”Kaikki oli parantunut. Ennen kaikkea: purilaiseen ei tule automaattisesti gluteenitonta sämpylää! ”
”Pienellä kohennuksella tämä nousisi Suomen vegaaniburgereiden kärkikastiin helposti.”
”Tuntui, että makuja oli pitkälti ’helpotettu’ suomalaiselle kuluttajalle.”
”Olin täysin haltioissani. Kulhossa oli valtavasti tofua ja ennen kaikkea ihanan paljon korianteria, minttua, shalottisipulia ja sitruunaruohoa.”
”Tuhteja täytteitä ei ollut, vaan lasagne keskittyi ”juustoihin” ja kastikkeisiin, mikä oli loistava ratkaisu. Miten mehevää!”
”Jälkiruoaksi otin talon suklaakakkua, joka oli oivallista: ilmavaa ja ei liian makeaa, vaan suklaan kitkeryys pääsi esiin.”
”Tuoreen tofun maku on täysin jäljittelemätön.”
”Kasvispihvi oli valtava suorakaiteen muotoinen jötkäle, jonka päällä oli chimichurri-kastiketta.”
”Gochujang maistui hyvältä, merilevä ja purjo samoin, mutta kyllä tämä jotain täyteläistä lisää olisi kaivannut. Loppupuolella syöminen kävi tylsäksi.”
”Pobre nousee ehdottomasti suosituslistalle, ja aika hyvä vuosi saa olla, jos tämä ei nouse vuoden tärkeimpien uutuuksien kärkijoukkoon.”
”Kun kiiltävät pannut saapuivat pöytään, ympärillemme levisi huumaava bergamotin ja paahdetun riisin aromi. I say! Rather.”
”Lautasen keskellä oli sahramilla maustettua focacciaa, joka oli jumalaisen hyvää!”
”Kirpeä kuohuviinisorbetti ja makea Xante-jäätelö olivat mahtava pari, jota täydensivät tuoreet marjat ja keksimuru. Tämä oli viime aikojen parhaita jälkkäreitä saletisti!”
”Välissä oli savutofua, punasipulia ja jonkinlaista cheddartyylistä kasvisjuustoa. Maku oli oikein hyvä!”
”Thai Sisters’ Wok menee ehdottomasti Hyvän kurkun suosituslistalle, ja palaan tänne kyllä kokeilemaan jotain toista annosta mahdollisimman pian.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music