Viihdettä, vintagea ja vastuullisuutta

Tiki Oasis 8.–12.8.2018, San Diego: South Seas Cinema

Hollywood on tuonut Tyynenmeren paratiisisaaret bambumajoineen, laguuneineen, tulivuorineen ja vesiputouksineen valkokankaalle jo mykkäfilmin aikakaudella. South Seas Cinema -alagenren kulta-aika sijoittuu kuitenkin sodanjälkeiseen Yhdysvaltoihin, jolloin työn ja sodan uuvuttamat amerikkalaiset heittäytyivät auliisti virtuaalimatkailun suomaan lämpöön ja lepoon.

Monitasoinen pakopaikka oli tarjolla myös Tiki Oasis -festivaalilla Yhdysvaltain länsirannikolla tämän vuoden elokuussa. San Diegoon sijoittuva, maailman suurin tikikulttuuritapahtuma hemmotteli polynesialaisteemaisesta vintage-elämäntavasta kiinnostunutta yleisöä kattavalla South Seas Cinema -aiheisella ohjelmalla.

South Seas -elokuvien erityispiirteisiin sukellettiin alagenreen vihkiytyneiden asiantuntijoiden opastuksella useassa seminaarissa. Lajin ikoniset hahmot, kuten Dorothy Lamour, Jon Hall ja Elvis, saivat puheissa ja valkokankaalla ansaitun huomion, mutta kirkkaimmassa valokeilassa säteili paikan päälle houkuteltu, Pagan Island -elokuvan (1961) hurmaava tähti Nani Maka. Tanssijana ja mallinakin tunnettu nainen toimi kommentaattorina elokuvaa käsittelevässä seminaarissa, minkä lisäksi hän pääsi päättämään tämän vuoden Miss Tiki Oasis -voittajan valinnasta.


South Seas -alagenren tunnetuimpiin elokuviin kuuluvat Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty, 1962), F. W. Murnaun Tabu (1931) ja Täältä ikuisuuteen (1953), mutta yksi on kuitenkin ylitse muiden: Rodgers ja Hammerstein -duon Broadway-musikaaliin perustuva South Pacific (1958) oli tapahtumassa näyttävästi esillä niin festivaalivieraiden asuissa kuin festivaalin ohjelmassa.

Musikaali pohjaa James A. Michenerin Pulitzer-palkittuun kirjaan Tales of the South Pacific, jota pidetään yhtenä tikikulttuurin kulmakivistä. Ilmestyessään 1949 tämä Tyynenmeren saaren sotilastukikohtaan sijoittuva kirja sai amerikkalaiset kiinnostumaan polynesialaisesta kulttuurista – tai paremminkin sen romantisoidusta ja amerikanisoidusta versiosta.

Elokuvan tapaa käsitellä rasismia ja eri etnisyyksiä edustavien ihmisten suhteita ylistettiin aikoinaan poikkeuksellisen rohkeaksi. Vaikka elokuvan tarkoitus on kaunis, sortuu South Pacific kuitenkin toteutuksessaan etnisten stereotyyppien viljelyyn ja vahvistamiseen. Tästä näkökulmasta elokuvaa tarkasteltiin myös paneelissa, joka oli tervetullut jatkumo viime vuoden appropriaatiokeskustelulle. Meksikolais-amerikkalainen muusikko ja satiirikko El Vez oli jälleen mainio valinta paneelin moderaattoriksi: briljantin koomikon nopeudella tämä ”meksikolainen Elvis” reagoi panelistien kommentteihin. Latinotaustaisena hän pystyi ”luvalla” pilkkaamaan samaan aikaan sekä valtaväestöä että vähemmistöjä. Tunnin kestänyt sessio olikin sopivassa suhteessa painavaa asiaa ja riemastuttavaa viihdettä.


Vaikka Tiki Oasikseen tullaan ennen kaikkea pitämään hauskaa, olen iloinen, että järjestäjät ovat tarttuneet mahdollisuuteen haastaa yhteisönsä jäsenet keskustelemaan ja ehkä kyseenalaistamaankin. Olisi ylimielistä sivuuttaa se tosiasia, että jotkut tikikulttuurin elementit ja käytännöt ovat herättäneet vastareaktioita etenkin polynesialaisten kulttuurien edustajissa. Raja kunnioituksen ja epäkunnioituksen välillä voi olla joskus vaikea hahmottaa, minkä vuoksi ajatustenvaihto ja vuorovaikutus ovat välttämättömiä niin yhteisön sisällä kuin heidän kanssaan, joiden kulttuuriin lainaaminen kohdistuu.

Kumarrukset Hollywoodin kulta-ajalle kuuluivat myös musiikissa. Etenkin swing oli tänä vuonna kiitettävästi edustettuna. Kahulanui-bändi toi lavalle havaijilaista swingiä kolmannessa polvessa, komeaääninen rhythm & blues -laulaja Vicky Tafoya hurmasi Big Beat -bändeineen ja Lee Presson & the Nails mykistytti demonisella intensiivisyydellään.

Ruotsalaisen Ìxtahuele-yhtyeen jäsenet olivat koonneet Passport to Paradise -bändin kunnianosoituksena havaijilaista musiikkia tunnetuksi tehneen säveltäjä-laulaja-runoilija Paul Pagen työlle. Tämän vuoden Tiki Oasista varten kootun kokoonpanon repertuaari perustui pääosin hapa haoleen, joka on1900-luvun alussa Havaijilla syntynyt musiikkilaji. Hapa haole syntyi aikana, jolloin havaijin kielen puhuminen ei ollut suotavaa – tekstit ovat tavallisesti englanninkielisiä maustettuna havaijinkielisillä sanoilla. Hapa Haole on pysynyt elossa jo sadan vuoden ajan kehittyen ja ottaen vaikutteita suosituista musiikkityyleistä ragtimesta räppiin.

Vaikka painopiste olikin tänä vuonna swingissä ja havaijilaisessa musiikissa, eivät surf-, exotica- ja garagemusiikki jääneet paitsioon. Tanskalaisbändi Tremolo Beer Gut päätti avajaisillan energisellä surfgaragella ja texasilainen Surfbroads ilahdutti instrumentaalicovereillaan ja mallinuken sisälle upotetulla thereminillään.

Edellisten vuosien tapaan ensimmäisen illan päättivät dj:t Mike ja Anja Stax, jotka garagelevyhelmillään venyttivät yhden jos toisenkin nukkumaanmenoaikaa pikkutunneille asti. Pariskunnan bändi The Loons sai sunnuntaina kunnian lämmitellä lavan tämän vuoden garagevetonaulalle, veteraanikokoonpano The Seedsille, jonka keikka päätti koko festivaalin. Virallisen ohjelman ulkopuolelta erityismaininnan ansaitsee pop-up-keikan Bali Hai -ravintolassa soittanut Creepxotica omintakeisella horror-exoticallaan.

Tiki Oasis tekee vaikutuksen monipuolisella, laajalla ja varsinainen ydin on ohana-henki. Ohana on havaijilainen termi, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa laajennettua perhettä, yhteisöä, johon voivat kuulua ketkä tahansa tärkeät ihmiset, jotka tuntevat kiintymystä samaan asiaan.

Ohanan tunnistaa ystävällisistä kasvoista ja hyvää tarkoittavista eleistä. Sydämellisyyttä kohtaa niin kanssaosallistujen, järjestäjien, myyjien ja taiteilijoiden taholta, mikä on poikkeuksellista monen tuhannen hengen massatapahtumassa.
Ohanasta myös muistutetaan: se toistuu tarinoissa, seminaaripuhujien lauseissa ja satunnaisten ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa. Ohana saa tuntemaan yksin matkustavan muukalaisen tervetulleeksi.

Ohanaan liittyy myös velvollisuuksia ja vastuita. Massatapahtumaksi järjestyshäiriöitä (ja -henkilöitä) esiintyy festivaalilla yllättävän vähän. Silloin harvoin, kun taskuvarkauksia tapahtuu, keskustelun keskipisteessä ei ole niinkään menetetty omaisuus kuin luottamuksen väärinkäytöstä johtuva särö yhteishengessä. Lunastaakseen paikkansa ohanassa onkin käyttäydyttävä vastuullisesti ja toisia kunnioittaen.

Ohana ja sen tuottama ilo konkretisoituvat kauniisti kaftaanitapaamisessa (Caftan Meetup). Lauantai-iltapäivänä pari sataa naista ja muutama mies kokoontuivat värikkäissä kaftaaneissaan hotellin uima-altaan ympärille muun festivaalikansan iloksi.

Vajaan tunnin aikana tutut ja tuntemattomat ihastelivat toistensa asukokonaisuuksia, joissa enemmän on enemmän tuntui olevan sääntö eikä poikkeus.

Itse ehdin tuossa ajassa muun muassa vaihtaa kuulumisia ja yhteystietoja kahden uuden suomensukuisen tuttavuuden kanssa. Iltakymmeneltä meno oli vieläkin spesifimpää, kun aloha-kaftaanit vaihtuivat leopardikuoseihin.

Kertomuksilla ja tarinankerrontatilanteilla voi parhaimmillaan olla yhteisöä lujittava vaikutus. Tiki Oasiksessa kokoonnuttiin kunnioittamaan havaijilaista mo’olelo-tarinankerrontaperinnettä. Torstain käynnistänyt tarinankerrontasessio oli seminaariluonteisista tapahtumista vaikuttavimpia ja ehdottomasti liikuttavin yhteisöllinen kokemus. Kun kymmenisen 30–70-vuotiasta henkilöä jakoivat merkityksellisiä muistojaan ja kokemuksiaan tikin ja Tiki Oasiksen merkityksestä, huone täyttyi yhteenkuuluvuudesta, myötätunnosta ja naurusta.

Vaikka mielenkiinnon kohde on yhteinen, kokemus festivaalista on jokaiselle erilainen. Tiki Oasis -yhteisön ytimessä on joukko lahjakkaita, aikaansaavia ja intohimoisia ihmisiä, jotka tuntevat toisensa vuosikymmenten takaa. He tekevät vuoden ympäri valtavasti työtä tuodakseen yhteen eri alojen taiteilijoita ja meidät, joille tiki on enemmän tai vähemmän elämäntapa ja jotka haluamme nauttia hyvin järjestetystä tapahtumasta.

Tiki Oasiksessa vanhat ystävyyssuhteet lujittuvat ja uusien syntyminen on tehty helpoksi. Minulle, jonka perheenjäsenet ovat poistuneet jo aikaa sitten ja jonka suhteet muihin sukulaisiin ovat aina olleet etäisiä, tällaiset yhteisöt ovat tärkeitä. Näiden ihmisten seurassa on hyvä matkata maailmoihin, joissa värit hehkuvat kirkkaampina, soundtrack keinuttaa lanteita ja cocktail-lasi on aina täynnä.

Tiki Oasis 2019 San Diego, California 7.–11.8.2019 ja 12.-14.4.2019 Scottsdale, Arizona.

 

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , ,

Kommentoi