”Unohda joulukalenterin hankkiminen.”
”Olemme tehneet sellaisen rajauksen, että emme pyri olemaan loukkaamatta ketään.”
”Olen kuitenkin ymmälläni siitä, onko seksikohtaukset tehty lesbojen vai heteromiesten iloksi.”
”Meininki Berberian Sound Studio -nimisessä paikassa on sanalla sanoen vajaa.”
”Kiertelen kauppoja onnellisena, koska tarjolla on nyt asiaankuuluvia koristeita.”
”Kylpyammeeseen tai koko suihkuhuoneeseen saa efektiä roiskimalla vesiliukoista tekoverta ympäriinsä.”
Tänä tiistaina Sylvin mitään pelkäämättömät sankaritoimittajat Varpu Löfman ja Jaana S. Semeri asettuvat kello 14 television ääreen, aikomuksenaan katsoa koko illan vain ja nimenomaisesti Liviä ja Avaa.
”Muistan kun menimme hakemaan konsolia. Seisoin perheen olohuoneessa, katse liimautuneena ruutuun.”
”Heteroiden suhteet voivat olla vähintään yhtä värikkäitä kuin queerien tai homojen suhteet.”
”Caraxin ohjaustyö on kritiikkiä (nyky)elokuvan tylsästä ennalta-arvattavuudesta; miten paljon enemmän ilmaisisimmekaan, jos unohtaisimme kahlitsevat käsikirjoitusoppaat.”
”Varokaa teinit, rockmusiikista voi tulla raskaaksi.”
Sylvi katsoi muutaman enemmän ja vähemmän hyvän tarjokkaan tänään perjantaina alkavan Espoo Cinen ohjelmistosta.
”Minusta on moneksi. Olen nimittäin transseksuaali, androgyyni, butch, lesbo ja aseksuaali.”
”Äidilläni on mahtava kasettikokoelma, jota hän säilyttää osuvasti Duran Duran -pahvisalkussa.”
Menkää Sodankylään, siellä on ihanaa. Me katsoimme muutaman Midnight Sun Film Festivalin elokuvan jo ennakkoon.
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music