaisemmat käsikirjoitus ja Phoenixin roolityö.

Joaquin Phoenix ei varsinaisesti joudu laajentamaan repertuaariaan laahustaessaan ahdistuneena vasara kädessä, eikä jännitysdraamaakaan keksitä uusiksi: se vain tehdään poikkeuksellisen hyvin.
Kaisu Tervonen

Andorra (lm)
Korjaamo / Elokuvasali (lm)

Holiday
(Tanska, Ruotsi, Hollanti 2017)
O: Isabella Eklöf

 ★★★★½ 

Ruotsalaisen Isabella Eklöfin ohjaama ja Eklöfin ja Johanne Algrenin käsikirjoittama Holiday pakenee lokerointeja ja selityksiä. Omintakeista draamaa, arthousea vaiko ehkä hidasta, psykologista kauhua? Feministinen sairaskertomus toksisesta maskuliinisuudesta ja sen kylmäävistä seurauksista?

Elokuvassa pohjoismaalainen kriminaalijoukko viettää leveää, vetelää elämää turkkilaisessa lomaparatiisissa, jossa perinteisten pikkukylien kylkeen on noussut toinen toistaan mauttomampia hotelleja ja villoja. Päivät lojutaan uima-altaalla, illat juhlitaan pitkän kaavan mukaan.

Sascha (Victoria Carmen Sonne) on rikollispomo Michaelin (Lai Yde) liki rikollisen nuori tyttöystävä tai ”pokaalivaimo”. Purkkiblondin kissanpäiviin pääsee kitkerä sivumaku, kun Michaelin käytös kääntyy arvaamattomaksi. Sascha hakeutuu kiltiltä vaikuttavan hollantilaisveneilijän seuraan, ja viettää tämän kanssa lempeän rantayön. Alkuun näyttää, että he selviävät seurauksitta.

Egeanmeren rantakaupungin Bodrumin kirkkaassa paisteessa kuvattu Holiday käynnistyy hitaasti, ja elokuvan alkupuoli nojaa Nadim Carlsenin upealle kameratyölle ja monikasvoisen Victoria Carmen Sonnen läsnäololle. Mutta kun elokuvassa alkaa vajaan tunnin kohdalla tapahtua, on vaikutus julma.

Elokuvaa on verrattu Michael Haneken ja Gaspar Noén ohjauksiin. Eklöfin omat suosikit Claire Denis’n Chocolat (1988) ja Beau Travail (1999) sekä Catherine Breillat’n Sisarelleni! (2000) tuntuvat osuvammilta vertailukohdilta.
Niina Holm

Korjaamo / Elokuvasali
Korjaamo / Elokuvasali
Basso-sali (Dubrovnik)

Lue myös Isabella Eklöfin Sylvi-haastattelu!

Borley Rectory: The Most Haunted House in England
(Iso-Britannia 2017)
O: Ashley Thorpe

 ★★★★☆ 

Jos olet klassisten kummitustarinoiden ystävä, on Ashley Thorpen dokumentti Borley Rectory kuin sinulle tarkoitettu. Englannin Essexissä sijainnut, sittemmin tulipalossa 1939 maan tasalle palanut Borleyn pappila on eräs historiamme tunnetuimmista kummitustaloista. Taloa tutki aikoinaan paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut tutkija, Harry Price, jonka suhtautumistapa ilmiöihin vaihteli spektisyydestä hämmennykseen. Pricen tutkimusmenetelmät ja rehellisyys kyseenalaistettiin myöhemmin, mutta se ei ole estänyt Borleyn legendaa kasvamasta.

Borley Rectory rekonstruoi Borleyn historiaa nykyaikaisia keinoja kuten animaatiota ja rotoskooppausta hyödyntäen. Dokumentti on tehty sydämellä, mikä näkyy myös vivahteikkaassa näyttelijäntyössä. Julian Sandsin kertojanääni soljuu elokuvallisen kerronnan ja Mick Griersonin ja Steven Severinin musiikin rinnalla. Lopputulosta voisi kutsua jopa hienostuneeksi ja uskon sen sopivan heillekin, joita eivät tämän päivän usein hyvin väkivaltaiset kauhuelokuvat innosta.

Vaikuttavinta dokumentissa on sen tunnelmallinen visuaalisuus, sekä mahdollisuus aikamatkustaa autenttiseen 1900-alun todellisuuteen. Eräs Borleyn tunnetuimmista aaveista eli kummitteleva nunna saa kylmät väreet kulkemaan katsojan selkäpiissä.
Eija Maria

Basso-sali (Dubrovnik)
Korjaamo / Elokuvasali
Basso-sali (Dubrovnik)

 

Our New President
(USA, Venäjä 2018)
O: Maxim Pozdorovkin

 ★★★½☆ 

Maxim Pozdorovkin (Pussy Riot: A Punk Prayer, 2013) uutta dokumenttia on vaikea selittää kertomatta melko täsmällisesti sen sisällöstä. Our New President kertoo Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalien ehdokasasettelusta ja Donald Trumpin valtaannoususta, mutta äänessä ei ole yksikään amerikkalainen. Pääosassa ovat venäläinen media, sen makasiini- ja uutisohjelmat ja tavallisten kansalaisten nettivideot.

Aluksi tunnelma on liki avantgardistisen taiteellinen: venäläiseen mielentilaan johdatellaan näyttämällä hämärää arkistomateriaalia ja tietysti Putinia, joka vietti vallassaolonsa 16. juhlavuotta 2016. Meno muuttuu kahdeksaan episodiin jaetussa koostedokumentissa kuitenkin nopeasti villiksi, mutta karmaisevan hallituksi.

Vuonna 2013 kaikki päätelevisiokanavat kansallistetaan Putinin toimesta. Uusi pääpomo Dmitri Kiseliov pitää palopuheen ykköskanavan toimituksessa: ”Journalismi on väline arvojen luomiseen ja puolueettoman median aika on auttamattomasti ohi, sillä objektiivisuus on myytti. Toimituksellinen pääperiaatteemme on rakkaus Venäjää kohtaan.” Kun toimittaja kysyy välissä, miten työssä vastaisuudessa erotetaan isänmaanrakkaus hallituskritiikistä, Kiseliov vastaa: ”Olet osa valtiota ja hallitusta, kun olet osa mediaa. Jos suunnittelet mitään kumouksellisia toimia, on se vastoin minun suunnitelmiani.”

Putinin Venäjällä ehdokas Clinton on kroonisesti sairas ja epäkelpo presidentiksi. Trump sen sijaan uhkuu tarmoa ja rakkautta Venäjää kohtaan. Kiseliov ja pari muuta valittua supernaistoimittajaa pitävät huolen, ettei muita mielipiteitä synny. Trump pelastakoon maailman ja tuokoon venäläisten kauan kaipaamaan rauhan!

Our New President on ennen kaikkea osoitus siitä, miten helppoa oikeastaan on kääntää musta valkoiseksi kuvamateriaalin valinnalla ja taitavalla leikkaamisella. Ja tietysti suhteilla. Venäjällä mediapomot juhlivat ja tekevät työtä rinta rinnan Kremlin kanssa, eikä siinä ole mitään omituista.

Dokumentin katsomisen jälkeen ymmärtää paremmin pari viikkoa sitten MTV:n uutisissa nähdyn insertin Pietarista, jossa tavallinen tallaaja syytti länsimaita ”kiusaamisesta” Sergei Skripalin myrkytystapauksessa. Haastateltu nainen oli silminnähden loukkaantunut äiti Venäjän puolesta. Heidän arvoihinsa kun kuuluu ennen kaikkea yksiselitteinen rehellisyys ja täysi avoimuus.
Johanna Siik

Korjaamo / Elokuvasali
Korjaamo / Kulmasali
Korjaamo / Elokuvasali

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , ,

Kommentoi