”Haastan jokaisen kuuntelijan olemaan tanssimatta ja nauramatta. Ei onnistu. Kokeilkaa vaikka.”
”Vaikka kuinka hyvällä tahdolla yrittäisi kuunnella, ei levyllä ole mitään tarttumapintaa.”
”Trespassing on levy, jonka merkittävyyttä on katsottava amerikkalaisesta vinkkelistä. Sanoituksissa ollaan avoimesti erilaisia, yhteiskunnan rajamailla asustavia, homoja ja kiusattuja.”
”Vohvelia ei saa puraista liian reippaasti, koska muuten hienoa vohvelipölyä roiskuu ympäriinsä. Liian hidas puraisu taas pilaa koko vohvelin roiskuvuuden idean.”
Ilona Jäntti luo Suvilahden Cirkoon ilma-akrobaattiesityksen välineellä, jota kukaan ei ole aiemmin käyttänyt.
”Vaikka Whiten kaikessa soitannossa kuuluu juureva blues-tausta, kuulostaa Blunderbuss silti juuri Jack Whitelta, eikä keneltäkään muulta.”
”Täysi-ikäisyyden saavuttaneet Dandyt tietävät mitä haluavat tehdä ja tekevät juuri sitä”
”Cats on Firen promootiostrategia on läpäissyt arjen, juhlan ja kaiken siitä väliltä.”
”Tämä levy olisi voitu tehdä tismalleen samalla tavalla New Yorkissa tai Turussa.”
”Halusin lähteä välittömästi läimimään David Cronenbergia ympäri korvia.”
”Koossa on nimittäin bändi, jonka jäsenten kohdalla joutuu jopa pikkuisen vilkuilemaan info-osuutta paikantaakseen edelliset ja nykyiset musiikkikytkökset.”
”Tuossa kuuluu ihan selvästi Kate Bush, tuossa taas Björk. Sitten mennäänkin reipasta ravia Depeche Moden tontille.”
”Carnevalin viehättävyys perustuu kahdenkymmenenneljän eri yhdistelmän olemassaoloon.”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music