”Elokuvan tavoite on kunnianhimoinen: se pyrkii sekoittamaan realismin sottaa romanttiseen siloon.”
”Siinä missä nuoruus on toimintaa, aikuisuus on dialogia.”
”New Yorkissa minulla on esitys kuutena iltana viikossa, mutta ainoana vapaailtanani käyn silti teatterissa.”
”Tarinaan ei ole ympätty väkinäisiä populaarikulttuuriviitteitä, se puoli hoidetaan luontevasti itse hahmojen kautta.”
”Kun levy myy Suomessa puoltoista miljoonaa, niin Maukka ostaa palvelijan.”
”Baseball on turvallinen alue, toisin kuin tunteet.”
”Hurmaavat pääosanäyttelijät tekevät seikkailusta sympaattisen.”
”Vauva merkitsee sitä, että Bella ja Edward ovat saaneet toisensa ja saagan perusjännite on mennyt. ”
”Hauskaa revitään myös muun muassa 1. kännäämisestä, 2. astioiden rikkoutumisesta ja 3. naisten (epä)viehättävyyden asteesta.”
”Parhaimmillaan komedia on kakofoninen tykitys kahden kulttuurin välisistä ja yhden perheen sisäisistä törmäyksistä.”
”Hahmon tärkeilyssä ei edes ole mitään koomista, kuten vaikka Mr. Beanilla.”
”Kerroksia riittää, mutta ainoastaan tapahtumapaikkana toimivassa talossa – ei niinkään tarinassa.”
”Helinä esitetäänkin uteliaana, omapäisenä ja kekseliäänä tyttönä, mikä tuntuu aikuiskatsojastakin kivalta.”
”Suhde pomoon on tällä kertaa sinisilmä-agentin tärkein naissuhde.”
”Käsikirjoituksen ytimessä on edelleen ajankohtainen aihe naisten ja homoseksuaalien asemasta, mutta sitä käsitellään varovaisuudella, joka on yhtä aikaa naurettavaa ja kiusallista.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music