Helsinkiläinen elokuvaohjaaja Inderjit Kaur Khalsa tekee maailmasta parempaa paikkaa.
Miamin ohjaaja Zaida Bergroth arvostaa elokuvia, joissa näkyy tekijän allekirjoitus.
”Ensin näemme hänen päänsä videolla. Se iskee silmää ja lopulta…räjähtää.”
”Omat järkytyksen ja surun tunteet vaikuttavat vahvasti siihen, mitä sanoja pystyy ylipäätään käyttämään.”
”Syyskuun 4. päivänä minä pysähdyin kuullessani, että stand up -komedian suurin jumalatar oli poistunut joukostamme.”
”Tulen aina muistamaan hetken jolloin Haze käpertyi lavalle tummasävyisen Black Dahlia -laulun aikana ja hänen äänensä lähes särkyi laulun emotionaalisesta voimasta.”
”Olin isän tyttö siihen saakka, kunnes viina syrjäytti minut. Teini-iässä olin jo paennut omaan asuntoon.”
”Zarkus Poussa vei niin jazzstandardeja kuin Jumalaa ylistäviä spirituaaleja svengiä kohti.”
”Meidän pitäis antaa sitä ‘henkistä säpsää’ päivittäin ihan kaikille.”
”Vain tavanomaisten tai täydellisten ihmisten seksuaalisuus on sallittua julkisessa tilassa.”
”Naisten tilanne on yhä niin huono tässä maailmassa, että feminismistä irtisanoutuminen tuntuisi minulle pelkuruudelta.”
”Ei mulla ole mitään ratkaisuja siihen, mikä on paras ratkaisu. Monessa tilanteessa lapselle on kuitenkin parasta, että vanhemmat asuvat erillään.”
”Asiallinen julkisuus on selvästi enemmän mun juttu: kun muita naiskirjailijoita pyydetään naistenlehtien mekkokuviin, minua pyydetään paneelikeskusteluun professorien kanssa.”
Final part of the interview with Jiz Lee.
In this fifth inerview Jiz Lee talks about The Wonderlust Festival.
In the fourth video interview Jiz Lee talks about the health issues.
In this third interview Jiz Lee tells us how to make porn authentic.
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music