Hyvä kurkku:
Sandro Kortteli, Kamppi, Helsinki

"Tuntui, että makuja oli pitkälti 'helpotettu' suomalaiselle kuluttajalle."

24.4.2018

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kävin Kallion Sandrossa arvioreissulla melkein neljä vuotta sitten, kun ravintoloiden vegaanivalikoima oli vielä paljon suppeampaa. Sandro oli vielä silloin jonkin sortin tapaus, ja söinkin siellä vuoden sisään varmaan kolme kertaa hyvin tyytyväisenä. Sitten to eat –lista kasvoi kasvamistaan, ja jatkuva uusien ravintoloiden testaaminen vei paikan unohduksiin. En muutenkaan törmännyt Sandron nimeen keskusteluissa entiseen tapaan, mutta taannoin ystäväni kanssa illastaessa hän kehui Kamppiin perustettua uutta ravintolaa. Näköjään Sandroja onkin jo neljä.

Olin viettänyt kiireisen aamun luennoiden ja kokoustaen, ja suuntasimme työkaverini kanssa Kamppiin lounaalle. Meiltä kesti hetken löytää Sandro Kampin ravintolakorttelin nurkasta. Tarjoilija ohjasi meidät pöytään kukkuroillaan olevan houkuttelevan noutopöydän ohi. Otimme ensimmäiset siemaukset Peroni-oluistamme (halusimme palkita itsemme hyvän kokousreissun jälkeen) ja suuntasimme täyttämään lautasiamme.

Lounaastani tuli aiottua runsaampi, sillä halusin kokeilla kaikkea: perunoita, porkkanoita, kvinoaa, hummusta, kaalisalaattia, pastasalaattia, papusalaattia nyt ainakin – tsatsikia lukuun ottamatta kaikki taisi olla vegaanista. Lämpimältä puolelta otin linssejä, falafeleja ja tomaattista vihannespaistosta.

Ruoka oli hyvää, mutta ei huippua. Falafelien rakenne oli okei ja niissä oli yrttisyyttä, mutta maku jäi vähän pliisuksi. Muistakin lämpimistä ruoista puuttui mausteisuutta. Tuntui, että makuja oli pitkälti ”helpotettu” suomalaiselle kuluttajalle. Tämä yllätti, sillä esimerkiksi viereinen Pobre tai DATE+KALE kauempana tarjoavat rohkeasti omaleimaisia makujaan. Mutta silti: runsas ja oivallinen lounas tämä oli, ja huomattavasti parempia makuja kuin samanlaisen kattauksen Mesopotamiassa – joskaan en ole käynyt sielläkään aikoihin. Ei siis ihan minun juttuni, mutta kyllä tällaiselle lounaalle ehdottomasti paikkansa on.

Sandro tarjoaa näköjään myös iltaruokaa, mutta en löytänyt listalta ainakaan ensi silmäyksellä mitään kovin kiinnostavaa. Silti kyllä tätä lounasravintolaksi suosittelee.

Sandro Kortteli
Kampin keskus
Urho Kekkosen katu 1
Helsinki

ma–to 11–22
pe 11–23
la 11–23
su 12–20

Kotisivut

Facebookissa

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi