Bayoneta – Viimeinen isku

Petos, itsepetos sekä kysymys miehisestä kunniasta nyrkkeilyn macho-kulttuurissa nousee elokuvassa esiin ristivalotettuna ja kyseenalaistettuna.

(Meksiko, Suomi 2018)
O: Rodrigo Marquez-Tizano, Kyzza Terrazas
N: Luis Gerardo Méndez, Joonas Saartamo, Laura Birn
Ensi-ilta: 9.11.

 ★★★☆☆ 

Bayoneta – Viimeinen isku on kiinnostava meksikolais−suomalainen yhteisprojekti. Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa yhdessä Rodrigo Marquez-Tizanon kanssa meksikolainen Kyzza Terrazas.

Elokuvan pääosassa näyttelevä Luis Gerardo Méndez on myös tunnettu meksikolaisnäyttelijä (mm. Netflix-sarja Club de Cuervos), mutta elokuva on pääosin kuvattu Suomen Turussa ja suuri osa näyttelijöistä on suomalaisia. Päärooleissa nähdään muun muassa Joonas Saartamo, Laura Birn, Ilkka Koivula ja Ville Virtanen.

Bayoneta – Viimeinen isku on nyrkkeilyelokuva. Siinä on aiheensa puolesta kaikuja Juho Kuosmasen elokuvasta Hymyilevä mies ja aiheen käsittelyn puolesta Aki Kaurismäen satamakaupunkitrilogian toisesta osasta Toivon tuolla puolen, mutta silti elokuva pysyttelee omilla jaloillaan tukeutuen ankaraan arkipäivän realismiin.

Meksikolaisella ammattinyrkkeilijällä, Miquel ”Bayoneta” Galindezilla (Méndez) on takanaan harvinaislaatuisen epäonninen ottelu, minkä jäljiltä hän on muuttanut Turkuun valmentamaan suomalaista Remua (Saartamo) ja päättänyt olla ottelematta enää koskaan.

Bayonetaa kuvataan harhailemassa pimeän ja loskaisen Turun kaduilla, kuin hän olisi yrittänyt unohtaa elämästään jotain niin kovin, että on unohtanut katsoa ympärilleen. Ulkomailta saapuneen miehen ahdistus yksinäisenä ventovieraassa maassa kiteytyy omituisen poron hahmoon, joka seuraa häntä paikasta toiseen.

Trauman jäljet kantavat Bayonetan mukana Suomeen. Hän yrittää etsiä lohtua lähibaarissa työskentelevän yksinhuoltajan (Birn) sylistä, mutta kuvat menneisyydestä seuraavat kintereillä. Kotiin Meksikoon on jäänyt naisen lisäksi nuori tytär.

Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan. Otteleminen on Bayonetalle arka kohta, jotain, mikä voi paljastaa hänelle piilotettuja muistoja, mutta vain ottelemalla hänen on mahdollisuus kohdata ja ylittää pelkonsa.

Petos ja itsepetos ovat elokuvan kertomuksen ytimessä. Kuinka pitkään ihminen pystyy uskottelemaan itselleen valheita ja välttelemään totuutta? Kuinka kauas on mentävä ollakseen valmis kohtaamaan totuuden?

Bayonetan ajankuva on jännittävän ristiriitainen. Elokuvaa ei ole kovin selkeästi sijoitettu tälle vuosikymmenelle, vaan se voisi melkein sijoittua myös jonnekin 2000-lukua edeltävään aikaan.

Ajankuvasta tekee ristivetoisen tämän päivän Turun kaupunkikuva, johon elokuva on sijoitettu, ja toisaalta jämähtänyt käsitys nyrkkeilymaailman kuvastosta. Salin omistajaa näyttelevä Koivula ja urheilutoimittajaa esittävä Virtanen kun ovat viiksineen, värilinssisine silmälaseineen ja nahkatakkeineen kuin suoraan 1970-luvulta.

Nyrkkeilymaailmasta annetaan pysähtynyt ja nostalginen kuva, jossa on sekä ihailua lajia kohtaan että pyyteettömään ihailuun kohdistuvaa kritiikkiä. Elokuvan käsitellessä petosta ja itsepetosta myös kysymys miehisestä kunniasta nyrkkeilyn macho-kulttuurissa nousee elokuvassa esiin ristivalotettuna ja kyseenalaistettuna.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , ,

Kommentoi