Pääkirjoitus.
Itämeren ympäristöystävällisimmän tilan pitäminen on arvovalinta, joka vaatii paljon työtä.
”Kerran yhdessä tilaisuudessa minulta kysyttiin onko keitossa turkkilaista lihaa. Minä sanoin sillekin, että PERUSSUOMALAISESSA HERNEKEITOSSA ON SUOMALAISTA LIHAA.”
”Vaikka Maajusseille morsian on käsikirjoitettu, siinä on vielä tallella jotain inhimillistä ja aitoa.”
”Tuttu bussi on parkkeerattu joen rantaan. Dj soittelee musiikkia katoksen alla aurinkopaneelien voimalla. Taaempana nousee savu telttasaunan piipusta.”
”Mitä oikeastaan tiedän festarielämästä? No, en paljon mitään. Elämäni festarit ovat yhden käden sormilla laskettavissa.”
”Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Joku näkee sinut alasti. Voi hurja.”
”Teos ei ole uusi, kantaesitys on vuodelta 1995. 3D-elokuvaksi esitys on filmattu Lontoon Sadler´s Wellsissä 2011. Tämä tuorein taltiointi esitettiin viime viikonloppuna päättyneillä Loikka tanssielokuvafestivaaleilla.”
”Minun ja Jekun kerran väljähtynyttä suhdetta ei saa enää lämmitettyä. Meidän suomalaisten tyyppiominaisuutemme on anteeksiantamattomuus, jota tunnemme tilanteessa kun jokin alkoholi ei maistu.”
Sammatin balettileirillä rakastettiin tanssia tänäkin vuonna koko sydämellä.
TYYLI JA KAUNEUS Unohdetut herkut Osa 1. Pieni, kaunis, kadonnut esiliina
ELOKUVA Barbara Steele palasi valkokankaalle
ELOKUVA Viisi kertaa Dolly
MUSIIKKI Kauhujen leiri Ville Leinonen Sylvin haastattelussa
RUOKA Sylvin reseptit Minttusuklaakuppikakut
A Dangerous Method
Haywire
Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä
Telstar
Restless
The Hunter
Viikate: Petäjäveräjät
Killing Joke: MMXII
Vcmg: Ssss
Antaumuksella keskeneräinen
50 Shades of Grey
Kuninkaan puhe
Thank You For The Music