”Leukani loksahti auki, kun näin listalla kahdeksan annoksen vegaanisen listan. Kahdeksan!”
”Shown varasti kuitenkin päällä lepäävä reippaalla otteella paistettu pala silken tofua: se nimittäin taisi olla paras koskaan syömäni paistettu tofupala!”
”Vöneriä ei ollut juuri käristetty – kunnon paistopinnallahan se on parhaimmillaan – mutta se ei haitannut tällä kertaa laisinkaan, sillä kunnon kastikkeiden kanssa se oli todella herkullista!”
6K KIMCHI WAGON MUUTTANUT KAMPIN VIIDENTEEN KERROKSEEN JA TOIMII NIMELLÄ KIMCHI GARDEN.
”Cafe Taloon tuskin palaa syömään, ellen sitten noita mukavia perunoita kaljan kanssa.”
”Vihdoinkin tajusin, mikä oli pehmeän polentan pointti. Olen suunnattoman kiitollinen ravintolalle tästä oppitunnista.”
”En tiedä, mikä minuun meni, sillä yleensä kieltäydyn edes ajattelemasta ananasta pizzassa.”
”Avasin noutoruokapaketin innostuneena, ja vastaan pelmahti juuri oikea tomaatin, etikan ja paahdetun sipulin aromi.”
”Pehmikseen olisi saanut tilpehöörejäkin, mutta pitäydyimme pelkässä jäätelössä.”
”Kaikkiaan illasta jäi samanlainen tunne kuin Rooman perinteikkäästä kasvisravintola Il Marguttasta neljä vuotta sitten: halusin kovasti pitää, mutta kokonaisuus oli pettymys.”
”Pehmistä! En ollut syönyt mitään sen kaltaista reilusti yli neljännesvuosisataan!”
”Kastikkeen lisäksi pizzassa oli kokonaisia kikherneitä, keltaisia kirsikkatomaatteja, kevätsipulia, korianteria ja balsamicoa. Kaikki toimi.”
”Uskoisin, että tämä oli parasta syömääni ravintolarisottoa. On niin mukavaa joutua yllätetyksi tällä tavalla.”
”Ainoastaan Philadelphiassa syömäni Philly cheesesteak -leipä menee seitankokemuksista tämän edelle.”
”Tähdet schmähdet, olette tähtien yläpuolella, kuten komisario Palmu sanoisi.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music