uusimmassa numerossa

Koska maailma ei ole valmis
Helsinkiläinen elokuvaohjaaja Inderjit Kaur Khalsa tekee maailmasta parempaa paikkaa.

10 elokuvan haastattelu: Zaida Bergroth
Miamin ohjaaja Zaida Bergroth arvostaa elokuvia, joissa näkyy tekijän allekirjoitus.
Kaikki kategoriasta HENKILÖT
Punkin ja feminismin lähettiläs
Like Kustannus julkaisee 29.4. suomipunkin myöhempiä vaiheita valottavan kirjan Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985-2015. Toinen kirjan kirjoittajista, Mervi Vuorela, tarjosi Sylvin käyttöön feministipunkkari Virpi ”Hilu” Kytöahon haastattelusta jääneet ylijäämämateriaalit.
Kymmenen tuopin haastattelu (jossa juodaan kaksi tuoppia, lasi viiniä ja neulotaan sukkaa):
Leea Klemola, osa 2
”Olen eläny aikakautta, jolloin ihmisten uskonto oli ihmisten yksityisasia. Nyt kaikilta saatana kysellään uskonnollisia tunteita ja sekoitetaan niitä maalliseen päätöksentekoon. Näiltä samoilta ihmisiltä yhtäkkiä kysellään, että onko abortti ok. Että vittu!”
Kymmenen tuopin haastattelu
(jossa juodaan kaksi tuoppia, lasi viiniä ja neulotaan sukkaa):
Leea Klemola, osa 1
”Kaikki osat eläimestä pitäisi syödä, loppuun saakka. Olen vaan sitä välineellistämistä, esineellistämistä, vastaan. Mua ei haittaa, jos joku ihminenkin tulisi syötyä siinä vahingossa samalla.”
Sylvissä starttaa kuukauden blogi – oletko se sinä?
Sylviä ei päästä sanomaan vanhanaikaiseksi – mekin siirrymme blogimaailmaan! Sylvissä starttaa tammikuun kunniaksi Kuukauden blogi -sarja, jossa esiintyy blogien kauniit ja karheat. Sarjan aloittaa huippukohuttu kaljoitteluodysseia: Pari Kaljaa. Urhean nuorison mieltäylentävä missio on käydä vuoden aikana kaikissa Kallion kapakoissa kaljalla. Jos Annalla ja Sebastianilla olisi lyijynmustan sielun omistava pikkusisko, se olisi Pari Kaljaa. ”Pari kaljaa […]