(Suomi 2015)
O: Joonas Berghäll
K12
Ensi-ilta 16.10.
Dokumentti ei riko äitiyden ideaalia vaan vahvistaa sitä.
Dokumenttielokuva Miesten Vuoron (2010) ohjaaja Joonas Berghäll päätti edellisen tekeleensä valmistuttua tehdä seuraavan naisista. Hieman aihetta pyöriteltyään aihe täsmentyi entisestään: se tulisi kertomaan äideistä.
Päähenkilöt ympäri maailman kertovat omalla tavallaan äitiydestä ja sen universaaleista teemoista: huolimatta kulttuurista ja kasvuympäristöstä äitejä yhdistävät aina samankaltaiset toiveet ja huoli siitä, kuinka se oma lapsi maailmassa pärjää.
Oikeastaan tuntuu, että dokumentti on lista maailman erilaisista äideistä. Löytyy astronautteja, strippareita, köyhiä ja rikkaita, sellaisia joiden lapsi on vankilassa. Kaikki elokuvan äidit ovat biologisia ja heteroita, ja ennen kaikkea heitä yhdistää kaiken kestävä uhrautuvaisuus lapsensa edun vuoksi. Entä ne äidit, joilla on kielteisiä tunteita omasta äitiydestään?
Johdannossa Berghäll kertoo värisevällä äänellä, kuinka hän lapsena oli menettää oman äitinsä. Se on koskettavaa, mutta samalla ärsyttävän tietoista yritystä saada katsoja liikutuksen valtaan. Sama teennäiseltä tuntuva liikuttumisen kalastelu jatkuu läpi dokumentin.
Tuomo Hutrin, Heikki Färmin ja tanskalaisen Henrik Bohn Ipsenin kuvaus on kerrassaan hienoa ja harvoin suomalaisessa tuotannossa nähtyä. Tosin pompöösi musiikki niiden taustalla alleviivaa entisestään ärsyttävää suurten tunteiden kalastelu-yritystä.
Amerikkalaisen astronautin Karen L. Nybergin avaruudessa pojalleen kuvaamat videot ovat toki vaikuttavia, samoin kuin meksikolaisen stripparin oman kauneussalongin avaaminen. Päähenkilöiden runsaus saa kuitenkin aikaan sen, että jokaisen tarina jää niiden koskettavuudestaan huolimatta pintapuoliseksi. Äitiydestä elokuva ei onnistu kertomaan mitään uutta.