”Doctor Who ei ole erityisen optimistinen sarja, vaan se on täynnä hölmöjä romanttisia haaveita ja täyttymättömiä toiveita.”
”Kun lauantai-iltana joku vielä järjesti taivaalle sateenkaareen, oli minun pakko istua alas ja ihmetellä hetki sitä, miten hyvin asiat maailmassa ovat.”
”Teoksen tanssijat ovat huippuunsaviritettyjä edustajia ja kuoria, joiden sisällä on helppo olla, koska heihin voi luottaa täysin.”
”Turnerin töiden abstraktiutta, rohkeutta jättää ilmaisematta tai tehdä se hienovaraisella sävymuutoksella on helpompi katsoa kuvataiteen tähänastisen historian tältä puolen.”
” Hyvin harvoin saa nauraa ääneen useasti yhden elokuvan aikana sille, että on väärässä.”
”Tapahtuu osaltani festivaalin suurin moka: katson James Murphyn DJ-setin alkamisajankohdan täysin väärin.”
”Jos FM Belfast vetikin päivällä riehuntapohjat esiintymisellään, on Woodkidin keikka olosuhteineen se kulminaatiopiste, jonka takia koko reissuun kuluneet sadat eurot ja kohta miinusta huutava Visa unohtuvat.”
”Kaupunkimaisema levittäytyy selkeänä ja hyvin helsinkimäisenä kirjan sivujen yli ja kulkee samaa matkaa eteenpäin Shakespearen tekstin kanssa.”
”Käsitettä sukupolvikokemus käyttäessään kriitikon voi sanoa syyllistyneen innostuksissaan lievään anakroniaan.”
”Vihan liekit on oman universuminsa sisällä onnistunut ja viihdyttävä teatterielokuva.”
”That night the Silfurberg hall is a place for such pure joy, that it almost makes me cry.”
”1400-luvun Firenzeen sijoittuvaa Kupolia voi puutteistaan huolimatta suositella kaikille varhaisrenessanssista kiinnostuneille.”
”Hollywood-tuotteisiin tottuneille Gondryn tapa kertoa vaikuttaa naiivilta, viimeistelemättömältä ja kömpelöltä, vaikka todellisuudessa ohjaaja käyttää elokuviensa tekemiseen ja hiomiseen järjettömän määrän työtunteja.”
”On rakkautta, biletystä, rahaa, hashtagiä, erotuskaa ja tietysti lopulta konkreettisesti kädet ilmassa.”
”The Grandmaster tekee kungfu-lajeista taidokasta kahden ihmisen kohtaamisen tanssia.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music