Raju kasvojenkohotus 4-vuotiaalle Sylville!
Eva-Liisa Orupöld pohtii tyttöyden syvintä olemusta sarjassa Kesämuijat. Milloin tyttötyttö muuttuu poikatytöksi tai toisinpäin. Ja mitä väliä?
Jos känni vastaa urheilusuoritusta, krapulaan tarvitaan palautusjuomaa. Ensin Sylvi joi – ja sitten Sylvi joi.
“Hei, teil on tosi pienet tissit! Me ollaan nähty ne, ku te ootte ottanu aurinkoo pihalla.”
Sylvin Eva-Liisa Orupold kävi seuraamassa Mimmit peinttaa –tapahtumaa taiteiden yönä, ja kiinnostui näkemästään niin paljon, että pyysi tapahtuman järjestäjältä Rosa Kiviseltä hieman infoa.
Sylvin festarikesä jatkui Virossa Schilling-festivaalilla.
”Räppäsin mukana ja kuvittelin esiintyväni isolle yleisölle. Saatoin fiilistellä jo kaupungilla, että jes, kohta pääsen kotiin vetämään shown.”
Flow Festivalin sunnuntaissa oli mukana myös yksisarvinen.
Flow Festivalin lauantai oli täynnä rakkautta.
Flow Festival on tänäkin vuonna täynnä tanssivia ja bilettäviä ihmisiä.
”On vaikea löytää virolaista, joka ei olisi joskus ollut kuorossa.”
”Klovnit Hanna Terävä ja Laura Rämä valmistautuivat esityksiinsä Maija ja Muistotilaisuus.”
Sylvin valokuvaaja Eva-Liisa Orupold reissasi Etelä-Amerikassa. Nämä postikortit hän lähetti juuri sinulle, Sylvin lukija.
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music