”Chisun kirkkaaseen, vahvaan ääneen on helppo uppoutua.”
”Arvostaako nykyajan festivaalikävijä laatukahvia jo yhtä paljon kuin peruskaljaa? Sylvi pudistelee päätään.”
”Yli puolet kirjasta kertoo enemmän tai vähemmän Dunhamin vartalosta ja siitä, mitä hän sillä tekee.”
”En halunnut, että galleria tarkoittaa valkoista pyhättöä, jossa pitää olla hiljaa ja jonne kaikki eivät välttämättä edes uskalla astua sisään.”
”Olen koko päivän saanut todisteita ihmisten pohjimmaisesta hyvyydestä.”
”Ensimmäisen jakson perusteella Black Sails vaikuttaa toistavan popkulttuurissa käytettyjä merirosvokliseitä.”
”Irvokkaissa ja mustan huumorin sävyttämissä videoissa alastomat naiset kamppailevat epätoivoisesti ja symbolisesti eläimiä ja hirviöitä vastaan.”
”Diana Vreeland paljastuu huumorintajuiseksi naiseksi, joka rakasti tanssimista ja suhtautui intohimolla työhönsä. ”
Toimittaja Satu Rämö tuo Suomi-designia Islantiin. ”Sellainen tavallinen kansa, joka on kuullut esimerkiksi Marimekosta tai Royal Copenhagenista, ei tunne Eero Aarniota. MIkä järkytys!”
”Kertojanäänen siivittämänä Wes Anderson johdattaa meidät omaan maailmaansa, jossa soi 60-lukulainen musiikki, värit hehkuvat nostalgisen lämpiminä ja jokainen yksittäinen biisi ja kuvakulma ovat huomion arvoisia.”
”Girlsin hienous on sen henkilöiden aitous: kaikki he ovat vuorollaan itsekeskeisiä, epävarmoja, ilkeitä ja herkkiä”
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music