”Tämän kokemuksen perusteella Vibami ei nouse lempipaikkojen joukkoon.”
”Dippikastikkeena oli varmaankin paras maistamani vegaaninen majoneesi. Järkyttävän hyvää. Niin, ja kaljakin maistui!”
”Croissant yllätti iloisesti: siinä oli runsaasti tuoreita vihanneksia sekä grillattua munakoisoa ja kesäkurpitsaa.”
”Nämähän olivat hyviä! Oikein yllätyin, sillä yleensä en juuri innostu raakasuklaamakeisista.”
”Valikoima oli monipuolinen ja kekseliäskin. Ihastuin esimerkiksi uramakeihin (niitä käänteisiä makeja), joiden ulkopinnassa oli paahdettua sipulia – hieno idea!”
”Tajusin, etten ollut syönyt daalia ravintolassa pitkiin aikoihin. Pitäisi, sillä tykkään siitä, ja tämä oli onnistunut joskin melko vähämausteinen versio.”
”Kuten rakas vanha ystäväni sanoisi: ”Eikö tämän kanssa ole mitään kastiketta?” Ensivaikutelma kuitenkin petti, sillä tofu oli todella, todella mehevää.”
”Pihvissä on monipuolinen kasvisten maku ja tulisuutta, avokado ja maissi täydensivät sekä makua että suutuntumaa hyvin, ja vanha tuttu BBQ-kastike antoi maulle jykevyyttä.”
”Ensimmäinen ajatus oli, että tämä on tuhdimpaa kamaa kuin oletin.”
”Täyte oli paksua ganache-tyylistä suklaatahnaa, joka kuitenkaan ei ollut tajuttoman rasvaista ja jossa oli tumman suklaan kitkeryyttä sopivasti jäljellä.”
”Varmasti palaan, jos tieni vie Porvooseen. Jo pelkästään tuoreen focaccian ja oliiviöljylajitelman takia!”
”Sitkainen huokoinen tofu oli imenyt valtavasti makua, ja se oli tulista. Niin tulista.”
”Lätty oli valmistettu taiten, ja paistetut ja tuoreet vihannekset, guacamole ja sipuli tukivat hyvin mehevää nyhtökauratäytettä.”
”En lähtisi illalliselle vaan juomaan drinkin tai pari ja maistelemaan joitain pikkuannoksia.”
”Kastikkeiden aromit ovat aivan omaleimaisiaan. Ihan mahtavaa ruokaahan tämä on.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music